Vihteljärvi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

  Vihteljärvi on Kankaanpäässä sijaitseva kylä. Se sijaitsee kantatie 44:n eli niin sanotun Pohjanmaantien varrella vajaat 10 kilometriä Kankaanpään keskustasta Lavian suuntaan.

Maantiede ja historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihteljärvi kuuluu Satakunnan pohjoisosan järviseutuun. Kylää halkoo Kuninkaanlähteen vesistö, johon kuuluvat Kuninkaanlähteenoja, Vihteljärvi, Isojoki ja Kaukojärvi. Vesistö jatkuu Lavian Karhijärveen Susikosken kautta. Alue on syntynyt ruhjelaaksoon, johon jääkauden jälkeen on kulkeutunut hienojakoisia maa-aineksia, kuten savea, hietaa ja hiesua. Pohjoisreunastaan kylä rajautuu Hämeenkankaan harjualueeseen.[1] Hämeenkankaan reuna-alueella purkautuu pohjavettä lähteinä ja Kuninkaanlähde on Suomen runsasvetisin lähde.[2] Vihteljärvi on vesilintujen, kuten hanhien ja laulujoutsenten, levähdyspaikka niiden muuttomatkoilla ja kalasääsken pesimäaluetta.lähde?

Historiallisissa lähteissä kylästä käytetään usein muotoa Wihteljärwi tai nimitystä Vihtiläjärvi. 1500-luvulla käytettiin myös ruotsinkielistä nimitystä Vichtisträsk. Kylästä on löydetty kivikautisia asuinpaikkoja, mutta ensimmäiset nykyiset asukkaat asettuivat Vihteljärvelle 1500-luvulla.[1][3] Vuodesta 1992 lähtien kylä on ollut osa kansallisesti arvokkaaksi arvioitua kulttuurimaisema-aluetta.lähde?

Kankaanpään kenkäteollisuus on sai syntynsä Vihteljärvellä, kun Iisak Koskela aloitti kenkä- ja nahkatukkuliikkeensä vuonna 1906. 1970-luvulle asti Vihteljärvellä toimi useita pieniä kenkätehtaita.[3] Iisak Koskelan kuoltua perheyritys Koskelan Kenkätehtaan toimitusjohtajaksi tuli Jorma Koskela, joka sai teollisuusneuvoksen arvonimen vuonna 1978.[4]

Palvelut ja tapahtumat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihteljärvellä sijaitsevat Kuninkaanlähteen caravan-alue, kylätalo sekä kyläkauppa. Vihteljärven koulu on peruskoulun ala-aste, jonka koulurakennus on valmistunut vuonna 1961. Aikaisemmin Vihteljärvellä ovat toimineet myös Ruonin, Polven ja Kiviniemen kansakoulut. Kylässä toimivia yhdistyksiä ovat urheiluseura Vihteljärven Urheilijat, Vihteljärven metsästysseura, Vihteljärven maatalousnaiset sekä Vihteljärven kylätoimikunta.[3][5]

Vihteljärven ympärijuoksu järjestetään vuosittain syyskuussa. Vuodesta 1960 lähtien järjestetty tapahtuma on Satakunnan vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty juoksutapahtuma.[6]

Kansanedustajat Arvo Sävelä ja Jari Koskela ovat kotoisin Vihteljärveltä.[7]

  1. a b Alatalo, Jenny: Inventointilomake Vihteljarvi–Riihonlahti (PDF) 2003. Satakunnan ELY-keskus. Viitattu 4.4.2017.
  2. Kuninkaanlähde (arkistoitu sivu) Kankaanpään kaupunki. Arkistoitu 8.2.2015. Viitattu 4.4.2017.
  3. a b c Vihteljärvi – vanha kenkäkylä. Lähde, 2010, nro 1, s. 6. Kankaanpään kaupunki. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.12.2013. (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Jorma Koskela Biografiasampo. Viitattu 23.1.2022.
  5. Wihtis Wihtis. Arkistoitu 25.12.2013. Viitattu 24.12.2013.
  6. Keski-Heikkilä, Marjo: Vihteljärven ympäri vaikka paljain jaloin (arkistoitu sivu) 28.9.2013. Kankaanpään Seutu. Arkistoitu 5.4.2017. Viitattu 24.12.2013.
  7. Joutsenlahti, Anssi: Toinen kansanedustaja Vihteljärveltä Anssin Blogi. 21.8.2014. Blogspot.com. Viitattu 11.11.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]