Vihan hallinnasta
| Vihan hallinnasta | |
|---|---|
| Περὶ ἀοργησίας | |
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Plutarkhos |
| Kieli | muinaiskreikka (klassinen) |
| Genre | filosofia |
| Julkaistu | n. 100 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Juhana Torkki |
| Kustantaja | Otava |
| Julkaistu | 2020 |
| ISBN | 978-951-1-36943-1 |
| Sarja: Moralia | |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Vihan hallinnasta[1] tai Vihan hillitsemisestä[2] (m.kreik. Περὶ ἀοργησίας, Peri aorgēsias; lat. De cohibenda ira) on Plutarkhoksen Moralia-kokoelmaan (kirja VI, 32) kuuluva tutkielma, joka käsittelee nimensä mukaisesti vihan hallintaa.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Plutarkhos kirjoitti Moralian tutkielmat ensimmäisen vuosisadan lopulla ja 100-luvun alkupuolella. Teos Vihan hallinnasta on arvioitu kirjoitetuksi viimeistään vuonna 100.[3] Viha ja sen hillitseminen oli antiikin filosofisessa kirjallisuudessa yleinen aihe.[4] Tärkeimmät säilyneet esimerkit ovat Plutarkhoksen teos sekä Seneca nuoremman Suuttumuksesta (De ira).[3]
Tutkijat ovat olleet erimielisiä siitä, mitä lähteitä Plutarkhos käytti omassa aihetta käsittelevässä tutkielmassaan. Joidenkin mukaan päälähteitä olisivat olleet stoalaiset filosofit, toisten mukaan taas peripateetikko Hieronymos Rhodoslainen. Kumpikin osapuoli on tukenut teoriaansa teoksen yhtäläisyyksillä Senecan teokseen. On kuitenkin todennäköistä, että Plutarkhos koosti suuren osan tutkielmastaan itse, vaikkakin lainasi paljon kohtia lukuisista eri kirjoituksista.[5] Plutarkhoksen ja Senecan käyttämät lähteet vaikuttavat kuitenkin olleen monin osin samoja.[3]
Aulus Gellius tunsi teoksen ja kertoo herkullisen anekdootin Plutarkhoksesta ja ilkikurisesta orjasta, joka uskaltautui nuhtelemaan vihastunutta Plutarkhosta.[5][6] Teoksen käsikirjoitushistoria on hyvä. Kirjoitus ei vaikuta esiintyvän Lampriaan tekemässä Plutarkhoksen teosten luettelossa, sillä siinä esiintyvä Vihasta (Περὶ ὀργῆς, Peri orgēs; numero 93) viittaa toiseen teokseen, joka on kadonnut lukuun ottamatta Johannes Stobaioksella säilynyttä katkelmaa.[5]
Tutkielman on suomentanut Juhana Torkki osana kokoelmaa Mielen tyyneydestä (Otava 2020).
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teos on dialogi, jossa keskustelevat Plutarkhoksen ystävät Sextius Sulla ja Minicius Fundanus. Aivan alkua ja loppua lukuun ottamatta dialogissa ei kuitenkaan ole erityistä juonellista asetelmaa, mikä muistuttaa Platonin viimeisiä dialogeja. Keskustelu sijoittuu Roomaan. Aiheena on erityisesti vihan hillitsemisen mahdollisuus ja keinot siihen.[5] Teksti jaetaan 16 lukuun.
Keskustelu alkaa sillä, että Sulla, joka on juuri palannut kaupunkiin, kysyy ystävältään Fundanukselta kehuen, kuinka tämä on onnistunut hillitsemään vihaansa niin hyvin sen vuoden aikana, kun Sulla on ollut poissa. Fundanus yrittää vastustella, mutta suostuu lopulta kertomaan menetelmistään. Tämän jälkeen dialogi muuttuu lähes monologiksi, jossa pääpuhujana toimii Fundanus. Hän käsittelee aihetta välillä yleiseltä ja välillä erityiseltä kannalta, ja päättää esittelemällä oman vihanhoitonsa historian.[3][7] Fundanus kuvaa, kuinka hän on ottanut vihansa aktiivisesti hallintaansa ensiksi tekemällä itsensä yhä tietoisemmaksi sen vaikutuksista, ja sitten vähitellen alistamalla sen yhä enemmän ja enemmän järkensä komentoon. Samalla käsitellään vihan luonnetta, syitä ja seurauksia.[7]
»Jos viha muuttuu pysyväksi ja raivonpuuskat ovat jatkuvia, sielu ajautuu ikävään tilaan, josta käytetään nimeä kiivasluonteisuus. Lopputuloksena on äkkipikaisuus, äreys ja kärttyisyys – – Jos sitä vastoin harkinta heti tarttuu vihanpuuskiin ja saa ne otteeseensa, parantava vaikutus ei kohdistu vain nykyhetkeen: sielu saa voimaa ja vastustuskykyä myös tulevia tilanteita varten.[8]»
Vihan hillitsemisessä ensimmäinen askel on tarkkailla sitä muissa ja sitten myös itsessä. Viha on kuin luonnoton häiriötila, joka muuttaa ihmisen ulkomuotoa myöten, ja itsensä näkeminen kuin ulkoapäin tällaisessa tilassa auttaa kyseenalaistamaan sen. Ystäviä voi pyytää arvioimaan itseään, ja itse voi arvioida ystäviään. Näin voi seurata luonteensa kehittymistä ajan myötä. Huonot puolet on helpompi huomata muissa. Samalla voi kuitenkin havaita, että itsessä on samoja piirteitä. Samalla oppii ymmärtämään vihan olemusta myös syvällisemmin: viha ”ei ole jalosyntyistä eikä miehekästä eikä siinä ole mitään suurta eikä ylevää”, vaan päinvastoin vihastuneiden ”teot, eleet ja olemus todistavat heidän pikkumaisuudestaan ja heikkoudestaan”.[7][9] Plutarkhos antaa Fundanuksen suulla useita sekä positiivisia että negatiivisia esimerkkejä kirjallisuudesta.[10]
Fundanus antaa myös neuvoja vihan kouluttamiseksi niin, että sen järjettömyyttä ja jyrkkyyttä kesytetään. Vihalle tulee antaa aikaa lientyä. Samalla tulee esille se, kuinka antiikin vapaiden miesten tapauksessa viha ja sen hallinnan tärkeys tulee vastaan erityisesti orjien kanssa toimittaessa.[11] Fundanus nostaa esille myös tilanteet, jossa viha on tavallaan oikeutettua, kuten vääryyttä kohdattaessa. Kuitenkin myös tällöin on vältettävä liioittelua. On mahdollista välttää tilanteita, jotka vihastuttavat kaikkein varmimmin. Eräs tällainen on pettyminen toisiin; siksi on parempi, ettei luota kehenkään liikaa.[12] Myös muut voivat auttaa vihasta eroon pyrkivää: usein nimittäin vihan syynä ”on kokemus, ettei saa arvostusta eikä tule huomatuksi”.[13]
Kautta keskustelun Fundanus esiintyy vaatimattomana ja esittää sanottavansa ensisijaisesti oman kokemuksensa kautta, ei absoluuttisena totuutena.[3] Rudolf Hirzel on kuvannut teosta Sullalle omistetuksi Fundanuksen muistoteokseksi.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Suomennoksessa käytetty nimi.
- ↑ Sironen, Erkki & Vesterinen, Sampo: Liite Plutarkhoksen kirjallinen jäämistö, teoksessa Plutarkhos: Hellien tunteiden kirja, s. 191-193. Suomentaneet ja selityksin varustaneet Erkki Sironen ja Sampo Vesterinen. Jälkisanat Erkki Sironen. Olympos-sarja. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3274-9.
- ↑ a b c d e van Hoof, L.: Strategic Differences: Seneca and Plutarch on Controlling Anger. Mnemosyne, 2007, Fourth Series, 60. vsk, nro Fasc. 1, s. 59–86. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Baasland, Ernst: Parables and Rhetoric in the Sermon on the Mount: New Approaches to a Classical Text, s. 152. Wissenschaftliche Untersuchungen zum Neuen Testament, nide 351. Mohr Siebeck, 2015. ISBN 9783161541025. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e On the Control of Anger: Loeb Edition Introduction LacusCurtius. Viitattu 22.3.2021.
- ↑ Aulus Gellius: Attikan öitä I.26.
- ↑ a b c Stadter, Philip A.: Plutarch and His Roman Readers, s. 240. Oxford University Press, 2015. ISBN 9780198718338. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Plutarkhos: Vihan hallinnasta 3, suomennos Juhana Torkki.
- ↑ Plutarkhos: Vihan hallinnasta 6–8.
- ↑ Plutarkhos: Vihan hallinnasta 9–10.
- ↑ Plutarkhos: Vihan hallinnasta 11–12.
- ↑ Plutarkhos: Vihan hallinnasta 16.
- ↑ Plutarkhos: Vihan hallinnasta 12.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Plutarkhos: Vihan hallinnasta. Teoksessa Plutarkhos: Mielen tyyneydestä. Sisältää tutkielmat Mielen tyyneydestä, Vihan hallinnasta, Turhasta uteliaisuudesta ja Lohdutukseksi puolisolle. Suomentanut Juhana Torkki. Helsinki: Otava, 2020. ISBN 978-951-1-36943-1.
Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Plutarch: On the Control of Anger. Teoksessa Plutarch: Moralia. Volume VI. Can Virtue Be Taught? On Moral Virtue. On the Control of Anger. On Tranquility of Mind. On Brotherly Love. On Affection for Offspring. Whether Vice Be Sufficient to Cause Unhappiness. Whether the Affections of the Soul Are Worse than Those of the Body. Loeb Classical Library 337. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1939. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Plutarch: De cohibenda ira. Perseus. (muinaiskreikaksi)
- Plutarch: De cohibenda ira. Perseus. (englanniksi)
- Plutarch: On the Control of Anger. (englanniksi)