Vietnamin sodan vastaiset protestit Yhdysvalloissa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ensimmäiset Vietnamin sotaa vastustaneet liikkeet syntyivät yliopistojen kampuksilla. Kuva vuoden 1965 mielenosoituksesta.

Vietnamin sotaa vastaan järjestettiin Yhdysvalloissa lukuisia protesteja 1960- ja 1970-luvuilla. Ensimmäiset sotaa vastustaneet liikkeet syntyivät yliopistojen kampuksilla, mutta sodan pitkittyessä ja tappioiden kasvaessa myös sodan vastustus kasvoi huimasti. Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon joutui lopettamaan sodan vuonna 1973 kovan painostuksen alaisena.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan vastaisen liikkeen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuussa 1964 pohjoisvietnamilaiset torpedoveneet hyökkäsivät torpedoilla kahta Yhdysvaltain merivoimien hävittäjää vastaan Tonkininlahdella. Vastaiskuna Yhdysvaltain silloinen presidentti Lyndon B. Johnson ryhtyi pommittamaan Pohjois-Vietnamin sotilaskohteita. Tässä vaiheessa osa yhdysvaltalaisista kyseenalaisti maan hallituksen julistuksen siitä, että sen tehtävä oli taistella Vietnamissa demokratian puolesta kommunismia vastaan.[1]

Vaikka ensimmäiset sotaa vastustaneet mielenosoitukset järjestettiin jo vuonna 1963, alkoivat laajat mielenosoitukset vasta Yhdysvaltojen pommi-iskujen jälkeen. Ensimmäiset sodanvastaiset liikkeet lähtivät liikkeelle Yhdysvaltain yliopistojen kampuksilta. Vasemmistolainen opiskelijaliike Students for a Democratic Society (SDS) ryhtyi järjestämään protesteja, joissa se vastusti sodan johtotapaa. Ensimmäinen opiskelijaliikkeen organisoima mielenosoitus järjestettiin Washingtonissa vuonna 1965. Mielenosoitukseen osallistui yhteensä noin 40 000 ihmistä, joista valtaosa oli opiskelijoita. Vaikka sodan alkuvaiheessa suurinosa yhdysvaltalaisista kannatti Vietnamin sotaa, sitä vastustanut liike toi mielipiteensä selvästi esille.[1][2]

Liike kasvaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeija ja poliisi pidättivät satoja mielenosoittajia Washingtonissa järjestetyn suurmarssin aikaan.

Marraskuuhun 1967 mennessä Yhdysvallat oli lähettänyt Vietnamiin jo lähes 500 000 sotilasta. Samaan aikaan sodassa oli kuollut yli 15 000 sotilasta ja haavoittunut lähes 110 000. Sota maksoi Yhdysvalloille noin 25 miljardia dollaria joka vuosi, mikä herätti myös veronmaksajien huomion. Kovien tappioiden takia armeija lähetti pakollisten kutsuntojen takia Vietnamiin joka kuukausi noin 40 000 uutta sotilasta, mikä lisäsi sotaa vastustaneiden liikkeiden kannatusta entisestään.[1]

21. lokakuuta 1967 järjestettiin yksi sodanvastaisen liikkeen suurimmista protesteista, kun arviolta 100 000 ihmistä tuli osoittamaan mieltään Lincoln Memorialille Washingtoniin. Mielenosoittajista noin 30 000 jatkoi matkaansa myöhemmin illalla Yhdysvaltain puolustusministeriön hallintorakennuksena toimivan Pentagonin edustalle. Mielenosoittajat ottivat yhteen rakennusta suojanneiden sotilaiden sekä liittovaltion sheriffien kanssa, jonka seurauksena satoja mielenosoittajia pidätettiin. Yksi pidätetyistä oli kirjailija Norman Mailer, joka julkaisi seuraavana vuonna tapahtumista kertovan kirjansa Yön armeijat (engl. The Armies of the Night). Kirjan julkaisu lisäsi liikkeen kannatusta entisestään. Toinen liikkeen kannatusta merkittävästi nostanut tekijä oli Martin Luther Kingin puhe vuodelta 1967; puheessaan King kritisoi liittovaltion varojen käyttämistä kotimaan asioiden sijaan Vietnamin sotaan sekä sitä, että Vietnamissa kuoli suhteessa huomattavasti enemmän mustaihoisia kuin valkoisia.[1][2]

Poliittiset vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 1968 pohjoisvietnamilaiset suorittivat massiivisen yllätyshyökkäyksen yhdysvaltalaisia joukkoja vastaan. Hyökkäys tuli yllätyksenä yhdysvaltalaisille ja lisäsi sotaa vastustaneiden määrää entisestään. Helmikuussa 1968 tehdyssä gallupissa vain 35 prosenttia vastanneista ilmoitti kannattavansa presidentti Johnsonin linjaa Vietnamin sodan käymisestä. Sotaa vastustaneiden määrä kasvoi entisestään, kun sodasta palanneet halvaantuneet sotilaat alkoivat esiintyä televisiossa. Tämän jälkeen myös poliisien ja mielenosoittajien yhteenotot alkoivat tulla entistä väkivaltaisemmiksi; kun mielenosoittajat valtasivat Columbian yliopiston hallintorakennuksen huhtikuussa 1968, joutui poliisi turvautumaan voimankäyttöön poistaakseen heidät rakennuksesta. Tämän jälkeen myös aktivistit alkoivat käyttää kovempia keinoja muun muassa sabotoimalla Vietnamiin napalmipommeja tuottaneita tehtaita ja silppuamalla kutsuntakeskuksissa olleita dokumentteja. Valtavan vastustajajoukon takia Johnson päätti olla pyrkimättä enää toiselle kaudelle. Johnsonin tilalle demokraattien presidenttiehdokkaaksi tuli sotaa vastustanut Eugene McCarthy, joka sai vastaehdokkaakseen republikaanien Richard Nixonin. Nixon lupasi kampanjassaan palauttaa maahan järjestyksen viitaten sodanvastaisiin mielenosoituksiin sekä Martin Luther Kingin salamurhan jälkeisiin mellakoihin. Joulukuussa 1969 Yhdysvaltain hallitus määräsi niin kutsutut "kutsunta-arvonnat", joissa arvottiin uudet sotilaat Vietnamiin. Useat yhdysvaltalaiset pakenivat kutsuntoja erilaisten verkostojen avulla Kanadaan tai Ruotsiin. Myös kirkot auttoivat kutsuntoja pakenevia nuoria.[1][2]

Helmikuussa 1970 Yhdysvaltain hallituksen peittelemä My Lain verilöyly tuli yleiseen tietoisuuteen ja lisäsi sodan vastustusta entisestään. Huhtikuun lopulla Nixon ilmoitti aiempien lupaustensa vastaisesti, että Yhdysvallat hyökkää Kambodžaan. Tämä aiheutti Yhdysvalloissa laajoja mielenosoituksia. 4. toukokuuta Ohion kansalliskaartin sotilaat ampuivat Kentin yliopistolla kuoliaaksi neljä ja haavoittivat 16 opiskelijaa, jotka olivat osoittamassa mieltään uutta sotaa vastaan. 13. kesäkuuta 1971 New York Times julkaisi Yhdysvaltain puolustusministeriön salaisia asiakirjoja, jotka todistivat Yhdysvaltain hallituksen pimittäneen huomattavasti tietoa Vietnamin sodasta. Vuoto sai yhdysvaltalaiset kyseenalaistamaan maansa sotapolitiikkaa entistä enemmän. Tämän seurauksena Nixon päätti aloittaa Yhdysvaltain sotilasjoukkojen poistamisen kaakkois-Aasiasta tammikuussa 1973. Vietnamista viimeiset joukot poistuivat vuonna 1975 lopettaen näin sodan.[1][2]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vietnamin sotaa vastustavia protesteja järjestettiin pääasiassa yliopistoilla. Mielenosoituksia organisoineeseen Students for a Democratic Society -opiskelijajärjestöön kuului vuonna 1968 jo noin 100 000 opiskelijaa. Sotaa vastustaneiden aktivistien toiminta oli pääosin rauhanomaista; aktivistit järjestivät muun muassa istumalakkoja, laillisia mielenosoituksia sekä organisoivat ruohonjuuritason ryhmiä. Osa aktivisteista jopa matkusti pohjois-Vietnamiin auttamaan haavoittuneita siviilejä. Rauhanomaisten keinojen lisäksi sotaa vastustettiin myös useilla väkivaltaisilla keinoilla; vuonna 1963 buddhalainen munkki Thích Quảng Đức teki polttoitsemurhan vastalauseena sodalle.[2][3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Vietnam War Protests History. Viitattu 30.3.2011. (englanniksi)
  2. a b c d e Mark Barringer: The Anti-War Movement in the United States english.illinois.edu. Viitattu 31.3.2011. (englanniksi)
  3. Vietnam War Era Ephemera Collection content.lib.washington.edu. Viitattu 31.3.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]