Vieille-Toulouse
| Vieille-Toulouse | |
|---|---|
Saint-Jean-Baptisten kirkko. |
|
vaakuna |
|
Vieille-Toulouse |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Ranska |
| Alue | Oksitania |
| Departementti | Haute-Garonne |
| Arrondissementti | Toulouse |
| Pinta-ala | |
| – Kokonaispinta-ala | 5,5 km² |
| Väkiluku (2022) | 1 224 [1] |
| – Väestötiheys | 221 as./km² |
| Kunnan numero | 31575 |
Vieille-Toulouse (oksitaaniksi Vièlha Tolosa) on kunta Ranskan eteläosassa Haute-Garonnen departementissa Oksitanian alueella. Se sijaitsee Garonnejoen varrella, noin kymmenen kilometriä Toulousen kaupungista etelään.
Vieille-Toulousen alueella on ollut gallialaisten oppidum eaa., ja se on yksi Etelä-Ranskan tärkeimpiä gallilaisen asutuksen jäännöksiä. Gallialaiset kävivät tuolloin kauppaa kelttiläisten heimojen kanssa, samoin kuin roomalaisten ja iberialaisten kanssa. Kauppaa käytiin vehnän ja erityisesti viinin kanssa. Sanotaan, että Vieille-Toulousen peltoja auratessa on pintaan tullut niin paljon amforan palasia, että niitä on käytetty ympäröivien teiden korjaamiseen. Vieille-Toulousesta on 1500-luvulta lähtien tehty arkeologisia löytöjä, mutta ensimmäiset arkeologiset tutkimukset alkoivat vasta 1800-luvun lopulla. Seuraavan kerran kaivaukset aloitettiin 1950-luvulla, jolloin kunnan golfkenttää rakennettiin.[2]
Vieille-Toulousesta löydettyjä esineitä, jotka ovat nähtävillä Toulousessa Musée Saint-Raymond -museossa.
-
Patsas.
-
Amforoita.
-
Pronssikypärä (60 eaa. - 40 eaa.).
-
Latinankielinen piirtokirjoitus (47 eaa.).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Comparateur de territoire Institut National de la Statistique et des Études Économiques. Viitattu 20.9.2025. (ranskaksi)
- ↑ Histoire de Vieille-Toulouse Mairie de Vieille-Toulouse. Viitattu 20.9.2025. (ranskaksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vieille-Toulouse Wikimedia Commonsissa