Vesimittarit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee hyönteisiä. Vesimittari on myös mittalaite.
Vesimittarit
Gerris tai Aquarius-suvun vesimittari
Gerris tai Aquarius-suvun vesimittari
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Nivelkärsäiset Hemiptera
Alalahko: Luteet Heteroptera
Heimo: Vesimittarit
Gerridae
Leach, 1815
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Vesimittarit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Vesimittarit Commonsissa

Vesimittarit (Gerridae) ovat luteisiin kuuluva hyönteisten heimo. Ne pystyvät liikkumaan veden pinnalla käyttäen pintajännitystä hyväkseen.

Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesimittarilajeja on maailmassa 713, joista Suomessa on tavattu yhdeksän. Niistä kuusi kuuluu Gerris-sukuun.[1]

Maailman suurin vesimittari on Vietnamissa ja Kiinassa elävä Gitantometra gigas, jonka pituus on jopa yli 25 senttimetriä.[1]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesimittareita elää niin seisovissa kuin virtaavissakin vesissä. Joitain Halobates-suvun pieniä lajeja elää lämpimien seutujen avomerelläkin.[1]

Piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesimittarin pinta on karvainen. Sillä on pyöreät verkkosilmät ja pitkähköt tuntosarvet, ja sen pitkässä ja paksussa imukärsässä on neljä jaoketta. Nymfi on muuten samannäköinen kuin aikuinen mutta pienempi, ja sen ruumiin mittasuhteet ovat erilaiset.[1]

Liikkuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesimittareiden liikehdintää veden pinnalla.

Vesimittari kelluu karvaisten ja pitkien raajojensa varassa veden pintakalvolla. Sen jalat painavat veden pintaan kuoppia. Liikkuessaan vesimittari soutaa jaloillaan ja etenee nykäyksittäin. Se työntää itseään eteenpäin keskimmäisillä raajoillaan. Takaraajoillaan se vakauttaa liukua ja ohjaa suuntaa.[1]

Vesimittari kykenee hyppäämään veden pintakalvolta kuin kirppu. Pelästyessään vesimittari etenee viivasuoraan ja ruumis normaalia ylempänä nopeimmillaan puolitoista metriä sekunnissa.[1]

Monilla aikuisilla vesimittareilla on siivet, ja ne pystyvät siirtymään uuteen paikkaan lentämällä. Joskus saman lajin joillakin yksilöillä on siivet mutta toisilla ei. Suomen vesimittarit ovat siivettömiä. Maalla vesimittari on kömpelö.[1]

Vesimittarit liikkuvat niin yksittäin kuin suurissa parvissakin. Parvissa voi olla isoja aikuisia vesimittareita ja samannäköisiä pienempiä toukkia eli nymfejä.[1]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesimittarit saalistavat vedenpinnalle pudonneita hyönteisiä, jotka ne havaitsevat veden värähtelyjen perusteella.[1]

Lisääntyminen ja talvehtiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parittelevat vesimittarit (luultavasti Gerris najas) käyttävät pintajännitystä hyväkseen.

Koiras kutsuu naaraita reviirilleen värisyttämällä veden pintaa. Se puolustaa reviiriään muilta koirailta.[1]

Parittelun jälkeen naaras munii kasveihin veden pinnalla tai veden pinnan alla. Vesimittarikoiras matkustaa joskus naaraan selässä. Niin se samalla auttaa naarasta sukeltamaan muniessaan syvemmälle, mikä on hyödyllistä munien selviytymisen kannalta.[1]

Munat kuoriutuvat, ja jo alkukesällä alkaa näkyä uuden sukupolven nymfejä. Ensimmäiset niistä ehtivät tuottaa uuden sukupolven jo saman kesän aikana.[1]

Aikuiset vesimittarit nousevat syksyllä maalle talvehtimaan. Talvehtivat yksilöt ovat usein pitkäsiipisiä. Vain pieni osa talvehtineista vesimittareista selviytyy kevääseen.[1]

Viholliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesimittareiden luonnollisia vihollisia ovat muun muassa munakeripistiäinen, linnut, kalat, sammakot, vesihämähäkit, malluaiset ja sudenkorentojen toukat. Vesimittarin ruumiiseen on usein kiinnittynyt vesipunkkeja.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n Karjalainen, Sami: Rantojen hyönteiset, s. 131–142. Docendo, 2017. ISBN 978-952-291-334-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]