Vesilinna (Riihimäki)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Riihimäen vesilinna
Riihimäen vesilinna.jpg
Osoite Salpausseläntie 14
Sijainti Riihimäki
Koordinaatit 60°44′27.8″N, 024°46′05.3″E
Rakennustyyppi vesitorni, näköalatorni
Valmistumisvuosi 1952
Suunnittelija Erik Bryggman
Tyylisuunta funktionalismi
Korkeus 30 m
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Näkymä Vesilinnasta Riihimäen keskustaan päin.
Näkymä Riihimäen vesilinnasta pohjoiseen. Oikeassa alakulmassa Riihimäen maauimala.

Riihimäen vesilinna on Riihimäellä sijaitseva vesitorni. Arkkitehti Erik Bryggmanin suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1952 ja se jäi Bryggmanin viimeiseksi hänen elinaikanaan valmistuneeksi rakennustyöksi.[1]

Rakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennus suunniteltiin paitsi vesitorniksi, myös näkötorniksi ja alakerroksissa on myös muita käyttötiloja. Vesisäiliö vie rakennuksen[2]5 050 m³:n[3] tilavuudesta vain vajaan viidenneksen.[2] Säiliön alle jäävä tila oli alun perin varattu museokäyttöön ja siellä pidettiin taidenäyttelyitä.[4] Museota ei kuitenkaan tullut[2] ja sittemmin tiloissa on toiminut muun muassa kansalaisopisto.[5] Tornin huipulle avattiin kesäterassi,[4] sinne pääsee hissillä tai portaita pitkin, kunhan kiipeää 168 askelmaa.[5]

Rakennus kohoaa 146,6 metriä merenpinnan yläpuolelle. Tornin korkeus 30 metriä. Vesilinna on edustava esimerkki sotien jälkeisestä suomalaisesta funktionalismista. Rakennuksen ilmavaksi kehuttu kokonaisuus muodostuu selkeistä lasi- ja betonirakenteista, harkituista materiaalivalinnoista sekä onnistuneesta ikkuna-aukotuksesta.[4] Vesitornin julkisivut on muurattu ruotsalaisesta keltaisesta julkisivutiilestä.[6]

Vesitornin vesisäiliö on noin 11 metriä korkea ja jaettu väliseinällä kahteen osaan, joiden yhteinen vesitilavuus on 900 m³.[5]

Vesilinnan rakennesuunnittelija oli insinööritoimisto Rosendahl-Fredriksson ja sen urakoi Oy Concrete Ab. Vesitekniikan suunnitteli Oy Yleinen Insinööritoimisto.[6] Rakennustöt aloitettiin elokuussa 1951[3] ja vesikatto oli saatu päälle, vesisäiliöt valmiiksi ja sisätyöt käyntiin vielä saman vuoden loppuun mennessä.[6] Vesisäiliöt otettiin käyttöön toukokuussa 1952 ja lopputarkastus pidettiin elokuun 1952 lopussa. Kaiken kaikkiaan vesitorni tuli maksamaan noin 69 miljoonaa markkaa.[7]

Vesilinna saneerattiin vuosina 1993-1994. Saneeraus maksoi 5,4 miljonaa markkaa.[2] Tiilijulkisivu oli rapautunut yläosastaan johtuen vesisäiliöistä peräisin olevasta kosteudesta ja säiliöiden vuodoista. Altaiden seinissä ja niiden alapuolella olevissa betonirakenteissa oli hiushalkeamia ja korroosiovaurioita. Vesilinnan ulkopinnoille oli kerääntynyt jatkuvan kosteuden vaikutuksesta levää. Ruostumisvauriot korjattiin ja halkeamat injektoitiin, muita rakennevaurioita ei ollut. Vesisäiliön ylivuotoputki uusittiin.[8]

Tornin huipulla sijaitseva näköalatasanne on avoinna yleisölle ja siellä toimii vuonna 1997 avattu kahvila Café Bar Torni, joka on auki kesäaikaan.[1] Näköalatasanteelta aukeaa laaja maisema kaupungin yli ja hyvällä säällä tornista avautuu näkymä jopa Hyvinkäälle asti.

Ympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1952 valmistunut vesilinna oli ensimmäinen arkkitehti Yrjö Lindegrenin suunnittelemaan Riihimäen urheilupuistoon valmistuneista rakennuksista. Lindegrenin suunnittelema maauimala valmistui vuonna 1956; Lindegren kuoli ennen uimalan valmistumista ja suunnitelmat teki loppuun arkkitehti Aulis Blomstedt. Vuonna 1967 valmistuneen urheilutalon suunnitteli Raimo S. O. Valjakka ja vuonna 1979 valmistuneen uimahallin Osmo Lappo ja Jussi Suomala. Urheilupuistossa on myös tenniskentät ja koripallokenttä. Riihimäen keskusurheilukenttä on myös urheilupuistossa, kenttä kunnostettiin sotien jälkeen. Urheilupuiston alue perustuu vuonna 1922 valmistuneeseen Otto-Iivari Meurmanin laatimaan Riihimäen asemakaavaan ja kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[4][9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Nähtävyydet Riihimäen kaupunki. Viitattu 25.4.2019.
  2. a b c d Riihimäen Vesilinna motocaching.net-sivusto.
  3. a b Juuti et al., 2010, s. 155
  4. a b c d Saloranta, Pauli (toim.): Riihimäen kotikaupunkipolku (PDF) 2009. Riihimäki-Seura ry ja Riihimäen kaupunki. Viitattu 25.4.2019.
  5. a b c Virtanen, Pekka: Koti & Kaupunki – Riihimäen kaupungin asukaslehti, 2019, nro 2, s. 14–15. Riihimäki: Riihimäen kaupunki. Näköislehti Viitattu 2.6.2019.
  6. a b c Juuti et al., 2010, s. 157
  7. Juuti et al., 2010, s. 161
  8. Asola, Ismo: Vesitorni – yhdyskunnan maamerkki, s. 135. Helsinki: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, 2003. ISBN 951-758-434-2.
  9. Riihimäen urheilupuisto Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 2.6.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]