Vesilaaksolaisten saaga

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vesilaaksolaisten saaga (isl. Vatnsdæla saga) on keskiaikainen islantilainen saaga, jonka kirjoittajaa ei tunneta. Se luetaan niin kutsuttuihin islantilaissaagoihin. Vesilaaksolaisten saaga kuvaa pohjoisislantilaisen Vatnsdalurin asukkaita viiden sukupolven ajalta, aina saaren asuttajana pidetystä, göötanmaalaisen jaarlintyttären ja norjalaisen miehen pojasta Ingimundrista alkaen suvun ensimmäisiin kristittyihin jäseniin saakka 1000-luvun alussa. Ajallisesti kerronta alkaa 800-luvulta Norjasta, kun Þorsteinn Ketilsson surmaa seutukuntaa ryöstelleen miehen, joka osoittautuu göötanmaalaisen jaarlin pojaksi. Þorsteinn ottaa myöhemmin miehen sisaren puolisokseen. Heidän jälkikasvunsa Ingimundr lähtee viikinkiretkille ja taistelee myöhemmin Haraldr Kaunotukan (isl. hárfagri) joukoissa. Hänen ennustetaan kuitenkin lähtevän asuttamaan Islantia, minkä Ingimundr myöhemmin tekeekin. Hänestä tulee Islannissa suuri ja mahtava päällikkö, mutta hänen kuoltuaan eivät Ingimundrin pojat ole yhtä onnekkaita, vaan ajautuvat erilaisiin konflikteihin.[1] Vesilaaksolaisten saagaa ei ole suomennettu.

Ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesilaaksolaisten saaga on todennäköisesti kirjoitettu vuoden 1260 jälkeen mutta ennen vuotta 1280 eli usea vuosisata siinä kuvattujen tapahtumien jälkeen. Tähän ajoitukseen on päädytty parin huomion perusteella. Ensinnäkin Sturla Þórðarson mainitsee Vesilaaksolaisten saagan omassa versiossaan Islannin asuttamisesta kertovassa Landnámabókissa (ns. Sturlubók), jonka Sturla laati joskus vuosien 1275 ja 1280 välisenä aikana. Vuoteen 1260 varhaisimpana mahdollisena kirjoittamisajankohtana taas viittaa se, että saagan laatija on selvästi tuntenut Nuoli-Oddrin saagan (1200-l. jälkipuolelta), Lohilaaksolaisten saagan (n. 1250) sekä Hallfreðr Hankalanrunoilijan saagan (n. 1220).[2]

Käsikirjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesilaaksolaisten saaga on ollut osa Vatnshyrna-nimellä tunnettua käsikirjoitusta (n. 1400), joka tuhoutui Kööpenhaminan palossa vuonna 1728. Se on kuitenkin säilynyt Vatnshyrnasta 1600-luvulla tehdyissä kopioissa. Vesilaaksolaisten saagasta on säilynyt myös lyhyt tiivistelmä Landnámabókin Þórðarbók-versiossa.[3]

Saagan erityispiirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakanalliset vs. kristilliset asenteet ja tavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesilaaksolaisten saagassa tärkeitä teemoja ovat Ingimundrin suvun jäsenten hyvä onni, tai sen puuttuminen joiltain suvun vesoilta, sekä hyvän päällikkyyden ideaali. Ensin mainittu onni-käsitys rakentuu saagassa erityisesti perinteisille, kotoperäisille ajatuksille ihmisen onnesta, mutta saaga ilmentää myös kristillisiä asenteita. Saaren asuttaja Ingimundr esitetään saagassa miehenä, jolla on paljon onnea. Hänet kuvataan eräänlaisena "jalona pakanana", jollaisia esiintyy Islannin varhaisimpiin, esikristillisiin aikoihin sijoittuvissa islantilaissaagoissa usein. Nämä olivat saagojen kristittyjen kirjoittajien näkökulmasta pakanoita, mutta ilmensivät piirteitä ja toimintatapoja, joita pidettiin hyvälle kristitylle tyypillisinä. Ingimundrin kaikki jälkeläiset eivät ole yhtä onnekkaita, mutta viimeinen sukupolvi, josta saagassa kerrotaan, on jo ottanut vastaan kristinuskon. Viimeiseen sukupolveen kuuluva kristitty päällikkö kuvataan saagassa ihanteellisena päällikkönä, joka valmistautuu kuolemaansa hyvän kristityn tavoin.[4]

Vesilaaksolaisten saagan kirjoittajan maailmankuva on ollut kristillistynyt. Siitä huolimatta saaga sisältää runsaasti yksityiskohtia ja elementtejä, joiden on katsottu kuvastavan ajalle tyypillisiä kansanuskomuksia, koskien esimerkiksi noituuden harjoittamista.[5]

Konfliktit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesilaaksolaisten saaga kuvaa Ingimundrin poikien kiistoja mm. Finnbogi Vahvan saagan päähenkilön Finnbogin kanssa. Vesilaaksolaisten saaga esittää Ingimundrin pojat myönteisessä valossa. Finnbogi Vahvan saagaa onkin pidetty vastauksena Vesilaaksolaisen saagan kerronnalle, sillä Finnbogiin keskittyvä saaga kertoo samasta tarinasta hieman erilaisen, Ingimundrin pojille vähemmän myönteisen version.[6]

Vesilaaksolaisten saagan keskiössä ei kuitenkaan ole monelle islantilaissaagalle tyypillinen verikostojen kierre. Sen sijaan saagassa kuvatut konfliktit keskittyvät usein erilaisiin yhteisön tasapainoa ja rauhaa järkyttäviin tekijöihin, kuten noitiin, ryöstäjiin ja varkaisiin, jotka Ingimundrin suvun jäsenet aina Ingimundrin isästä Þorsteinnista alkaen joko ajavat pois tai tuhoavat. Þorsteinnin Norjassa tekemiin urotöihin liittyvä kuvaus on tarunomaista ja muistuttaa siltä osin kansansatuja ja muinaissaagoja.[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Margret Eggertsdóttir. 1993. Finnboga saga ramma. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 194.
  • Lönnroth, Lars. 1969. The Noble Heathen. A Theme in the Sagas. Scandinavian Studies 41 (1969) 1: 1-29.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Vésteinn Ólason. 1993. Vatnsdæla saga. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 689.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Vésteinn Ólason 1993, 689; Simek & Hermann Pálsson 2007, 412.
  2. ↑ Simek & Hermann Pálsson 2007, 154, 241, 244, 287, 412.
  3. ↑ Simek & Hermann Pálsson 2007, 412.
  4. ↑ Vésteinn Ólason 1993, 689. "Jalo pakana" -teemasta islantilaissaagoissa, ks. Lönnroth 1969.
  5. ↑ a b Vésteinn Ólason 1993, 689.
  6. ↑ Margrét Eggertsdóttir 1993, 194.

Käännökset ja editiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jones, Gwyn (käänt.). 1944. The Vatnsdaler's saga. Princeton: Princeton University Press; New York: American Scandinavian Foundation.
  • The Saga of the People of Vatnsdal. Käänt. Andrew Wawn. Teoksessa Viðar Hreinsson et al. (toim.). 1997. The Complete Sagas of Icelanders, 4. Reykjavík: Leifur Eiríksson Publishing, 1-66.
  • Vatnsdæla saga. Teoksessa Einar Ól. Sveinsson (toim.). 199. Vatnsdæla saga. Íslenzk fornrit 8. Reykjavík: Hið íslenzka fornritafélag.
  • Vogt, Walter Heinrick (toim.). 1921. Vatnsdæla saga. Altnordische Saga-Bibliothek 16. Halle: Niemeyer.
  • Werlauff, E. C. (toim.). 1812. Vatnsdæla saga, ok Saga af Finnboga hinum rama. Vatnsdølernes Historie og Finnboge hiin Stærkes Levnet. Kjøbenhavn: I Commission hos Hofboghandler Schubothe.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vesilaaksolaisten_saaga&oldid=21952899”