Vesihuoltoverkosto
Vesihuoltoverkosto koostuu talousveden johtamisesta vesijohtoverkostossa kuluttajille ja likaisen veden johtamisesta jätevesiverkostossa jätevedenpuhdistamolle sekä huleveden (sade- ja sulamisvedet) johtamisesta hulevesiviemäriverkostossa vesistöön.
Vesijohtoverkosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vesijohtoverkosto koostuu vesijohdoista laitteineen, paineenkorotuspumppaamoista ja vesitorneista. Vesi pumpataan verkostoon yhdestä tai useammasta vesilaitoksesta. Vesijohtoverkosto sijaitsee maan alla, jossa se on suojassa jäätymiseltä ja vesi säilyy viileänä. Vesijohtoverkosto on vedenjakelun ylivoimaisesti kallein osa ja se tarvitsee jatkuvaa uusimista. Suomen vesilaitoksilla on yhteensä noin 100 000 km vesijohtoa[1].
Ensimmäiset vesijohtoputket valmistettiin puusta poraamalla puun runkoon reikä[2]. Vanhimmat vesilaitoksilla edelleen käytössä olevat putket ovat valurautaa. 1970-luvun alussa alettiin käyttää pallografiittivalurautaisia (SG-valurauta), bitumipinnoitettuja putkia. Myös bitumilla pinnoitettuja teräsputkia ja asbestisementtiputkia on käytetty. Nykyään uudet SG-valurautaputket pinnoitetaan sisältä sementillä. Uudet vesijohdot ovat useimmiten muovia.[3]
Verkostossa oleva ylipaine estää maaperässä olevien mikrobien tunkeutumisen vesijohtoveteen. Kuitenkin verkoston likaantumistapauksia tapahtuu. Näissä syynä on ollut verkostotyöt, putkirikot tai veden likaantuminen vesitorneissa. Verkoston kuntoa seurataan vuotovesien määrällä ja vedenlaadun muutoksilla.[4]
Vaikka vesijohtovesi on hyvin puhdasta, siitä ja verkoston korroosiotuotteita muodostuu vähitellen saostumia verkostoon. Saostumat voivat lähteä liikkeelle poikkeuksellisissa virtausolosuhteissa, esimerkiksi putkirikkotapauksissa. Tällöin vesi samentuu. Samentumat ovat tavallisesti ruskehtavia (rauta) tai joskus jopa lähes mustia (mangaani).
Vanhoja vesijohtoverkostoja voidaan saneerata vaihtamalla putket tai pinnoittamalla ne sisäpuolelta sementtilaastilla.
Vesijohtoverkostosta vesi johdetaan kiinteistöjen sisäisiin putkiin. Vanhimmat näistä ovat terästä. Uudemmat ovat joko muovia tai kuparia.
Jätevesiverkosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Asutuksen ja teollisuuden jätevedet johdetaan jätevesivesiverkoston kautta jätevedenpuhdistamolle. Verkosto koostuu viemäriputkien lisäksi tarkastuskaivoista ja pumppaamoista. Asutusalueen jätevedet johdetaan tavallisesti viettoviemärissä (paineettomassa viemärissä) pumppaamolle asti. Pumppaamossa vesi nostetaan tavallisesti korkeammalla olevaan putkeen, josta se voi jatkaa viettoviemärissä eteenpäin.
Tavallisesti sadevedet johdetaan omaan sadevesiputkeen ja jätevedet omaansa. Tällaista järjestelmää kutsutaan erillisviemäröinniksi. Vanhoilla asuinalueilla saattaa vielä olla sekaviemäreitä (sadevedet ja jätevedet samaan viemäriin). Erillisviemäröinnillä jätevesienkäsittelyyn tuleva vuotovesimäärä saadaan minimoiduksi.
Jätevesipumppaamoista saattaa tulla ympäristöön haittaavaa hajua. Hajun haitallisuuteen vaikuttavat muun muuassa pumppaamorakenteet, jätevesimäärä ja jäteveden laatu. Hajua voidaan vähentää esimerkiksi hallitulla ilmanvaihdolla tai pahemmissa hajuongelmissa poistoilman tai jäteveden käsittelyllä.[5][6]
Haja-asutusalueilla on jonkun verran käytössä kiinteistökohtaisia paineviemärijärjestelmiä. Niissä jokaisessa kiinteistössä on oma jätevesipumppu, mikä pumppaa jätevettä täynnä olevaan viemäriin. Jäteveden viipymä näissä viemäreissä on tavanomaista pidempi. Tästä syystä tällaisen viemärin purkukohdassa hajuhaitat ovat yleisiä.
Vanhimmat viemärit ovat betonia, mitä myös edelleen käytetään. Tavallisin viemärimateriaali on muovi.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Osmo Seppälä: [www.vesiyhdistys.fi/pdf/Seppala_Osmo.pdf Suomen suuri putkiremontti: kalvo Vesihuoltoverkostojen tila Suomessa] (pdf) 2011. Vesiyhdistys. Viitattu 2012.
- ↑ Tapio S. Katko: Vettä! –Suomen vesihuollon kehitys kaupungeissa ja maaseudulla. Tampere: Vesi- ja viemärilaitosyhdistys, 1996. ISBN 952-5000-07-9.
- ↑ Vesilaitostekniikka ja hygienia. Helsinki: Vesilaitosyhdistys, 2012.
- ↑ Pelto-Huikko, Aino ja Vieno, Niina: Vesikoulu – Tietopaketti juomavedestä ja sen valmistuksesta Suomessa (pdf) 2009. Vesi-Instituutti WANDER/Prizztech Oy. Viitattu 21.11.2012.
- ↑ Räsänen, J. Siltanen, T., Vahlman, T., Pääkkönen, J., Ojanen, H.: Jätevesiviemäreiden hajuhaittojen vähentäminen., s. 42. Espoo: VTT tiedotteita 2089, 2001.
- ↑ Koskinen, T. ja Pääkkönen, J.: Vaihtoehtoiset viemärihajujen käsittelytekniikat, niiden suunnitteluperusteet ja toimivuus eri kohteissa (pdf) 2007. FCG Suunnittelukeskus Oy. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 18.1.2013.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Verkostot ja pumppaamot, Vesilaitosyhdistys (VVY) (Arkistoitu – Internet Archive)