Vesa Ruuska

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vesa Edvard Ruuska on viihdetaiteilija, joka on tullut tunnetuksi imitaattorina, koomikkona sekä Miina ja Manu -kirjoihin perustuvien lastennäytelmien kirjoittajana ja ohjaajana.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1986 Vesa Ruuska voitti imitaattoreiden ensimmäisen SM-kisan, minkä jälkeen hän aloitti vakituisen esiintymisen. Vuonna 1991 Vesa Ruuska perusti Tapani Purasen kanssa Suomen ensimmäisen stand up -yhtiön, joka sai nimekseen Tampereen Stand Up Tuotanto Oy. Vuonna 1993 Ruuska tuli tunnetuksi valtakunnan mediassa "Jämsän Huumorpeälikön" tittelillä.

Samana vuonna ilmestyi myös Vitsiveikkojen vuosikirja, jota myytiin 10 000 kpl. Vuonna 2002 Ruuska ideoi itselleen ja pianisti Martti Rekuselle keikkashow'n Halosta päähän, joka sai valtavan suosion. Vuoden 2008 alkuun mennessä show'n oli nähnyt arviolta yli 100 000 katsojaa. Poptori Oy teki show'sta myös samannimisen CD-levyn, jonka myynti rikkoi kultalevyyn vaadittavan rajan vuonna 2004. Show'sta tehtiin myös puolentoista tunnin mittainen teatteriversio.

Vuosina 2011–2014 Ruuska oli Suomen Stand Up Keskuksen valtakunnallisella Naurupilleri-kiertueella. Erittäin suosittuja ovat myös Ruuskan ideoimat yllätysohjelmat Poliisiratsia ja Stand Up Kokit, joita hän tekee pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Tapani Purasen kanssa.

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Terveisiä Suomesta (CD, huumori/imitointi, levy-yhtiö Castle Finland Oy 1989)
  • Kansanhuumorin parhaat (kasetti, huumori, Sj-Kustannus 1993)
  • Vitsiveikkojen vuosikirja (kirja, Sj-Kustannus 1993)
  • Halosta päähän (CD, huumori/imitointi, Poptori Oy 2002)
  • Vitsikunkku (CD, huumori, Poptori Oy 2005)
  • Tarjalan piirakka (CD, huumori/imitointi, Sj-Kustannus 2007)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]