Vertigo (kappale)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vertigo
Kappaleen tiedot
Esittäjä(t) Olivia Lewis
Säveltäjä(t) Philip Vella
Sanoittaja(t) Gerard James Borg
Euroviisutiedot
Vuosi 2007
Maa Malta
Kieli englanti
Sijoitus semifinaalissa 25.
Pisteet semifinaalissa 15

Vertigo oli Maltan edustuskappale vuoden 2007 Eurovision laulukilpailussa. Kappaleen esitti Olivia Lewis.

Kappale kertoo Lewiksen suhteen vaikeuksista, jotka aiheutuvat hänen rakastajansa teoista. Hän tuntee tämän huimauksena, miettien jatkavansa yksin lopettaen suhteensa ennemmin kuin sopivan asiat.

Musiikkityyliltään Vertigo muistuttaa itämaista musiikkia ja se sisältää keskiaasialaisia ja kaukoitäisiä aineksia, esimerkkinä gongi, jota lyödään muutamaan otteeseen kappaleen aikana. Lewis esiintyi kisoissa päällään silkistä tehty asu antaen vivahduksen Kiinasta.

Malta ei yltänyt edellisessä kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon, joten kappale esitettiin karsinnassa kahdentenakymmenentenä. Karsinnan äänestyksessä se sai 15 pistettä ollen lopulta 25. sijalla 28 esiintyjästä[1] ja pudoten loppukilpailusta. Tämä aiheutti maalle sen ensimmäisen putoamisen loppukilpailusta sitten ensiesiintymisen ja kaikkien aikojen huonoimman sijoituksen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eurovision Song Contest 2007 Semi-Final Eurovision.tv. EBU. Viitattu 22.7.2016. (englanniksi)
Tämä musiikkikappaleeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.