Verenpunainen preeria

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Verenpunainen preeria
The White Buffalo
Suomenkielisen videon kansikuva
Suomenkielisen videon kansikuva
Ohjaaja J. Lee Thompson
Käsikirjoittaja Richard Sale (novellinsa pohjalta)
Tuottaja Dino De Laurentiis
Pancho Kohner
Säveltäjä John Barry
Kuvaaja Paul Lohmann
Leikkaaja Michael F. Anderson
Lavastaja James L. Berkey
Tambi Larsen
Pääosat Charles Bronson
Jack Warden
Will Sampson
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö United Artists
Ensi-ilta Yhdysvallat 6. toukokuuta 1977
Suomi 5. toukokuuta 1978
Kesto 97 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Verenpunainen preeria (The White Buffalo tai Hunt to Kill[1], televisioesityksessä Valkoinen puhveli* [2], videolevityksessä Valkoinen buffalo[3]) on vuoden 1977 lännenelokuva, jonka pääosia näyttelevät Charles Bronson, Jack Warden ja Will Sampson. J. Lee Thompsonin ohjaama elokuva kertoo kahdesta miehestä, joiden yhteiseksi kohtaloksi muodostuu valtavan tappajabiisonin jahti.

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Wild Bill Hickok näkee painajaisia jättimäisestä valkoisesta biisonista. Toistuvat unet saavat hänet niin ahdinkoon, että hän matkustaa länteen löytääkseen ja tappaakseen tuon pedon, jotta painajaiset loppuisivat. Myös toinen henkilö haluaa biisonin hengiltä; Oglalan sotapäällikkö Hullu Hevonen, jonka pieni lapsi sai surmansa biisonin kylvettyä tuhoa leirissä. Hullun Hevosen on tapettava biisoni ja käärittävä lapsen ruumis sen taljaan, jotta tämä saa rauhan tuonpuoleisessa. Intiaanipäällikkö muuttaa Hullun Hevosen nimen Madoksi tämän vuodatettua kyyneleitä. Samaan aikaan Hickok saapuu Cheyennen kylään, jossa hänen matkaansa tulee mutkia, sillä moni taho haluaa tappaa entisen pyssymiehen. Hickok raivaa tiensä tyhjäksi roistoista ja jatkaa matkaansa vanhan ystävänsä Charlie Zanen kanssa kohti vuoristoa. Siellä he näkevät Hullun Hevosen taistelemassa yksin toista heimoa vastaan. Hickok auttaa häntä, ja solmii näin ystävyyden epäilevän intiaanin kanssa.

Hickok ja Charlie pääsevat biisonin jäljille, ja seuraavat sitä kallioluolaan mutta se pääsee ulos toisesta suuaukosta. Miehet tukkivat luolansuut ja jäävät sinne yöksi. Seuraavana aamuna biisoni tappaa toisen hevosen. Samalla eräs Hickokia seurannut vihollinen yrittää tappaa hänet mutta Hullu Hevonen saapuu paikalle ja pelastaa tämän. Hickok kutsuu Hullun Hevosen luolaan syömään ja yöpymään. Tällöin Hickokille selviää, että myös Hullu Hevonen on biisonin perässä. Hän sanoo että biisoni kuuluu yksin hänelle, kun taas Hickok on sitä mieltä että biisoni kuuluu sille, joka sen tappaa.

Seuraavana aamuna Hullu Hevonen on lähtenyt Hickokin ja Charlien herättyä. He lähtevät biisonin perään ja saapuvat yöllä samaan paikkaan, jonka Hickok näki unessaan. Biisoni hyökkää, eikä Hickok pysty ampumaan sitä kylmän ilman jäädytettyä aseen liipaisimen. Hullu Hevonen hyppää biisonin selkään ja lyö useita iskuja nuolella Hickokin ampuessa sitä toisella pyssyllä. Otus kuolee ja Hickok toteaa heidän molempien tappaneen sen yhdessä. Charlie suuttuu Hickokille, koska tämä ei anna hänen viedä sitä kaupunkiin, jossa saisi siitä 2000 dollarin palkkion. Hullu Hevonen sanoo, että Hickok menetti ystävän mutta sai samalla uuden.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Charles Bronson  … Wild Bill Hickok  
 Jack Warden  … Charlie Zane  
 Will Sampson  … Hullu Hevonen  
 Slim Pickens  … Abel Pickney  
 Kim Novak  … Pokeri-Jenny Schermerhorn  
 Clint Walker  … Viheltäjä Jack Kileen  
 Shay Duffin  … Tim Brady, baarimikko  
 Ed Lauter  … Tom Custer  
 Stuart Whitman  … Winifred Coxy  
 John Carradine  … Amos Briggs, hautausurakoitsija  

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Video-oppaassa vuodelta 1994 Ilkka Jauhiainen sanoo synkän ja symboleilla ladatun elokuvan viehättävän omituisuudellaan. Hän antaa sille kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.[3] VideoHound’s Golden Movie Retriever sanoo elokuvaa kömpelöksi mutta kiehtovaksi ja antaa kaksi tähteä neljästä.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b The White Buffalo, VideoHound’s Golden Movie Retriever. Gale, 2008. Haettu 14.11.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).
  2. Verenpunainen preeria Elonetissä
  3. a b Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]