Veratroli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Veratroli
Tunnisteet
IUPAC-nimi 1,2-dimetoksibentseeni
CAS-numero 91-16-7
PubChem CID 7043
SMILES COC1=CC=CC=C1OC
Ominaisuudet
Molekyylikaava C8H10O2
Moolimassa 138,16 g/mol
Sulamispiste 22,5 °C[1]
Kiehumispiste 206-207 °C[2]
Tiheys 1,084 g/cm3[2]
Liukoisuus veteen 6,69 g/l (25 °C)[3]

Veratroli (C8H10O2) eli 1,2-dimetoksibentseeni on aromaattisiin eettereihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään muun muassa orgaanisen kemian synteeseissä.

Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa veratroli on väritöntä kiteistä tai nestemäistä ainetta, jolla on miellyttävä kukkaismainen haju. Yhdiste liukenee hieman veteen ja paremmin orgaanisiin liuottimiin kuten etanoliin ja dietyylieetteriin.[2][1][4] Yhdistettä esiintyy eräiden kasvien kukissa ja se toimii pölyttäjähyönteisiä houkuttelevana kemikaalina. Kasvit muodostavat veratrolia guajakolista.[5]

Veratrolia valmistetaan metyloimalla katekolia tai guajakolia dimetyylisulfaatilla emäksisissä olosuhteissa.[2][1][4][6]

Veratrolia käytetään muiden yhdisteiden, esimerkiksi lääkeaineiden valmistukseen. Sitä voidaan käyttää myös reagenssina analyyttisessä kemiassa.[4][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 226. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
  2. a b c d Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1697. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
  3. Samuel H. Yalkowsky, Yan He, Parijat Jain: Handbook of aqueous solubility data, s. 504. CRC Press, 2016. ISBN 9780849315329. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 16.11.2022). (englanniksi)
  4. a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 1155. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
  5. Tariq A. Akhtar & Eran Pichersky: Veratrole Biosynthesis in White Campion. Plant Physiology, 2013, 162. vsk, nro 1, s. 52–62. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.11.2022. (englanniksi)
  6. a b Helmut Fiege, Heinz-Werner Voges, Toshikazu Hamamoto, Sumio Umemura, Tadao Iwata, Hisaya Miki, Yasuhiro Fujita, Hans-Josef Buysch, Dorothea Garbe & Wilfried Paulus: Phenol Derivatives, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]