Vera Bulitš
Vera Sergejevna Bulitš (ven. Ве́ра Серге́евна Бу́лич; 2. maaliskuuta 1898 Pietari[a]lähde? – 2. heinäkuuta 1954 Helsinki) oli venäläinen Suomessa asunut runoilija, proosakirjailija ja kriitikko sekä kirjastonhoitaja. Hän käytti nimimerkkejä Vera Bull ja Verbena.[1]
Vera Bulitšin isä oli Pietarin yliopiston professori, kielitieteilijä ja säveltäjä Sergei Bulitš (1859–1921). Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen Bulitšin perhe pakeni Suomeen lokakuussa 1917 Karjalan kannaksen Kuolemajärvelle, jossa perheellä oli huvila. Vera Bulitš itse tuli Suomeen myöhemmin syyskuussa 1918. Sergei Bulitšin kuoltua perhe muutti 1924 kannakselta Helsinkiin. Vera Bulitšista tuli vuonna 1932 Helsingin yliopiston kirjaston Slaavilaisen kirjaston kirjastovirkailija ja myöhemmin hän työskenteli myös Suomi-Neuvostoliitto-Seuran kirjastoapulaisena. Vuonna 1948 hän meni työhön 1947 perustetun Neuvostoliittoinstituutin kirjastoon. Bulitš kuoli keuhkosyöpään Helsingissä heinäkuussa 1954. Hänet on haudattu Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle.[1][2]
Bulitš aloitti kirjallisen uransa kirjoittamalla satuja, joista muutamia julkaistiin Anni Swanin toimittamissa Sirkka-lehdissä, suomennettuja satuja julkaistiin myös kirjana vuonna 1927. Ensimmäisen runokokoelmansa Heiluri Bulitš julkaisi 1934. Hänen runonsa tulivat tunnetuiksi maailmalla venäläisen emigranttilehdistön kautta ja hän myi runokokoelmiaan lukijoilleen omistuskirjoituksilla varustettuina. Vera Bulitš julkaisi myös kirjallisuusarvioita ja esseitä venäläisestä kirjallisuudesta ja kulttuurista Suomessa ja ulkomailla ilmestyneissä emigranttilehdissä. Lisäksi hän käänsi suomalaista ja ruotsinkielistä runoutta venäjän kielelle. Bulitš kirjoitti nimimerkillä Verbena radiopakinoita Yleisradion ruotsinkieliselle puolelle vuosina 1947–1951. Hän osallistui myös ruotsinkielisellä puolella Kirjallinen radioalbumi -ohjelmasarjan toimittamiseen kääntämällä yhdessä Karin Mandelstamin kanssa otteita uudesta neuvostorunoudesta ja proosasta sekä lukemalla ruotsin kielellä kirjallisuuskatsaukset ohjelmassa. [1]
Vera Bulitšin kuoltua hänen veljensä Konstantin Bulitš ja Bulitšin ystävätär Vera Vladimirovna Leino keräsivät vuonna 1967 hänen kirjallisen jäämistönsä ja lahjoittivat sen Helsingin yliopistolle.[1]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Satu pikkiriikkisestä prinsessasta; nimimerkillä Vera Bull, suom. Toivo T. Kaila. WSOY 1927, laajennettu kokoelma julkaistu venäjäksi nimellä Satuja (Skazki). Belgrad 1931
- Suomentamattomia (?)
- Heiluri (Majatnik), runokokoelma. Helsinki 1934
- Vangittu tuuli (Plennyij veter), runokokoelma. Tallinna 1938
- Myrskyn kaatamia puita (Vurelom), runokokoelma. 1947
- Oksat (Vetvi), runokokoelma. Pariisi 1954
- Outo kevät (Tšužaja vesna) ; Vera Bulitšin kootut teokset, toimittanut Sergei Kovner. 2010
Huomautuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Ida Sofia Schulgin : "Kaukana kotoa kanssasi”. Transnationaalisia näkökulmia emigranttikirjailija Vera Bulitšin tuotantoon ja toimintaan, pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta, Maailman kulttuurien laitos, Alue-ja kulttuurintutkimus, Venäjän ja Itä-Euroopan linja 2019, sivu 4-8, 59-62
- ↑ Find A Grave : Vera Sergeyevna Bulich
| ||||||||||
