Tämä on hyvä artikkeli.

Venom (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee brittiläistä yhtyettä. Sanan muista merkityksistä, katso täsmennyssivu Venom.
Venom
Venom logo.png
Venom vuoden 2008 Hellfesteillä.
Venom vuoden 2008 Hellfesteillä.
Tiedot
Toiminnassa 1979–1992
1995–2002
2005–
Tyylilaji black metal, speed metal, thrash metal, NWOBHM, hard rock[1]
Kotipaikka Newcastle upon Tyne, Tyne ja Wear, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli englanti
Jäsenet

Conrad ”Cronos” Lant
Stuart ”Rage” Dixon
Danny ”Dante” Needham

Entiset jäsenet

Ks. alhaalla

Levy-yhtiö

Spinefarm Records

Aiheesta muualla
Kotisivut

Venom on Englannin Newcastlessa vuonna 1979 perustettu äärimetalliyhtye. Yhtyeen kuuluisin kokoonpano – Conrad ”Cronos” Lant (laulu ja basso), Jeffrey ”Mantas” Dunn (kitara) ja Anthony ”Abaddon” Bray (rummut) – oli suosionsa huipulla 1981–1986.

Brittiläisen heavy metalin uutta aaltoa edustanut Venom vei metallimusiikkia aiempaa raskaampaan, nopeampaan ja synkempään suuntaan. Sisäisten riitojen ja laadultaan epätasaisten albumien myötä Venom katosi 1980-jälkipuoliskolla parrasvaloista. Yhtye on kuitenkin jatkanut levyttämistä ja konsertointia vielä 2000-luvullakin, ja sen diskografia käsittää 15 täyspitkää studioalbumia. Vuodesta 2015 alkaen Venom-nimisiä kokoonpanoja on ollut kaksi: Conrad ”Cronos” Lantin johtama Venom sekä Jeff ”Mantas” Dunnin ja Tony ”Abaddon” Brayn perustama Venom Inc.

Varsinkin 1980-luvun alkupuoliskolla Venomin julkisuuskuva oli rehvakas ja provosoiva. Yhtyeen jäsenet käyttivät outoja, okkultismista ammentavia taiteilijanimiä, mikä oli siihen aikaan harvinaista. Sanoituksissaan yhtye ihannoi pahuutta ja rienasi kristinuskoa. Saatananpalvonnasta ammentanut julkikuva ei kuitenkaan ollut vakavamielinen kannanotto, vaan yhtyeen tarkoitus oli herättää huomiota ja paheksuntaa.

Venom ei koskaan saavuttanut valtavirran suosiota, mutta sitä pidetään silti yhtenä vaikutusvaltaisimmista metalliyhtyeistä. Yhtyeen tunnetuin levytys on vuonna 1982 julkaistu Black Metal, jonka mukaan nimettiin metallimusiikin alagenre. Venom oli tärkeä innoittaja myös thrash- ja death metal -yhtyeille. Monet yhtyeet, kuten Sodom, Metallica, Megadeth, Slayer, Death sekä Celtic Frost, ovat maininneet Venomin yhdeksi tärkeimmistä esikuvistaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen ja alkuajat (1979–1980)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venom perustettiin Newcastlessa vuonna 1979. Jäsenet olivat aiemmin soittaneet useissa lyhytikäisissä kokoonpanoissa, joista merkittävin oli Guillotine. Roudarin ehdotuksesta yhtyeen uudeksi nimeksi tuli Venom (suom. myrkky).[2] Kesällä 1979 yhtyeen kokoonpanoon kuuluivat laulaja Clive Archer, kitaristit Jeffrey Dunn ja Dave Rutherford, basisti Alan Winston sekä rumpali Anthony Bray. Rutherford oli jättämässä yhtyeen, sillä hän oli perinteisen hard rockin ystävä, kun taas Venomin musiikki oli kehittymässä raskaampaan ja synkempään suuntaan.[3] Korvaajaksi värvättiin Conrad Lant.[2]

Winstonin jätettyä yhtyeen Lant siirtyi basistiksi.[2] Hän soitti bassoa kitaravahvistimen läpi ja muutenkin kitaramaisella tyylillä. Tämä tuotti ”likaisen, kumisevan” äänimaiseman, josta sittemmin tuli Venomin tavaramerkki.[4] Lant työskenteli apulaisena Impulse-äänitysstudiolla. Työssään hän usein tapasi aloittelevia metallimuusikoita, jotka yrittivät tietoisesti kuulostaa joltakin tunnetulta yhtyeeltä. Hän ei pitänyt tästä ja alkoi johdonmukaisesti kehittää Venomin äänimaailmaa epäsovinnaiseen suuntaan.[5]

Venom alkoi äänittää studiossa demoja, joiden tyyli yhdisteli aiempaa rock-musiikkia, 1970-luvun heavy metalia ja punk rockia.[6] Yhtye halusi yhdistää Motörheadin nopeuden, Black Sabbathin synkkyyden, Judas Priestin ulkomuodon ja Kissin teatraalisen lavaesiintymisen.[7][5] Jäsenet alkoivat käyttää pelottavia, salaperäisiä taiteilijanimiä: basisti Conrad Lantista tuli ”Cronos”, rumpali Anthony Braysta ”Abaddon”, kitaristi Jeffrey Dunnista ”Mantas” ja laulaja Clive Archerista ”Jesus Christ”.[8] Archer käytti myös kasvomaalausta, joka muistutti niin sanottua corpse paintia.[3][9] Archerin jäätyä eräistä harjoituksista pois Lant kokeili laulamista. Muut pitivät hänen tulkinnastaan, ja Archer erosi sovussa Venomin jäädessä trioksi.[7][9] Demon-nimisestä demosta tuli yhtyeen ensimmäinen virallinen julkaisu.[10]

Ensimmäiset albumit ja suosion huippu (1981–1986)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sounds-musiikkilehden toimittaja Geoff Barton piti Demon-demosta ja suositteli sitä lukijoilleen.[7][11] Impulse Studiosin johtaja David Wood pyysi yhtyettä äänittämään lisää materiaalia. Pian Venom solmi levytyssopimuksen Woodin levy-yhtiön Neat Recordsin kanssa, ja vuonna 1981 yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä ”In League with Satan / Live like an Angel”. Single myi hyvin, ja Neat Productions pyysi yhtyeeltä lisää materiaalia. Lant lupautui äänittämään kaikki yhtyeen valmiit kappaleet.[11] Demot äänitettiin nopeasti ja pikkuvirheistä välittämättä. Lantin mukaan levy-yhtiö ilmoitti tämän jälkeen, että Venomin ensimmäinen albumi koostettaisiin demoista tai levytyssopimus raukeaisi. Yhtye suostui.[12]

Esikoisalbumi Welcome to Hell ilmestyi loppuvuodesta 1981.[13] Se oli siihen mennessä rienaavin julkaisu metallimusiikin historiassa. Kansikuva oli mukailtu Baphometin sinetistä, joka tunnetaan Saatanan kirkon tunnuskuvana. Sanoituksissa yhtye julisti olevansa liitossa Saatanan kanssa ja pilkkasi kristinuskoa. Albumin viimeistelemätön, meluisa äänimaailma, sahaavat kitarat, rytisevä basso, epäselvät rummut ja Lantin örisevä laulu olivat ennenkuulumaton yhdistelmä.[14] Welcome to Hell myi sekä yhtyeen että levy-yhtiön hämmästykseksi varsin hyvin, ja arvostelutkin olivat myönteisiä.[15] Dunnin mukaan hiomaton äänimaailma soittoteknisine virheineen oli koko albumin viehätysvoiman salaisuus.[3] Lantia albumin viimeistelemättömyys kuitenkin harmitti, sillä se toi yhtyeelle maineen taitamattomina soittajina.[12]

Yhtyeelle alkoi syntyä ihailijakuntaa hevarien parissa.[16] Dunnin mukaan Welcome to Hell jakoi kuulijat: useimmat pitivät sitä ”sietämättömänä melusaasteena”, mutta ne jotka pitivät, ”ne sitten todellakin diggasivat”.[3] Vastaanoton rohkaisemana Venom palasi studioon ja julkaisi toisen albuminsa Black Metalin 1982. Se sai myönteistä palautetta, ja äänimaailmaa kehuttiin edeltäjäänsä paremmaksi. Siinä missä Welcome to Hell oli kokoelma hajanaisia demoja, Black Metal suunniteltiin täyspitkäksi albumiksi. Yhtyeellä oli myös enemmän aikaa kirjoittaa kappaleita, ja jotkut niistä sisälsivät yhtyeen luomia äänitehosteita. Albumilla oli niin merkittävä vaikutus black metalin kehitykseen, että koko genre nimettiin albumin mukaan.[17]

Alkuvuosina Venom konsertoi vain vähän ja suosio rakentui albumien ympärille. Kun yhtye ryhtyi konsertoimaan aktiivisesti, se pystyi alusta lähtien sijoittamaan suuria summia näyttävään pyrotekniikkaan.[18] Ensimmäisen ulkomaan konserttinsa Venom teki alkukesästä 1982. Jäsenten yllätykseksi Belgian Poperingessa järjestetty tapahtuma oli menestys ja sitä katsomaan saapui tuhansia ihmisiä.[3]

Pian Black Metalin julkaisun jälkeen yhtyeen jäsenten välit alkoivat tulehtua. Dunnin ja Brayn mukaan Lant alkoi uskoa omiin puheisiinsa ja käyttäytyi jatkuvasti kuin olisi ollut lavahahmonsa Cronos.[19]

Kolmas studioalbumi At War with Satan julkaistiin 1984. Venom siirtyi kokeellisempaan suuntaan, ja albumin nimikkokappale oli koko A-puolen mittainen.[7][20] Rushin innoittama tyyli oli pitkälti Lantin luomus, kun taas Dunnin panos oli aiempaa pienempi.[3][21][22] Dunn oli harkinnut jättävänsä yhtyeen jo Black Metalin julkaisun jälkeen. Vuonna 2019 hän muisteli: ”Meistä tuli liian isoja liian nopeasti, eikä mikään ollut enää entisellään. – – Henkilökemiat muuttuivat ja egot kasvoivat turhan suuriksi… Vuonna 1984 Venom ei enää ollut se sama räävitön, mitään suunnittelematon räyhäkolmikko Newcastlesta, vaan halusimme tietoisesti olla jotakin hienompaa ja parempaa. No, sellainen ei sopinut Venomille.”[3] Lant sen sijaan on hyvin ylpeä At War With Satanista.[12] Aikalaisvastaanotto oli myönteinen, ja yhtyeen suosio nousi entisestään. Valtavirran arvostusta Venom ei kuitenkaan saavuttanut.[23]

Vuonna 1984 yhtye teki Seven Dates of Hell -kiertueen, jonka lämmittelijänä oli losangelesilainen Metallica.[23] Lantin mukaan aiemmin tiivis kolmikko alkoi etääntyä kiertueen aikana. Syynä oli juopotteluun ja seksiin painottunut elämäntapa. Lant ja Bray nauttivat siitä, mutta Dunn oli kiinnostuneempi liikunnasta ja kamppailulajeista.[24] Hän oli lisäksi turhautunut Venomin epämelodiseen ja ilmaisultaan rajoittuneeseen musiikkiin.[25]

Neljännen albumin äänitykset sujuivat kireissä tunnelmissa.[21][3] Lant ja Bray joutuivat usein harjoittelemaan kahdestaan,[21] ja uuden materiaalin säveltämisen sijaan yhtye äänitti vanhoja, aiemmin käyttämättä jääneitä kappaleita.[18] Possessed julkaistiin vuonna 1985.[26] Vastaanotto oli aiempaa heikompi,[18] ja Kerrang!-lehden vuotuisessa äänestyksessä Venom valittiin maailman huonoimmaksi yhtyeeksi. Metal Forcesin vastaavassa äänestyksessä se toisaalta valittiin kuudenneksi parhaaksi.[27]

Venom markkinoi Possessedia isolla Yhdysvaltain-kiertueella, jolla yhtyettä lämmittelivät Slayer ja Exodus.[28] Hieman ennen kiertueen alkua Dunn sairastui vesirokkoon,[7] joten alkupään konserteissa hänen tilallaan esiintyivät Fistin Dave Irwin ja Avengerin Les Cheetham. Dunn lensi toivuttuaan Yhdysvaltoihin ja soitti viimeiset konsertit itse.[29] Kristittyjen parissa kiertue herätti pahennusta, ja Yhdysvaltojen suurkaupungeissa sitä vastaan järjestettiin mielenosoituksia.[28] Possessedin kiertue toi Venomin ensimmäistä kertaa myös Suomeen, kun yhtye toimi eräänä Rantarock-festivaalin pääesiintyjistä.[3] Joulukuussa 1985 ilmestyi Hell at Hammersmith -videokasetti suuresta Hammersmith Odeonin konsertista.[3]

Klassisen kokoonpanon viimeiseksi studiojulkaisuksi jäi vuonna 1985 ilmestynyt Nightmare-EP.[7][27] Yhtye aloitti Deadline-nimisen studioalbumin äänitykset, mutta Dunn jätti yhtyeen ennen kuin se valmistui. Joulukuussa 1986 ilmestyi vielä vanhalla kokoonpanolla äänitetty livealbumi Eine Kleine Nacthmusik.[25]

Vaihtuvat kokoonpanot (1986–1992)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eronneen Dunnin korvasi kaksi uutta kitaristia, Jimmy Clare ja Mike ”Mykus” Hickey. Uusi kokoonpano levytti albumin Calm Before the Storm, joka julkaistiin 1987.[7][1][30] Albumilla yhtye loittoni perinteisestä tyylistään. Sanoitukset siirtyivät miekka ja magia -aiheiden sekä perinteisen rock & roll -tematiikan suuntaan.[31]

Ilmapiiri oli edelleen huono, ja Bray erosi yhtyeestä. Lant perusti Yhdysvalloissa Claren, Hickeyn ja uuden rumpalin kanssa uuden yhtyeen ja nimesi sen itsensä mukaan Cronokseksi.[7][32][29] Tämän jälkeen Bray ilmoitti jatkavansa musiikin tekemistä Venom-nimellä.[33] Alkuperäisjäsen Jeffrey Dunn palasi kitaristiksi,[7] ja yhtye sai Music for Nationsilta levytyssopimuksen.[34] Uudeksi basisti-laulajaksi pestattiin Atomkraft-yhtyeessä vaikuttanut Tony ”Demolition Man” Dolan, joka liittyi Venomiin 1988.[34] Rytmikitaristiksi liittyi Al Barnes. Uudistuneen Venomin ensimmäinen albumi oli vuoden 1989 Prime Evil,[7][35] jota Bray pitää koko Venomin uran parhaana. Hänen mukaansa yhtye uudestisyntyi Dolanin liittymisen myötä, mutta fanit eivät pitäneet muutoksesta.[33] Yhtyeen suosio laski.[34]

Vuonna 1991 ilmestyneen Temples of Ice -albumin[36] jälkeen Barnes jätti yhtyeen ja tilalle tuli Steve ”War Maniac” White,[1] joka Dolanin tavoin oli aiemmin soittanut Atomkraftissa.[33] Uusi kokoonpano julkaisi 1992 albumin The Waste Lands.[36] Dolan jätti yhtyeen pian tämän jälkeen.[7][37]

Prime Evilin jälkimaine on ollut myönteinen,[38][39] ja myös Dolan on muistellut albumia hyvillä mielin. 1990-luvun alun Venom-albumeja hän sen sijaan piti epäonnistuneina kokonaisuuksina. Temples of Icen ja The Waste Landsin arvostelut olivat innottomia,[37] ja ne myivät huonosti, sillä metallimusiikki oli menettänyt suosiotaan.[1] Harvojen studioalbumien lisäksi Venom julkaisi 90-luvulla useita kokoelmalevyjä ja arkistomateriaalista koostettuja livealbumeja. Lant yritti 1994 käynnistellä Venomia yhtyeessä aiemminkin soittaneen kitaristi Mike ”Mykus” Hickeyn ja Cathedralin rumpalin Mark Whartonin kanssa. Projekti jäi kuitenkin lyhytikäiseksi.[7]

Klassinen kokoonpano palaa yhteen ja hajoaa (1995–2002)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venomin suosituin kokoonpano (Cronos, Mantas ja Abaddon) palasi yhteen vuonna 1995, alun perin kiertuetta varten.[7][40] Vuonna 1996 ilmestyi EP Venom ’96,[1] joka sisälsi neljä 1980-luvun kappaletta uusina versioina sekä demoversion kokonaan uudesta kappaleesta ”The Evil One”.[40]

Vuonna 1997 kokoonpano julkaisi albumin Cast in Stone.[1] Varhaisista Venom-albumeista poiketen sitä harjoiteltiin ja äänitettiin pitkään. Kehittyneen studioteknologian myötä Venomin äänimaailma modernisoitui, ja myös yhtyeen soittotaidot olivat parantuneet. Uutta tyyliä verrattiin tuolloin suosittuihin industrial-yhtyeisiin, kuten Nine Inch Nailsiin, Ministryyn, Marilyn Mansoniin tai White Zombieen. Brayn mukaan vaikutteet olivat tahattomia, mutta modernisoitumista hän piti hyvänä asiana, sillä se auttoi yhtyettä pysymään ajankohtaisena. Konserteissa Venom esitti enimmäkseen vanhoja kappaleita.[40] Varsin pian yhtyeen vanhat riidat kuitenkin kärjistyivät. Bray yritti erottaa Lantin, mutta levy-yhtiö SPV ilmoitti, ettei se hyväksyisi sellaista Venomin kokoonpanoa, jossa Lant ei olisi mukana.[7]

Lant ja Dunn alkoivat suunnitella vuonna 1998 uutta Venom-albumia. Harjoituksissa rumpuja soitti Lantin pikkuveli Antony ”Antton” Lant.[7] Bray kuuli hankkeesta vasta, kun Lant ja Dunn olivat jo siirtyneet Saksaan äänittämään. He lähettivät Braylle valmista materiaalia, jotta tämä voisi soittaa uusiin kappaleisiin rumpuraidat, jolloin Bray ilmoitti eroavansa itse.[33] Brayn lähdettyä Venomissa ei ollut enää ainuttakaan jäsentä, joka olisi soittanut kaikilla albumeilla.[1] Antony Lantista tuli yhtyeen vakituinen jäsen, ja vuonna 2000 kokoonpano julkaisi Resurrectionin.[7] Se sai pitkästä aikaa hyviä arvosteluja,[7][41] ja myös albumin jälkimaine on ollut myönteinen.[42][43]

Resurrectionin jälkeen Venom vietti hiljaiseloa. Huhtikuussa 2002 Lant vammautui vakavasti vuorikiipeilyonnettomuudessa, josta toipuminen kesti vuosia. Yhtyeen toiminta lakkasi kokonaan.[7]

Lantin johtama yhtye (2005–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venom vuonna 2014.

Vuonna 2005 Lant oli lähes toipunut ja perusti Venomin uudestaan.[7] Rumpalina jatkoi Antony ”Antton” Lant,[1] ja kitaristiksi tuli vanha yhteistyökumppani Mike ”Mykus” Hickey. Seuraavana vuonna ilmestyi Metal Black -albumi.[44] Yhtye palasi 1980-luvun alun metelöivään musiikkityyliin[45] ja huonoon äänenlaatuun.[46] Albumin vastaanotto oli ristiriitainen.[47] Yhtyettä kiiteltiin juurille paluusta[48][49] mutta arvosteltiin ylipituudesta[50] ja tyhjänpäiväisestä kappalemateriaalista.[51] Yhtye tuki Metal Blackia konserttikiertueella.[52]

Hickey jätti Venomin 2007 henkilökohtaisten syiden vuoksi, ja uudeksi kitaristiksi värvättiin Stuart ”Rage” Dixon. Jäsenet halusivat äänityksen muistuttavan konserttitilannetta, ja yhtye vuokrasi Britanniasta pieniä esiintymispaikkoja äänittämistä varten.[52] Hell ilmestyi 2008. Sen äänimaailma oli trigger-rumpuineen aiempaa modernimpi.[12][53] Albumia pidetään usein yhtenä Venomin huonoimmista.[12][38][54] Myös Lant alkoi pian katua Hellin hiottua äänimaailmaa ja päätti viedä Venomia vapaamuotoisempaan ja rosoisempaan suuntaan.[55]

Kokoonpano vaihtui jälleen, kun Antony Lant jätti yhtyeen 2009.[29] Hän oli kiinnostuneempi nu metalista ja halusi saada tunnustusta omalla musiikillaan veljensä yhtyeessä soittamisen sijaan. Uusi rumpali Danny ”Danté” Needham oli tyyliltään perinteisempi rock-rumpali.[55] Fallen Angels -albumi ilmestyi loppuvuodesta 2011.[56] Yhtyeen paluuta analogisempaan tyyliin kiitettiin,[12][29][53] mutta albumia arvosteltiin ylipituudesta ja intohimon puutteesta.[53][56][57][58]

Alkuvuodesta 2015 ilmestyi albumi From the Very Depths. Tyylillisesti se muistutti muita 2000-luvun Venom-albumeja.[59] Arvostelut olivat enimmäkseen myönteisiä, ja suomalaisen Inferno-lehden kriitikko kutsui levyä jopa Venomin parhaaksi.[60]

Joulukuussa 2017 Venom julkaisi 100 Miles to Hell -EP:n ja vuotta myöhemmin albumin Storm the Gates.[29] Vastaanotto oli ristiriitainen ja yhtyettä moitittiin itseään toistavasta kappalemateriaalista sekä kyvyttömyydestä uudistua.[61][62][63][64][65][66] Vuonna 2019 Venom vietti perustamisensa 40-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin kokoelma In Nomine Satanas – 40 Years in Sodom. Se sisälsi kaikki klassisen kokoonpanon albumit ja singlet sekä alkuperäiskokoonpanon demot, mukaan luettuna ennen julkaisematonta materiaalia. Aktiivinen konsertointi jatkui kevääseen 2020, jolloin koronaviruspandemia käytännössä lopetti yhtyeen toiminnan.[29] Loppuvuodesta 2020 Super7-yhtiö julkaisi joukon toimintafiguureita, jotka esittävät Black Metalin kansikuvan hahmoa.[29][67]

Vuonna 2022 Venom aloitti konsertoinnin uudelleen ja esiintyi muun muassa Wacken-festivaaleilla.[68][69] Elokuussa 2022 Lant kertoi yhtyeen viimeistelevän uutta albumia.[69]

Venom Inc. (2015–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venom Inc. vuonna 2019. Vasemmalla Tony ”Demolition Man” Dolan ja oikealla Jeffrey ”Mantas” Dunn.

Prime Evil -albumin levyttänyt kolmikko Tony ”Demolition Man” Dolan, Jeffrey ”Mantas” Dunn sekä Anthony ”Abaddon” Bray perustivat vuonna 2015 uuden Venom Inc. -nimisen kokoonpanon.[70] Paluu oli aluksi tarkoitettu kertaluontoiseksi.[22][33] Dolanin ja Dunnin yhtyeen M:pire of Evilin oli määrä esiintyä festivaaleilla, jolloin promoottori ehdotti Braylle, että hän soittaisi vanhojen yhtyetoveriensa kanssa muutaman Venomin kappaleen.[33] Yleisö otti konsertin hyvin vastaan ja yhtyeelle tarjottiin kiertueen järjestämistä.[22] Vuoden 2018 syksyyn mennessä Venom Inc. oli soittanut jo lähes 200 konserttia lähinnä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.[71]

Ensimmäinen Venom Inc. -nimellä julkaistu albumi Avé ilmestyi 2017.[72] Se sai varautuneen myönteisiä arvioita, ja moni kriitikko piti albumia selvästi parempina kuin Lantin johtaman Venomin tuotantoa.[38][73][72]

Vuonna 2018 Bray kuitenkin jätti yhtyeen riitaisissa merkeissä.[74] Dunnin mukaan erottamiseen vaikutti Brayn kehno soittotaito. Dunnin mukaan Bray ei todellisuudessa soita Avélla, vaan rummut piti ohjelmoida, koska Brayn rumpuraidat olivat niin huonoja.[75] Brayn lomittajasta Jeramie ”War Machine” Klingistä tuli Venom Inc. -kokoonpanon vakituinen jäsen.[76] Uusi kokoonpano julkaisi vuonna 2022 studioalbumin There’s Only Black.[77]

Dunnin mukaan Lantia ei innostanut ajatus klassisen kolmikon paluusta yhteen.[78] Haastatteluissa Lant on haukkunut Venom Inc. -kokoonpanon halvaksi kopioksi, kun taas Venom Incin jäsenet ovat todenneet, että fanit saavat itse päättää, kumpaa kuuntelevat.[22]

Musiikki ja esiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dunnin mukaan ”halusimme näyttää promokuvissa paremmilta kuin Kiss, käyttää enemmän nahkaa ja niittejä kuin Judas Priest ja olla pelottavampia kuin Black Sabbath. Mutta... Budjettimme oli luokkaa nolla, joten jouduimme hieman soveltamaan, ja lopputulos oli sitten mitä oli.”[3] Neljäs keskeinen esikuva oli Motörhead.[7] Dunnin mukaan Kissin lavashow ja julkisuuskuva olivat ”mahtavat”, mutta musiikki ei ollut riittävän raskasta. ”Motörhead taas esitti hyvin raskasta musiikkia, mutta imago ei ollut kohdallaan.” Niinpä Venom päätyi yhdistämään aiempien metalliyhtyeiden äärimmäisimmät piirteet.[79] Myös nouseva hardcore ja crust punk -suuntaus vaikutti Venomiin,[5] samoin hard rock -yhtye Deep Purple, jolla Lantin mukaan oli ”asenne ja olemus, jollaisen mekin halusimme”. Muita esikuvia olivat Sex Pistols, The Who, The Tubes, Van Halen, Rolling Stones ja Elvis Presley.[80]

Musiikkityyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkinäytteet
Venomin ensimmäisissä kappaleissa oli yhä selviä vaikutteita rockista ja bluesista.
Lantin laulaminen oli Clive Archeria rajumpaa, ja yhtyeen esikoisalbumi oli soundiltaan raaempi kuin yhtyeen demot.
Black metal -genre nimettiin yhtyeen toisen albumin mukaan.[17]
Vuosituhannen vaihteen albumi Resurrection sai hyviä arvosteluja. Aiemmasta poiketen Lant lauloi albumilla melodioita.[43]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Dayal Pattersonin (2013) mukaan Venom oli ensimmäinen äärimetalliyhtye, siihen mennessä ”raskain, äänekkäin ja epämiellyttävin metallibändi planeetalla”.[81] Se oli myös ensimmäinen merkittävää suosiota saavuttanut metalliyhtye, joka väitti palvovansa Saatanaa.[82] Valtavirran metallimusiikista erottautuakseen Venomin jäsenet alkoivat kutsua musiikkiaan black metaliksi.[83] He kuvailivat musiikkiaan myös myrkkymetalliksi (venom metal) ja voimametalliksi (power metal).[84] Heavy metalin määritelmä oli 1980-luvun taitteessa edelleen epämääräinen, ja nimityksellä voitiin viitata lähes mihin tahansa kitarapainotteiseen rockiin.[85] Dunnin mukaan ”emme todellakaan halunneet, että Venom yhdistetään kaiken maailman kevythevibändeihin, joten päätimme antaa Venomin musiikille oman kutsumanimen.”[3] Aikalaishaastattelussa Lant perusteli sanaparin black metal käyttöä:[82]

»Meille hevimetallibändit ovat Journeyn ja Foreignerin kaltaisia pellejä, joita pikkutytöt kuuntelevat: – – Me olemme maailman hirveintä melua!»
(Conrad ”Cronos” Lant, Soundi 11/1984)

Venom oli osa brittiläisen heavy metalin uutta aaltoa.[1][86] Yhtyeen varhainen musiikki oli pohjimmiltaan bluesrockia, joskin epätavallisen hyökkäävää, kaoottista ja nopeatempoista.[87] Sävellykset rakentuivat lähinnä Dunnin keksimien blues- ja rock & roll -pohjaisten likkien ja riffien varaan.[22][88] Vuoden 1980 Demon-demolla saatanalliset aiheet eivät vielä erityisesti korostuneet,[5] mutta Welcome to Hellin myötä yhtye tuli tunnetuksi raa’asta äänimaailmasta ja rienaavista sanoituksista.[12][16] Black Metalilla yhtye keskittyi entistä selkeämmin saatanallisiin teemoihin, ja äänimaailma ja yhteissoitto muuttuivat tanakammiksi.[12][89][90] At War with Satanin myötä Venom alkoi kirjoittaa aiempaa kunnianhimoisempia kappaleita ja myös tuotantoarvot paranivat.[12][91] Lantin panos säveltäjänä kasvoi, ja mukaan tuli vaikutteita progressiivisen rockin yhtyeiltä.[21][92] Possessedilla Venom palasi lyhyiden ja aggressiivisten kappaleiden pariin.[90][93] Musiikki kehittyi hieman melodisempaan suuntaan,[27] mutta toisaalta yhteissoitto ja äänenlaatu olivat jopa huonompia kuin yhtyeen ensimmäisillä albumeilla.[18][89][90]

Vuoden 1986 Calm Before the Storm oli ensimmäinen Venom-albumi ilman Dunnia.[1] Sanoitukset loittonivat saatanallisista aiheista ja siirtyivät perinteisen fantasia- ja rock-tematiikan suuntaan.[31] Musiikillisesti albumi oli lähellä perinteistä hevimetallia, äänimaailma aiempaa kevyempi ja kitarasoolot selkeämpiä.[94] Dunnin palattua ja Lantin lähdettyä laulaja-basistiksi tuli Tony Dolan.[1] Tuotantoarvot olivat aiempaa korkeammat, mutta musiikki pysyi raskaana ja nopeatempoisena. Yhtye loittoni black metalista ja uuden aallon brittimetallista ja lähestyi amerikkalaistyylistä thrash metalia. Lantin örinään verrattuna Dolanin laulu oli hallitumpaa mutta silti säröistä.[95]

Klassinen kokoonpano palasi yhteen 1990-luvun puolivälissä.[1] Cast in Stonen äänimaailma oli aiempaa modernimpi ja raskaampi, ja mukana oli vaikutteita industrial metalista.[40] Resurrectionilla Lant lauloi aiemmasta poiketen melodioita.[43] Vuosien varrella myös soittotaidot olivat parantuneet.[41] Vuosituhannen vaihteen jälkeen Lant jäi yhtyeen ainoaksi pitkäaikaiseksi jäseneksi.[1] Hänen johdollaan Venom on palannut perinteiseen suurpiirteiseen tyyliinsä.[60][96] Musiikissa on toisaalta ollut myös hienoisia vaikutteita nu ja groove metalista.[55][97] Modernia black metalia Venomin nykyinen tyyli ei juurikaan muistuta, sillä sekä Venom että black metal ovat vuosien saatossa kehittyneet omiin suuntiinsa.[66]

Sanoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Metal Archives -sivustolla Venomin sanoitusten yleisimpinä aiheina mainitaan Saatana, Helvetti, kuolema, naiset ja metallimusiikki.[86] Yhtye tunnetaankin nimenomaan saatanallisista ja juutalais-kristillistä arvomaailmaa rienaavista kannanotoistaan.[98] Vuonna 1982 Venom julisti Kerrang!-lehden haastattelussa: ”Saatana edustaa voimaa ja Venom edustaa voimaa, ja siksi me laulamme Saatanasta.”[84] Yhtyeellä on kuitenkin myös perinteisempiä rock-sanoituksia, joissa käsitellään esimerkiksi koululaisen seksifantasioita (”Teacher’s Pet”), huumeita (”Angel Dust”) ja naisissa käymistä (”Red Light Fever”).[98]

Michael Moynihanin ja Didrik Søderlindin (1998) mukaan Venomin tekstejä yhdistää lyhytnäköisen elämyshakuisuuden ”matalaotsainen” ylistys. Syvällistä satanistista filosofiaa niistä on heidän mukaansa turha etsiä, ellei sellaiseksi laske vapauden ja hedonismin ihailua. Myös Venomin jäsenet ovat haastatteluissa kertoneet, etteivät halua saarnata yleisölleen[98] tai ”tunkea jotain sanomaa ihmisten kurkusta alas”.[47]

Julkisuuskuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venomin julkisuuskuva oli varsinkin 1980-luvun alkupuoliskolla tahallisen liioiteltu ja mauton.[99] Anthony Brayn mukaan imagoa ei varsinaisesti suunniteltu, vaan se syntyi spontaanisti jäsenten yhteisten kiinnostuksenkohteitten ja esteettisten mieltymysten vaikutuksesta.[100] Jäsenet olivat kiinnostuneita okkultismista ja satanismista, ja Lant oli ollut tekemisissä myös wiccan kanssa. Saatananpalvojaimago ei kuitenkaan ollut yritys käsitellä vakavasti hengellisiä teemoja, vaan kyse oli teatraalisesta kauhuviihteestä.[101]

Venomin esiintymisessä oli mukana myös huumoria,[99] ja rocktoimittaja David Konow on verrannut jäsenten rehvakasta esiintymistä showpainijoihin.[102] He esimerkiksi uhosivat ”juovansa pappien oksennusta ja rakastelevansa kuolevan huoran kanssa”.[98] Provokaatiot toivat yhtyeelle näkyvyyttä ja herättivät voimakasta paheksuntaa, mutta samalla ne innostivat teinejä ja nuoria aikuisia, jotka kapinoivat vanhempiensa kristillisiä arvoja vastaan.[98] Lant perusteli Venomin imagoa huomauttamalla, että Ozzy Osbourne ”lauloi pahuudesta ja pimeyden voimista, ja pilasi sitten koko jutun huutamalla: ’Oi Jumala, auta minua!’”[103] Yhtyettä motivoi myös halu ”näyttää keskisormea kirkolle”.[75]

Lantin mukaan toimittajat eivät osanneet tehdä eroa Venomin julkisuuskuvan ja todellisuuden välillä.[104] Jo 1980-luvun puolivälissä annetuissa haastatteluissa hän korosti olevansa ennen muuta viihdyttäjä.[98] Dunn muistelee satanisti-imagon vetäneen puoleensa kummallista väkeä. Yhtyeelle lähetettiin esimerkiksi verellä kirjoitettuja kirjeitä sekä koiran pää.[105] Myöhemmin Dunn on pitänyt sekä kristinuskoa että satanismia ”pelkkänä ajanhukkana”.[75] Tony Brayn mukaan saatanallinen imago oli jäsenten yhteinen luomus. Nuorina he olivat kiinnostuneita kauhuelokuvista sekä Aleister Crowleyn ja Anton LaVeyn kaltaisista okkultistikirjailijoista:[106]

»Siihen aikaan [me tosiaan uskoimme sanomaamme], uskoimme minuuden voimaan ja siihen, kuinka vahvoja oikein olimmekaan. Ja sitähän satanismi oikeastaan tarkoittaa. Siinä on kyse yksilön voimasta. Kyse on uskosta itseen ja itsensä nostamisesta kaiken muun yläpuolelle. – – Sillä tavoin Venom vyöryi eteenpäin. – – Mutta emme me mitään Venomin kirkkoa halunneet perustaa. Keikkamme olivat pelkkiä keikkoja, pelkkiä hevibändin keikkoja. Emme yrittäneet käännyttää seuraajia, jotka jättäisivät katolisuuden ja ryhtyisivät satanisteiksi vain siksi, että kävivät Venomin konsertissa.»
(Tony ”Abaddon” Bray, 2016)

Lavaesiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hail Satan esittää: Venom, lämmittelijänään Black Flag. Hinta 6,66 dollaria. – – Sallittu kaikenikäisille.” Venomin konsertin mainosjuliste vuodelta 1986. Kuvassa Conrad ”Cronos” Lant.

Venomin lavashow’t ovat teatraalisia, ja tehosteisiin kuuluu muun muassa pyrotekniikkaa, sumukoneita ja savupommeja.[6][7] Yhtyeen alkunauha julistaa: ”Hyvät naiset ja herrat, Helvetin syvimmästä syöveristä: Venom!”[107][108]

1980-luvun kiertueillaan Venom joutui lavaesiintymisensä vuoksi vaikeuksiin viranomaisten kanssa. Philadelphiassa pyrotehosteet räjäyttivät esiintymislavaan reiän.[109] Jäsenillä oli tapana pilkata ja vähätellä muita yhtyeitä. He myös ylpeilivät sillä, ettei Venom koskaan lämmitellyt muita yhtyeitä.[102] Venomia 1986 lämmitelleen Black Flagin laulaja Henry Rollins muisteli yhtyeen teknistä osaamattomuutta ja tahatonta komiikkaa:[110][111]

»[Venom] oli hulvaton. Se oli kuin Spinal Tap. Rumpalin vieressä oli roudari, joka piteli tuuletinta. – – Kitaristi oli niin huono, että pahaa teki. Mutta hauskaa minulla oli... Basisti oli hillitön. Hän hytkytti kieltään ja pyöritteli silmiään. – – Huudettuaan tunnin ajan ”Mä en vittu kuule teitä!” bändin jäsenet sanoivat ”Vitun hyvää yötä vitun New Jersey!” ja juoksivat pukuhuoneeseen.»
(Henry Rollins, Get in the Van, 1994.[112])

Rollins ja hänen roudarinsa Joe Cole äänittivät Trentonissa 2. huhtikuuta järjestetyn konsertin. Myöhemmin he leikkasivat musiikin pois ja jättivät jäljelle vain Lantin puheet kappaleiden välillä. Dangerous Minds -sivustolla lopputulosta kuvaillaan ”maaniseksi, saatanalliseksi stand upiksi”. Äänite julkaistiin 7-tuumaisena vinyylinä, jota Beastie Boys sittemmin samplasi Check Your Head -albumillaan.[113]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Venom koetti yhdistää Kissin ja Motörheadin. Bändi halusi tehdä näyttävämpiä keikkoja kuin kukaan muu ja soittaa raskainta kuviteltavissa olevaa musiikkia. Venom ei ollut järin lahjakas yhtye, mutta väkivaltaisuudessa ja äänenvoimakkuudessa se otti vahingon takaisin. Black Sabbathin tavoin Venom säikäytti kokonaisen fanisukupolven, joka pelkäsi vaarantavansa sielunsa kuunnellessaan bändin musiikkia.»
(David Konow: Bang Your Head. The Rise and Fall of Heavy Metal[102])

Venomilla on ristiriitainen maine metallimusiikin harrastajien keskuudessa. Uransa alkuvuosina yhtye sai musiikkilehdistössä murskaavia arvioita[114] ja jäsenet maineen lahjattomina möykkääjinä.[98][115] Allmusicin Eduardo Rivadavian mukaan Venomin tekninen osaamattomuus oli toisaalta myös vahvuus, sillä yhtyettä oli mahdotonta arvioida perinteisen musiikin mittapuulla:[115]Welcome to Hell, enemmän kuin yksikään toinen albumi, kiteytti thrash, death ja black metalin tärkeimmät ainekset”. Kömpelösti soitettu ja surkeasti tuotettu albumi oli Rivadavian mukaan ”alkukantainen isolla A:lla.”[114] Soundin Marko Säynekoski arvioi vuonna 2000, että ”Black Metal on edelleen se suurin, kaunein, merkittävin ja käänteentekevin metallilevy”.[41]

Venomin parhaina albumeina pidetään yleensä neljää ensimmäistä.[94][116][117] Imperiumin Aleksi Peura kirjoittaa Venomin tehneen 1980-luvun alun jälkeen pari hyvää levyä ja ”hirmuisen läjän silkkaa sontaa”. Lantin johtaman Venomin musiikkia Peura kuvailee ala-arvoiseksi.[96] Venom Inc. -kokoonpano on saanut selvästi 2000-luvun Venomia myönteisempiä arvosteluja.[38][118][119] Marko Säynekosken mukaan ”se ihan alkuperäinen Venom on toki oma lukunsa, eikä näitä nykypäivän Venomeita oikeastaan kannata alkuperäiseen edes verrata.”[119]

MTV listasi 2000-luvun alussa kymmenen parasta metalliyhtyettä. Venom ei päässyt listalle mutta sai kunniamaininnan. Artikkelissa yhtyettä kuvailtiin pienen budjetin yhdistelmäksi ”Motörheadin nopeutta (joskaan ei taitoa), [Black] Sabbathin pahaenteisyyttä ja Kissin teatraalisuutta”. Venomin kappaleiden laadusta voi artikkelin mukaan ”olla montaa mieltä”, mutta yhtye sai tunnustusta black metal -termin keksimisestä ja myöhempien äärimetalliyhtyeiden innoittamisesta.[120] Rock-kriitikko Bradley Torreanon mukaan Venom herätti sekä hevarien että punkkarien mielenkiinnon: ensin mainitut jäljittelivät yhtyettä, jälkimmäisenä mainituille siitä tuli camp-ikoni.[121]

Merkitys äärimetallille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venomia pidetään yhtenä black metalin pääkehittäjistä, ja yhtyettä seurasi moni eurooppalainen jäljittelijä, kuten Bathory, Hellhammer, Mercyful Fate ja Celtic Frost.[7] Venom innoitti myös tulevia thrash ja death metal -yhtyeitä, kuten Slayeriä, Metallicaa, Megadethiä, Deathia ja Possessedia.[6][7] Saksassa nousi esiin useita Venomin innoittamia black thrash -yhtyeitä, joista tunnetuimpia ovat Sodom, Kreator[122] ja Destruction.[7] Inferno-lehden Timo Isoahon mukaan Welcome to Hell ja Black Metal olivat thrash ja black metalin kulmakivet.[3] Hellhammerin ja Celtic Frostin taiteellinen johtaja Thomas Gabriel Fischer on kuvaillut Venomia kaikkien aikojen tärkeimmäksi äärimetalliyhtyeeksi.[81]

Ilkka Salmenpohjan mukaan ”Venomin äärimmilleen viety saatanallinen imago toimi yksinäänkin shokkiarvona, mutta siihen liittynyt musiikki teki yhdistelmästä pitkällä tähtäimellä merkittävän. Venom oli tietämättään yksi tienavaajista laajemmalle musiikilliselle fuusioliikkeelle, jossa hardcore-punkin musiikillinen aggressiivisuus, nihilistisyys ja nopeat tempot yhdistyivät heavy metallin perinteen tuplabassorumpupoljentoon, kitarariffeihin ja pääosin epäpoliittiseen fantasialyriikkaan.”[123] Epäpätevien soittajien jäljitteleminen oli helppoa, mikä innoitti nuoria ihailijoita perustamaan samanhenkisiä yhtyeitä.[115] Venomin jäsenet omaksuivat ensimmäisten joukossa okkultismista ammentavat taiteilijanimet. Tätä tapaa seurasivat muun muassa ruotsalaisen Bathoryn keulahahmo Thomas ”Quorthon” Forsberg sekä lukemattomat muut black metal -muusikot.[101]

Norjalaisen Mayhemin kitaristi ja taiteellinen johtaja Øystein ”Euronymous” Aarseth oli suuri Venomin ihailija. Hänen vaikutuksestaan yhä useampi yhtye alkoi 1990-luvun alussa kutsua musiikkiaan black metaliksi.[124] Sveitsiläisen Samaelin Michael ”Vorph” Locher katsoo Venomin olleen esikuvallinen konseptin tasolla, ei niinkään musiikillisesti. Locherin mukaan Venomin saatananpalvontaimago ”ei välttämättä ollut pelkkä julkisuustemppu, siinä oli jotain muutakin – – ei välttämättä heille itselleen, mutta kylläkin niille, jotka kuuntelivat heidän musiikkiaan.”[81] Mayhemin basisti Jørn ”Necrobutcher” Stubberud oli samaa mieltä: ”Sisimmässämme tiesimme, että kyse oli imagosta. Me kuitenkin halusimme, että se olisi myös totta. Niinpä veimme homman askeleen pidemmälle.”[125] Kun Kerrang!-lehden haastattelija huomautti Aarsethille ja Varg Vikernesille, ettei Venom todellisuudessa palvonut Saatanaa, nämä vastasivat: ”Olemme päättäneet uskoa toisin.”[124]

Sekä Lant[47] että Dunn ovat sanoutuneet toisen aallon black metal -muusikkojen tekemistä rikoksista. Dunn on myös pohdiskellut, miksi niin monet yhtyeet ylipäätään kutsuvat musiikkiaan black metaliksi, kun koko termin tarkoitus oli korostaa Venomin ainutlaatuisuutta.[3] Bray puolestaan on maininnut, ettei varsinaisesti edes pidä Venomin musiikista: ”Sitä on kiva soittaa ja kiva säveltää ja kiva esittää keikoilla, mutta tuskinpa minä olisin Black Metalia ostanut.”[126] Lantin suhtautuminen ilmiöön on ollut myönteisempi:[47]

»Black metalin tarkoituksena on vaikuttaa kaikessa metallissa. Kaikkihan alkoi siitä, kun 70-luvun lopun ”hevi”bändit muuttuivat surkeiksi. Sitten oli punkin vuoro, ja punk-kausi olikin erittäin innostavaa, mutta sitten punk-musiikkikin kuoli. Black metal onkin heavy metalia punk-otteella, siinä on särmää, se on erilaista ja äärimmäistä. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi, ja se on jännittävää. – – Me aloitimme Venomin siksi, että me janosimme jotakin äärimmäistä, ja pian meidän jälkeemme tulivat Metallicat, Slayerit, Exodukset ja tuhannet muut bändit. – – Emme ole mitään naapurinpoikia, sillä tuollaiset tyypit eivät saa mitään aikaiseksi.»
(Conrad ”Cronos” Lant, Imperiumi 2006)

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Venomin diskografia

Venom[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venom Inc.[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alan Winston – bassokitara (1979)
  • Dave Rutherford – sähkökitara (1979)
  • Anthony ”Abaddon” Bray – rummut (1979–1992, 1995–1999)
  • Jeffrey ”Mantas” Dunn – sähkökitara (1979–1986, 1988–1992, 1995–2002)
  • Clive ”Jesus Christ” Archer – laulu (1979–1980)
  • Mike ”Mykus” Hickey – sähkökitara (1987, 2005–2007)
  • Jimmy Clare – sähkökitara (1987)
  • Al Barnes – kitara (1988–1991)
  • Tony ”Demolition Man” Dolan – laulu, bassokitara (1988–1992)
  • David ”V.X.S” Young – syntetisaattori (1991–1992)
  • Steve ”War Maniac” White – sähkökitara (1992)
  • Antony ”Antton” Lant – rummut (1999–2002, 2005–2009)

Aikajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dome, Malcolm: At War with Satan, s. 6–10. Vuoden 2002 uusintapainoksen kansilehti. Sanctuary Records Group Ltd., 2002. (englanniksi)
  • Kahn-Harris, Keith: Extreme Metal. Music and Culture on the Edge. Oxford: Berg, 2007. ISBN ISBN 1-84520-399-2. (englanniksi)
  • Konow, David: Bang Your Head. The Rise and Fall of Heavy Metal. New York: Three Rivers Press, 2009. ISBN 0-609-80732-3. Google-kirjat (viitattu 22.12.2021). (englanniksi)
  • Moynihan, Michael & Søderlind, Didrik: Lords of Chaos. The Bloody Rise of the Satanic Metal Underground. Venice, California: Feral House, 1998. ISBN 0-922915-48-2. Archive.org. (englanniksi)
  • Patterson, Dayal: Black Metal. Evolution of the Cult. Feral House, 2013. ISBN 978-193623976-4. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Salmenpohja, Ilkka: Babylon. Tutkielma paholaisesta, saatananpalvonnan myytistä ja rock-musiikista. Kulttuuriantropologian pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2000. Verkkoversio.
  • Terrorizer’s Secret Histories – Black Metal, Syyskuu 2009. Dark Arts Ltd. ISSN 9772041214005. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Helvetti soikoon – norjalaisen black metalin historia (Yleisradion julkaisema norjalainen dokumenttisarja norjalaisesta black metalista.) 2020. Yle. (norjaksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Monger, James Christopher: Biography: Venom. AllMusic. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  2. a b c Patterson 2013, s. 6–7.
  3. a b c d e f g h i j k l m n Isoaho, Timo: ”Black Metalin alkuriffi syntyi vessanpöntöllä istuessani, ja koko biisi oli kasassa ehkä varttituntia myöhemmin” – haastattelussa Venom-legenda Jeffrey ”Mantas” Dunn Inferno. 29.11.2019. Viitattu 21.10.2021.
  4. Patterson 2013, s. 7–8.
  5. a b c d Patterson 2013, s. 8.
  6. a b c Winwood, Ian: Venom’s Cronos: ”Without Us, Bands Like Slayer Wouldn’t Exist” Kerrang!. 31.5.2019. Arkistoitu 18.12.2020. Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  7. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x Barton, Geoff: The true story of Venom, the most influential NWOBHM band of them all Louder. Tammikuu 2005. Arkistoitu 12.1.2021. Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  8. Patterson 2013, s. 8–9.
  9. a b Patterson 2019, s. 9.
  10. Rintala, Janne: Venom: Sons of Satan – Rare and Unreleased (BMG UK). Imperiumi 6.10.2020. Viitattu 21.10.2021.
  11. a b Patterson 2019, s. 9–10.
  12. a b c d e f g h i Kuronen, Mikko: Venom – Maan alla on vielä tilaa Inferno. 1.12.2011. Viitattu 21.10.2021.
  13. Patterson 2019, s. 10.
  14. Patterson 2019, s. 10–11.
  15. Patterson 2019, s. 11–13.
  16. a b Patterson 2019, s. 12.
  17. a b Patterson 2019, s. 12–14.
  18. a b c d Patterson 2019, s. 16.
  19. Syrjala, Marko: Venom Inc. – Mantas, Abaddon and Tony “Demolition Man” Dolan Metal-Rules.com. 29.1.2018. Viitattu 2.12.2021. (englanniksi)
  20. Patterson 2013, s. 14–15.
  21. a b c d Kitts, Jeff: Venom’s Cronos: The Guitar World Interview Guitar World. 19.11.2008. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  22. a b c d e Väntänen, Ari: ”Kun Venomin ensimmäiset levyt äänitettiin, meillä ei ollut mitään käsitystä mistään” – haastattelussa legendaarinen Mantas Inferno. 10.10.2017. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  23. a b Patterson 2019, s. 15.
  24. Patterson 2019, s. 15–16.
  25. a b Ling, Dave: Eine Kleine Nachtmusik. CD-uusintapainoksen kansilehtinen. London: Dissonance Productions, 2002. (englanniksi)
  26. Venom – Posessed Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 7.4.2021. Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  27. a b c Tucker, John: Venom: The Seven Gates of Hell — Singles 1980–1985. Äänilevyn (CD) sisäkansiin painettu historiikki. Wallingford, Oxfordshire, UK: No Survivors Ltd., 2002. (englanniksi)
  28. a b Pratt, Greg: That Tour Was Awesome: Ultimate Revenge Tour, Venom/Slayer/Exodus (1985) Decibel. 22.2.2017. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  29. a b c d e f g The Complete History of Venom. Venom. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  30. Venom – Calm Before the Storm Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 11.11.2020. Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  31. a b Huey, Steve: Venom: Calm Before the Storm AllMusic. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  32. Cronos Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 16.3.2021. Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  33. a b c d e f Kourasanis, Jakam: Abaddon (Venom) drummer interview Medium. 26.2.2018. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  34. a b c Kourasanis, Jakam: Tony ’Demolition Man’ Dolan (VENOM INC.) Interview Medium. 31.1.2018. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  35. Venom – Prime Evil Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 7.4.2017. Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  36. a b Discography: Venom. AllMusic. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  37. a b Stein, Lior: Tony Dolan (MPire Of Evil) Metal Temple. 2.7.2013. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  38. a b c d Peura, Aleksi: Venom Inc.: Avé (Nuclear Blast). Imperiumi 12.8.2017. Viitattu 4.10.2021.
  39. The Metal Archives -sivustolla Prime Evil on käyttäjäarvioista lasketun keskiarvon perusteella Venomin paras albumi. Venom: Discography (Main). The Metal Archives. Viitattu 17.11.2012. (englanniksi)
  40. a b c d Stöver, Frank: Venom Snakepit #2. 1997. Voices from the Darkside. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  41. a b c Säynekoski, Marko: Venom: Resurrection. Soundi 06/2000. Verkkoversio julkaistu 17.7.2007. Viitattu 20.10.2021.
  42. Rintala, Janne: Venom: Fallen Angels (Spinefarm Records). Imperiumi 19.12.2011. Viitattu 20.10.2021.
  43. a b c Väänänen, Tomi: Venom – Resurrection (2000). Metalliluola, 6.6.2020. Viitattu 20.10.2021.
  44. Prato, Greg: Venom: Metal Black. AllMusic. Viitattu 4.10.2021. (englanniksi)
  45. Ruokangas, Sami: Venom: Metal Black. MTV3.fi 20.4.2006. Viitattu 4.10.2021.
  46. ”Serpent”: Venom: Metal Black (Castle Music). Imperiumi, 20.3.2006. Viitattu 4.10.2021.
  47. a b c d Klemi, Anttil: Venom (Conrad ”Cronos” Lantin haastattelu, 3.7.2017 arkistoitu versio.) Imperiumi. 2006. Viitattu 24.9.2022.
  48. Bowar, Chad: Venom – Metal Black. About.com, noin 2006. Viitattu 4.10.2021. (englanniksi)
  49. Bergman, Keith: Venom: Metal Black. Blabbermouth.net. Viitattu 4.10.2021. (englanniksi)
  50. Ruokangas, Sami: Venom: Metal Black. MTV3.fi 20.4.2006. Viitattu 4.10.2021.
  51. ”Serpent”: Venom: Metal Black (Castle Music). Imperiumi, 20.3.2006. Viitattu 4.10.2021.
  52. a b Venom siirsi albumin julkaisua. Metallimusiikki.net 27.8.2007. Viitattu 22.10.2021.
  53. a b c Rintala, Janne & ”Sabbathman”: Venom: Fallen Angels (Spinefarm Records). Imperiumi 19.12.2011. Viitattu 21.10.2021.
  54. DeVita, Joe: Venom Release First Song Off New Album ’Storm the Gates’. Loudwire 16.11.2018. Viitattu 21.102.2021. (englanniksi)
  55. a b c VENOM: New Album Title Revealed. Blabbermouth 16.5.2011. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  56. a b Rivadavia, Eduardo: Venom: Fallen Angels. AllMusic. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  57. Wolfers, Jeremy: Venom: Fallen Angels. Sputnikmusic 10.12.2011. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  58. Säynekoski, Marko: Venom: Fallen Angels. Soundi 11/2011, verkkoversio julkaistu 18.11.2011. Viitattu 25.10.2021.
  59. James Christopher Monger: Venom: From the Very Depths. AllMusic. Viitattu 12.10.2021. (englanniksi)
  60. a b Toni Keränen: Venom: From the Very Depths (Spinefarm). Inferno 2/2015. Verkkoversio julkaistu 20.3.2015. Viitattu 12.10.2021.
  61. Heiskala, Nuutti: Levyarvio: Väsähtänyt edelläkävijä sinnittelee vanhan maineen varassa – Venomin uutuus ei puhuttele. Soundi 2/2019. Verkkoversio julkaistu 28.2.2019. Viitattu 21.10.2021.
  62. Elamaa, Sami: Kerta kaikkiaan keskinkertaista suoritusta – arviossa Venomin ”Storm the Gates”. Kaaoszine 1.1.2019. Viitattu 21.10.2021.
  63. Ferrous Beuller: Venom – Storm the Gates Review. Angry Metal Guy 17.12.2018. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  64. Schroer, Brendan: Venom. Storm the Gates. Sputnikmusic 23.12.2018. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  65. Owenson, Ryan: Venom – Storm The Gates. BraveWords 19.12.2018. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  66. a b O’Neill, Brian: Album Review: Venom – Storm The Gates. New Noise 14.12.2018. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  67. Järvinen, Samuel: Super7 julkaisi uudet Slayer- ja Venom-figuurit. Kaaoszine 1.10.2020. Viitattu 24.10.2021.
  68. Venom Concerts venomslegions.com. 2022. Venomin viralliset verkkosivut. Viitattu 29.9.2022. (englanniksi)
  69. a b CRONOS: VENOM is putting finishing touches on new album Arrow Lords of Metal. 8.8.2022. Viitattu 29.9.2022. (englanniksi)
  70. Venom Inc. Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 16.3.2021. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  71. Tour & Concert History. Venom Inc.. Viitattu 24.10.2021. (englanniksi)
  72. a b Säynekoski, Marko: Kumpi on kovempi: Venom vai Venom Inc.? Legendabändin kaksi alkuperäisjäsentä haastavat uudella levyllään Cronosin Soundi. Heinäkuu 2017. Arkistoitu 22.10.2021. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  73. Bowar, Chad: Venom Inc., ‘Avé’ – Album Review. Loudwire 11.8.2017. Viitattu 24.10.2021. (englanniksi)
  74. Siltanen, Vesa: Abaddon kertoo saaneensa kaikessa hiljaisuudessa potkut Venom Inc. -yhtyeestä ilman syytä – ”He käyttivät minua hyväkseen”. Inferno 2.10.2018. Viitattu 24.10.2021. (englanniksi)
  75. a b c Henderson, Tim: Venom Inc.’s Mantas On Life After Death – ”There’s No Conversations With God, No Fucking Devil Sticking A Fork Up Your Ass, There’s Nothing” BraveWords. 29.11.2019. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  76. Jeramie ”War Machine” Kling. Venom Inc. Viitattu 24.10.2021. (englanniksi)
  77. Monger, James Christopher: Venom Inc. Biography AllMusic. Viitattu 25.9.2022. (englanniksi)
  78. Karhu, Otso: Venomin alkuperäisjäsenet perustivat Venomin rinnalle Venomia soittavan yhtyeen Venom Inc. Mitä? Rumba. 25.4.2015. Arkistoitu 15.8.2020. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
  79. Interview with Mantas Metal Hammer 154. Kreikka. Viitattu 21.11.2021. (englanniksi)
  80. Karsmakers, Richard: Interview with Abaddon and Cronos (Interview by Richard Karsmakers during Dynamo '96 Festival) web.archive.org. 1996. Viitattu 21.11.2021. (englanniksi)
  81. a b c Patterson 2013, s. 6.
  82. a b Salmenpohja 2000, s. 42.
  83. Patterson 2013, s. 1.
  84. a b Venom Quotes (Lainaus yhtyeen haastattelusta Kerrang!-lehdelle vuoden 1982 marraskuun lehdestä. Sivusto sisältää useita eri haastatteluita.) venomcollector.com. ”Our music is Power Metal, Venom Metal, Black Metal not Heavy Metal cos that’s for the chicks”, ”Satan is power and Venom is power so we write about Satan”” Viitattu 20.10.2021. (englanniksi)
  85. Salmenpohja 2000, s. 40–41.
  86. a b Venom Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 1.5.2022. Viitattu 4.9.2022. (englanniksi)
  87. Moynihan & Søderlind 1998, s. 10–14; Patterson 2019, s. 12.
  88. Lahtinen, Luxi: Interview with Venom Inc. Metal Crypt. 24.11.2017. Viitattu 2.12.2021. (englanniksi)
  89. a b Peltonen, Janne: Venom: MMV (Castle UK). Imperiumi 15.11.2005. Viitattu 21.10.2021.
  90. a b c Nimim. noisymugwump: Venom: Possessed Sputnikmusic. 19.7.2009. Viitattu 28.9.2022. (englanniksi)
  91. Dome 2002.
  92. Jeff: Venom – At War With Satan (Remastered). MetalReviews.com. Viitattu 14.9.2021. (englanniksi)
  93. Doe, Bernard: Album / EP Reviews: Venom - Possessed (Review taken from Metal Forces, Issue 10 1985)) Metal Forces. Viitattu 28.9.2022. (englanniksi)
  94. a b DeVita, Joe: Venom Release First Song Off New Album ‘Storm the Gates’. Loudwire, 16.11.2018. Viitattu 21.102.2021. (englanniksi)
  95. Stein, Lior: Venom – Prime Evil Metal Express Radio. 6.6.2008. Viitattu 21.11.2021. (englanniksi)
  96. a b Peura, Aleksi: Venom Inc.: Avé (Nuclear Blast). Imperiumi 12.8.2017. Viitattu 4.10.2021.
  97. Kelly, Kim: From the Very Depths — Black metal pioneers’ latest trip to hell is a bit of a slog. Rolling Stone 6.2.2015. Viitattu 12.10.2021. (englanniksi)
  98. a b c d e f g Moynihan & Søderlind 1998, s. 10–14.
  99. a b Moynihan & Søderlind 1998, s. 10–14; Salmenpohja 2000, s. 43.
  100. Begnal, Anthony Allen: OG Venom Drummer Abaddon on Their History, Connection to Punk & Much More No Echo. 9.6.2022. Viitattu 2.10.2022. (englanniksi)
  101. a b Patterson 2013, s. 9–10.
  102. a b c Konow 2002, s. 227.
  103. Monger, James Christopher: Venom: MMV AllMusic. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  104. Chick, Steve: ’This is the devil’s music’ The Guardian. 27.6.2008. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  105. Wiederhorn, Jon: Venom Inc.’s Mantas Discusses ’Avé’ and the Toxicity Surrounding the Venom Name Guitar World. 7.8.2017. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  106. Woszczyk, Ireneusz & Górewicz, Igor: Venom Inc Interview Oldschool Metal Maniac. 9.5.2016. Viitattu 22.11.2021. (englanniksi)
  107. ”Too Loud (for the Crowd)” (Eine Kleine Nacthmusik). Venom, Sanctuary Records Group Ltd., a BMG Company, 2002.
  108. ”Intro” (Cast in Stone). Venom, Sanctuary Records Group Ltd., a BMG Company, 2006.
  109. Konow 2002, s. 227–228.
  110. Venom’s Cronos: Henry Rollins Is ’A Fool’ Blabbermouth. 10.3.2015. Viitattu 2.12.2021. (englanniksi)
  111. Konow 2002, s. 228.
  112. ”The drummer had a guy that held an electric fan next to him and kept him high and dry. The singer/bass player was named Kronos [sic]. He had some great raps. He got the crowd to chant what I thought was ’Black Funky Metal’ over and over, which I thought was pretty cool and then I thought that maybe I was wrong about these guys. I found out later that it was ’Black Fucking Metal.’ Oh, excuse me. I expected them to go into ’Sex Farm Woman’ at any second. The guitar player was so bad it was painful. I had a great time… The bass player was hilarious. He would wiggle his tongue and roll his eyes. But he also would fix his hair every fifteen seconds or so. After an hour of ’I can’t fucking hear you!’ they said, ’Good fucking night New fucking Jersey!’ and ran for the dressing room.”
  113. Hail Satan: Venom at City Gardens, Black Flag roadie’s legendary tape Dangerous Minds. 21.10.2014. Viitattu 2.12.2021. (englanniksi)
  114. a b Rivadavia, Eduardo: Venom: Welcome to Hell AllMusic. Viitattu 21.11.2021. (englanniksi)
  115. a b c Rivadavia, Eduardo: Venom: Possessed Allmusic. Viitattu 16.10.2021. (englanniksi)
  116. Rintala, Janne: Venom: Hell (Sanctuary / Noise) Imperiumi. 2.9.2008. Viitattu 4.9.2022.
  117. Venom – Hell. Rumba, 6.8.2008. Viitattu 16.9.2021.
  118. Aivan s**tanan kova! – Venom Inc näytti närhen munat kiistakumppanilleen Soundi. 29.10.2017. Viitattu 21.11.2021.
  119. a b Säynekoski, Marko: Kumpi on kovempi: Venom vai Venom Inc.? Legendabändin kaksi alkuperäisjäsentä haastavat uudella levyllään Cronosin. Soundi 7/2017. Verkkoversio julkaistu 3.9.2017. Viitattu 4.10.2021.
  120. Aswad, Jem; Bove, Dana; Colleti, Roger; Ernst, Rick; Guyre, Jennifer; Harris, Chris; Jasta, Jamey; Mancini, Robert & Wiederhorn, Jon: The Greatest Metal Bands of All Time (18.7.2006 arkistoitu versio) MTV. Viitattu 22.9.2022. (englanniksi)
  121. Torreano, Bradley: In League with Satan (Venom) AllMusic. Viitattu 24.9.2022. (englanniksi)
  122. Patterson 2013, s. 59–63.
  123. Salmenpohja 2000, s. 42–43.
  124. a b Moynihan & Søderlind 1998, s. 113; Patterson 2013, s. 149–150.
  125. Helvetti soikoon – norjalaisen black metalin historia, jakso 1: ”Ei mitään Norjalle” (14:55).
  126. Venom Inc: ”We can only be who we are”. Roppongi Rocks 6.4.2018. Viitattu 21.11.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Venom (yhtye).