Vendée Globe
Vendée Globe on joka neljäs vuosi järjestettävä yksinpurjehduskilpailu. Kilpailun reitti kiertää maapallon ympäri, jonka lähtö- ja maalipaikka on Ranskassa Vendéen departementissä sijaitseva Les Sables-d'Olonnen kunta. Reitti ohittaa kolme niemimaata järjestyksessä Hyväntoivonniemi, Cape Leeuwin ja Kap Horn. Kilpailu on todellinen yksinpurjehdus jossa pysähdykset ja avun vastaanottaminen on kielletty. Kilpailu on saanut lempinimen ‘Merten Everest’. Kilpailu purjehditaan 18,28 metriä pitkillä IMOCA 60 -luokan purjeveneillä. [1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kilpailu sai alkunsa vuonna navigaattori Philippe Jeantotin ideoimasta uudesta kilpailusta ympäri maailman. Hän oli aiemmin voittanut BOC Challenge purjehduskilpailun kahdesti, joka oli myös yksinpurjehdus maailman ympäri, mutta se salli välipysähdykset. Ensimmäinen Vendée Globe starttasi 26. marraskuuta 1989. Toinen Vendée Globe järjestettiin kolmen vuoden päästä, jonka jälkeen se on järjestetty neljän vuoden välein. Kahdeksassa ensimmäisessä kilpailussa (1989–2016) on kilpailuun startannut 167 kilpailijaa, joista vain 89 onnistunut ylittämään maalilinjan. Vuonna 2020 mukana oli ensimmäisenä pohjoismaalaisena kilpailijana suomalainen Ari Huusela. [1]
1989–1990[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen Vendée Globe -kilpailuun lähti kolmetoista merimiestä 26. marraskuuta 1989. Heistä vain seitsemän pääsi maaliin Les Sables d'Olonneen. Voittaja oli ranskalainen Titouan Lamazou, joka käytti matkaan aikaa yli 109 vuorokautta.[2]
1992–1993[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toiseen kilpailuun startattiin 22. marraskuuta 1992. Kilpailu oli vaatinut ensimmäisen uhrinsa jo ennen starttia, kun amerikkalainen Mike Plant oli kadonnut matkalla Yhdysvalloista veneellään kohti kilpailun lähtöpaikkaa Les Sables d'Olonnea. Kilpailu toinen uhri oli englantilainen Nigel Burgess, joka löytyi hukkuneena muutama päivä lähdön jälkeen Cabo Finisterren rannalta Espanjasta. Lisää kilpailuun toi dramatiikkaa kun ranskalainen Bertrand de Broc loukkasi kielensä vakavasti 8. tammikuuta 1993. Hän onnistui kuitenkin itse tikkaamaan kielensä avomerellä maissa olevan kilpailun tuomarin opastuksella. Tästä hän sai lempinimen Rambo de Broc. Hän kuitenkin joutui keskeyttämään Uudessa-Seelannissa teknisen vian vuoksi. Kilpailun voitti ranskalainen Alain Gautier, joka käytti matkaan aikaa yli 110 vuorokautta. Maaliin tuli viidestätoista kilpailijasta seitsemän.[3]
1996–1997[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vendée Globe oli saavuttanut jo mainetta ja kolmanteen kilpailuun starttasi 16 purjehtijaa. Olosuhteet olivat todella haastavat ja kilpailun purjehti maaliin vain kuusi kilpailijaa. Voittaja oli ranskalainen Christophe Auguin, joka käytti matkaan aikaa yli 105 vuorokautta. Kilpailun joutui keskeyttämään moni kaadettuaan veneensä Eteläisellä jäämerellä. Kilpailijoista kuoli kanadalainen Gerry Roufs, jonka vene löytyi Chilen rannikolta kuukausia kilpailun jälkeen, mutta Roufsia ei koskaan löydetty. Kilpailussa oli myös unkarilainen Nandor Fa, jonka kilpailu keskeytyi hänen törmättyään rahtilaivaan.[4]
2000–2001[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edellisen kilpailun dramatiikan vuoksi neljänteen kilpailuun oli lisätty turvallisuutta muun muassa veneiden rakenteita parantamalla. Kilpailuun starttasi ennätykselliset 24 kilpailijaa. Mukana oli myös kaksi naista. Maaliin saapui viisitoista kilpailijaa. Kilpailun voitti ranskalainen Michel Desjoyeaux, joka käytti matkaan aikaa yli 93 vuorokautta. Toiseksi tuli nuori nainen, brittipurjehtija Ellen MacArthur, joka hävisi noin vuorokauden. Hänestä oli kuitenkin tullut yleisön ja median suosikki, koska hän toi kilpailuun mukaan videolähetykset veneestään.[5]
2004–2005[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
7. marraskuuta 2004 kilpailuun lähti kaksikymmentä purjehtijaa, joista kaksi oli naisia. Sää oli suotuisa ja siitä kehkeytyi kahden bretonin Jean Le Camin ja Vincent Rioun kaksinkamppailu. Kolmetoista kilpailijaa pääsi maaliin ja Vincent Riou voitti reilun 87 vuorokauden purjehtimisen jälkeen. Jean Le Cam hävisi Rioulle alle seitsemän tuntia.[6]
2008–2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuudenteen kilpailuun lähti ennätysmäärä purjehtijoita, peräti kolmekymmentä. Mukana oli kaksi aiempaa voittajaa Vincent Riou ja Michel Desjoyeaux. Kilpailuun lähdettiin huonossa säässä ja Biskajanlahdella puhalsi myrsky. Kilpailun toisena päivänä joutui kolme purjehtijaa keskeyttämään kilpailun ja viisi joutui palaamaan lähtösatamaan korjaamaan aluksiaan ja starttaamaan uudestaan. Yksi lähtösatamaan palanneista oli Michel Desjoyeaux, joka lähti uudestaan muiden perään 41 tuntia myöhemmin, mutta onnistui voittamaan koko kilpailun reilun 84 vuorokauden purjehtimisen jälkeen. Näin hän otti toisen voittonsa. Kilpailun dramaattisimmat hetket koettiin joulukuussa, kun ranskalainen Yann Eliès mursi reisiluun sekä lantion. Hän sinnitteli kipulääkkeiden avulla kaksi vuorokautta, ennen kuin Australian laivasto pelasti hänet. Lopulta vain 12 kilpailijaa pääsi maaliin.[7]
2012–2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
10. marraskuuta 2012 kaksikymmentä kipparia oli lähtöpaikalla valmiina seitsemänteen kilpailuun. Heistä maaliin selvisi yksitoista, ja voittaja oli ranskalainen François Gabart, joka käytti matkaan aikaa yli 78 vuorokautta. Hänelle hävisi toinen ranskalainen Armel Le Cléac’h vain hieman yli kolme tuntia.[8]
2016–2017[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Kahdeksanteen kilpailuun osallistui 29 kilpailijaa. Kilpailun alku käytiin suotuisissa tuulissa, mutta etelän merillä sää kävi taas ankaraksi. Maaliin pääsi kuitenkin lopulta 18 kilpailijaa. Keskeyttäneistä ranskalainen Kito de Pavant törmäsi kaskelottiin. Kilpailun voitti ranskalainen Armel Le Cléac’h ennätysajalla, joka oli hieman yli 74 vuorokautta.[9]
2020–2021[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdeksäs kilpailu alkoi 8. marraskuuta 2020. Mukana oli 33 kilpailijaa, ja mukana oli ensimmäisenä suomalaisena Ari Huusela.
Maalilinjan ylitti ensimmäisenä Charles Dalin, mutta kilpailun voittajaksi julistettiin kolmantena maaliin tullut Yannick Bestaven. Bestaven sai kymmenen tunnin ja 15 minuutin aikahyvityksen, kun hän oli etsimässä ja pelastamassa haaksirikkoutunutta kilpakumppania. Bestavenin voittoaika oli 80 päivää, 3 tuntia ja 44 minuuttia.[10]
Matkaan lähteneistä 33:sta veneestä kahdeksan keskeytti.[11]
Ari Huusela tuli maaliin viimeisenä sijalla 25.[11]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Vendée Globe Solo, non stop and without assistance Vendée Globe. Arkistoitu 5.12.2020. Viitattu 6.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Titouan Lamazou gets the ball rolling Vendée Globe. Viitattu 6.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Alain Gautier joins the hall of fame Vendée Globe. Viitattu 6.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Christophe Auguin rules in a dramatic edition Vendée Globe. Viitattu 6.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Michel Desjoyeaux, the Professor, wins Vendée Globe. Viitattu 6.12.2020. (englanniksi)
- ↑ The arrival of Riou, otherwise known as Vincent the terrible Vendée Globe. Viitattu 6.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Another incredible achievement by Desjoyeaux Vendée Globe. Viitattu 6.12.2020. (englanniksi)
- ↑ François Gabart shatters the record in 78 days Vendée Globe. Viitattu 6.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Armel Le Cléac’h : victory at last Vendée Globe. Viitattu 6.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Pusa, Ari: Ari Huusela toipuu Kap Hornin aiheuttamasta stressistä: ”Olosuhteet olivat ahdistavan pelottavat” Helsingin Sanomat. 28.1.2021. Viitattu 26.2.2021.
- ↑ a b Purjehdus | Parmankinkku–rucola-pitsaa ja alkoholiton olut – Ari Huusela haaveilee jo ensimmäisestä ateriastaan mantereella Helsingin Sanomat. 4.3.2021. Viitattu 5.3.2021.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vendée Globe Wikimedia Commonsissa
