Vena (Inkeri)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vena
Вейно, Veino
Kurkolanniemen kärki vuoden 1860 kartalla.
Kurkolanniemen kärki vuoden 1860 kartalla.

Vena

Koordinaatit: 59°44′32″N, 28°7′50″E

Valtio Venäjä
Federaatiosubjekti Leningradin alue
Piiri Jaaman piiri
Kunta Laukaansuu
Hallinto
 – Asutustyyppi entinen kylä
Väkiluku 0











Vena[1] (ven. Вейно, Veino) on entinen kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Laukaansuun kunnassa Venäjällä. Se sijaitsi Kurkolanniemen keskiosassa Pärspäänjärven länsipuolella.

Kylä mainitaan 1600-luvun kartoissa. Sen asukkaat olivat inkerinsuomalaisia, jotka kuuluivat Kosemkinan luterilaiseen seurakuntaan[2]. Paikalliset talonpojat olivat vuodesta 1797 lähtien Iittovan kartanon maaorjia. Kartanon omistanut kreivi Karl Robert von Nesselrode luovutti heidät vuonna 1848 velkojensa korvauksena valtiolle.[3] Vuonna 1862 Venassa oli 13 taloa ja 96 asukasta[4]. Kylän sukuja olivat Joutsi, Mustonen, Pitkänen, Seppälä ja Tetri[5]. Vuonna 1899 Vena kuului kyläkuntana Narvusin volostiin. Sen 151 asukasta olivat kaikki suomalaisia. Läsnä olleista 150 henkilöstä luterilaisia oli 149.[6] Kylässä oli 1800-luvun lopussa rakennettu rukoushuone, joka suljettiin 1930-luvulla[7].

Neuvostoaikana Vena muodosti aluksi oman kyläneuvoston. Vuodesta 1924 lähtien se kuului Kurkulan kyläneuvostoalueeseen.[8] Vuosikymmenen lopulla niemimaan kärkeen ryhdyttiin rakentamaan puna-armeijan tukikohtaa, minkä seurauksena asukkaat siirrettiin vuonna 1936 seudun muihin kyliin[9]. Venaan vedettiin rautatie Laukaansuusta ja Pärspäänjärven rannalle tehtiin lentoasema vesitasoja varten. Tukikohta hävitettiin saksalaisten lähestyessä Leningradia.[10]

Nykyään paikalla kohoaa rautatieaseman, vesitornin ja muiden rakennelmien raunioita. Kylän hautausmaalla on sotilashauta ja luterilaisia ristejä. Entisen lentoaseman tienoilla on alueen johtajien käyttämä vartioitu huvila-alue.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 18.10.2015.
  2. v. Köppen, Peter: Erklärender Text zu der Ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 87. St.-Petersburg: , 1867. Teoksen verkkoversio.
  3. Murašova, N.V. & Myslina, N.P.: Dvorjanskije usadby Sankt-Peterburgskoi gubernii: Kingiseppski raion, s. 197–198. Sankt-Peterburg: Informatsionnyi tsentr ”Vybor”, 2003. ISBN 5-93518-028-6.
  4. Spisok naselnjonnyh mest po svedenijam 1862 goda: Peterburgskaja gubernija, s. 211. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennyh del, 1864. Teoksen verkkoversio.
  5. Kuusi, Matti. Narvusin suomalaissuvuista. Teoksessa: Ulkosuomalaisia (Kalevalaseuran vuosikirja 62), s. 240. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1982. ISBN 951-717-289-3.
  6. Materialy k otsenke zemel v S.-Peterburgskoi gubernii. Tom I: Jamburgski ujezd, vypusk II, s. 4, 7–8. Sankt-Peterburg: Otsenotšno-statistitšeskoje bjuro S.-Peterburgskogo gubernskogo zemstva, 1904. Teoksen verkkoversio.
  7. Aleksandrova, Je. L. et al.: Istorija finskoi jevangelitšesko-ljuteranskoi tserkvi Ingermanlandii, s. 267. Sankt-Peterburg: Gjol, 2012. ISBN 978-5-904790-08-0.
  8. Spravotšnik istorii administrativno-territorialnogo delenija Leningradskoi oblasti classif.spb.ru. Viitattu 8.2.2017.
  9. Leningradskaja oblastnaja universalnaja nautšnaja biblioteka: Sprosi u krajeveda (kysymys no 288) reglib.ru. Viitattu 24.8.2012. (venäjäksi)
  10. Syrov, A. A.: Zabytye dostoprimetšatelnosti južnogo berega Finskogo zaliva. Ot Sankt-Peterburga do Kurgalskogo polustrova. Putevoditel, s. 297, 300. Moskva: Tsentropoligraf, 2011. ISBN 978-5-227-02883-9.
  11. Regionavtika: Veino regionavt.spb.ru. Viitattu 24.8.2012. (venäjäksi)