Venäjänsaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Venäjänsaari on Viipurinlahdella sijaitseva saari, joka aikaisemmin kuului Viipurin maalaiskunnan Alasommeen kylään. Nykyään se on osa Johanneksen eli Sovetskin kaupunkikuntaa. Noin 10 hehtaarin kokoinen Venäjänsaari sijaitsee Viipurinlahden itärannalla Lihaniemen koilliskärjen edustalla. Viipurin keskustaan saaresta on matkaa noin kuusi kilometriä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjänsaari tunnetaan vuonna 1913 valmistuneesta kauppaneuvos E. V. Sellgrenin jugend-huvilasta eli Villa Sellgrenistä,[1] jonka on suunnitellut tunnettu viipurilainen arkkitehti Uno Ullberg.[2]

Hieman ennen Suomen sisällissodan alkua tammikuussa 1918 saarelle pakeni noin 500 suojeluskuntalaista, jotka olivat yrittäneet vallata Viipurin. Punaiset kuitenkin pakottivat heidät vetäytymään Viipurinlahden jäätä pitkin Venäjänsaarelle, jonne joukko saapui 23. tammikuuta 1918. Kauppaneuvos Sellgren luovutti saaren suojeluskuntalaisten käyttöön ja kolme päivää myöhemmin Venäjänsaaren retkikunnaksi kutsuttu ryhmä jatkoi kohti Viipurin pohjoispuolella sijaitsevaa Antreaa. Matkalla käytiin myös sisällissodan ensimmäinen taistelu Kämärän rautatieasemalla.[3] Vuonna 1923 Uno Ullberg suunnitteli Villa Sellgrenin pihalle pystytetyn Venäjänsaaren retkikunnan muistomerkin.

Nykytila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Villa Sellgrenin rakennukset ovat nykyisin venäläisen Sever-nimisen yhtiön omaisuutta. Yhtiön omistuksessa oleva maa-alue käsittää koko Venäjänsaaren ja merkittävän osan viereistä Lihaniemeä, yhteensä 108 hehtaaria. Yhtiö kuului presidentti Vladimir Putinin vanhalle ystävälle, vuonna 2015 kuolleelle Oleg Rudnoville, ja nykyisin sen arvellaan olevan Putinin käytössä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kauppaneuvos Sellgrenin huvila Venäjänsaari Suomen Sotahistoriallinen Seura. Viitattu 28.10.2016.
  2. Tietosanakirja / 11. Täydennysosa 1922. Projekt Runeberg. Viitattu 28.10.2016.
  3. Punainen hallinto kesti Viipurissa pisimpään 2016. Svinhufvud – Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet. Viitattu 28.10.2016.
  4. Venäläiskanava: Kauppaneuvos Sellgrenin jugend-huvila Viipurinlahdella on nykyään yksi Putinin lomapaikoista. Iltalehti 30.8.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]