Veeti Kallio

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Veeti & Kallio Horns)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Veeti Kallio
Henkilötiedot
Syntynyt1. tammikuuta 1966 (ikä 58)
Rovaniemi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Veeti Kallio (entiseltä nimeltään Fedja Seliverstow[1], s. 1. tammikuuta 1966 Rovaniemi[2]) on suomalainen laulaja ja näyttelijä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallio tuli ensi kerran tunnetuksi 1980-luvun lopussa a cappella -yhtye Veeti & The Velvetsistä, jossa lauloivat myös Aki Sirkesalo, Sasu Moilanen ja Sami Saari. Kallio oli jonkin aikaa laulajana myös Leningrad Cowboys -yhtyeessä. Muita Kallion yhtyeitä ovat olleet muun muassa Veeti & Elastic Family, Veeti & Kallio Horns ja Veeti & The Hellvets.

Kallio on esiintynyt näyttelijänä Q-teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Tampereen Työväenteatterissa, Uuden Iloisen Teatterin musiikkikabareissa ja Turun Kaupunginteatterin rockmusikaali Kakolassa sekä elokuvissa kuten Kuutamolla. Hän oli myös television nuortenohjelma Jyrkin yhtenä juontajana.

Talvella 2009 Kallio oli mukana Nelosen Kuorosota-ohjelmassa, jossa hän toimi Salon kuoron vetäjänä. Syksyllä 2011 Kallio osallistui MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -tanssikilpailuun parinaan Susa Matson.[3]

Vuoden 2017 lopussa Kallio sai kiinnityksen Mamma Mia! -musikaaliin siitä potkut saaneen Tomi Metsäkedon tilalle. Musikaalin ensi-ilta oli 4. toukokuuta 2018.[4]

Kallio toimi syksyllä 2019 alkaneen Yleisradion tv-dokumenttisarjan Rikollinen mieli juontajana.[5]

Vuonna 2024 Kallio on mukana tosi-tv ohjelma Farmi Suomen viidennellä kaudella.[6]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallio asui neljä ensimmäistä vuottaan Kemijärvellä ja seuraavat neljätoista Pattijoella.[2] Vuodesta 2019 Kallio on asunut puolisoineen Pyhärannassa, jossa pariskunta omistaa bed and breakfast -paikan. Vuodesta 2021 lähtien hän on myös pitänyt hierojan vastaanottoa Raumalla.[7]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Rooli
1997 Skin Deep tatuoija
1998 LA Without a Map Leningrad Cowboy
2000 Oho sano iimeili
2001 Kun eurojentalolla tanssittiin
2002 Kuutamolla Mikko
Tappava säde Kalle Jokinen
Magiaa mahantäydeltä
2004 Hei me tervataan
2007 Ganes musiikinopettaja
2010 Jos rakastat klovni / hattukauppias

Tv-sarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Rooli
1999 Joonas Hytönen show oma itsensä
2000 Koivula ja tähdet
2001 Hotelli Sointu
2002 Thilia thalia
Jos sais kerran
2004 Krisse show
2005 Kylmäverisesti sinun Taavi Boman
2009 Kuorosota Salon kuoronjohtaja
2011 Tanssii tähtien kanssa kilpailija
Villa Helena Jyrki Salojärvi
2014 Putous Ukko
#lovemilla Pirjo Peen turvamies
2015, 2016,
2021
Roba Jaakko Markkanen
2019 Rikollinen mieli juontaja
2021 Karkurit Jaakko Markkanen

Dubbauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Veeti vaihtoi nimeä. Iltalehti, 8.9.2011, s. 42.
  2. a b Joogaava jätti. Seepra, 13.10.2009. Etelä-Saimaa.
  3. Veeti Kallio putosi Tanssii tähtien kanssa -kisasta hs.fi. Viitattu 7.11.2011.
  4. Veeti Kallio korvaa Tomi Metsäkedon Mamma Mia! -musikaalissa Ilta-Sanomat. 29.11.2017. Viitattu 29.11.2017.
  5. Ylen uutuussarjan vetonauloina sarjapuukottaja, kolmoismurhaaja ja vaimonsa raiskaaja – "Omaiselle todella rankka paikka, voi traumatisoida lisää” www.iltalehti.fi. Viitattu 9.10.2019.
  6. Joukko julkkiksia suuntaa taas Farmille – mukana mm. Danny, Kulta-Iida ja Sami Jauhojärvi nelonen.fi. 8.8.2023. Viitattu 30.3.3024.
  7. Kuvaja, Sini: Laulaja-näyttelijä Veeti Kallio möyhentää lihaksia Raumalla – ”Olen onnellinen, että on edes jotain töitä” (vain tilaajille) 2.4.2021. Satakunnan Kansa. Viitattu 4.4.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.