Veera Snellman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Veera Snellman
Henkilötiedot
Kansalaisuus Suomi
Ammatti tanssitaiteilija ja muusikko
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Veera Snellman on Joensuussa asuva tanssitaiteilija ja muusikko. Snellman on valmistunut tanssijaksi Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokummusta (nyk. Riveria) ja vuonna 2022 tanssitaiteen maisteriksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta[1]. Snellman on kotoisin Helsingistä ja muutti Pohjois-Karjalaan opiskelemaan tanssia. Valmistuttuaan tanssitaiteen maisteriksi hän muutti uudelleen Helsingistä Pohjois-Karjalaan.[2]

Snellman haluaa lisätä tanssitaiteen saavutettavuutta, niin että tanssiminen ja sen kokeminen olisi mahdollista entistä useammalle. Tähän kuuluu esimerkiksi perinteisten tanssi- ja teatterinäyttämöiden ulkopuolella työskentely, ja Snellman on vienyt teoksia muun muassa päiväkoteihin ja kouluihin.[1][2][3] Snellmanin maisterintyö käsitteli muun muassa tanssin ulossulkevuuden syitä ja mahdollisia ratkaisuja saavutettavuuden lisäämiseen.[4]

Projektista riippuen Snellman on työskennellyt muun muassa tanssijana, koreografina, työpajaohjaajana, ääninäyttelijänä ja kuvaajana.[1][2][5]

Snellman toimii vokalistina Bereniken hiukset -nimisessä yhtyeessä.[6][7] Yhtye on julkaissut EP:n ja musiikkivideon vuonna 2022. Lisäksi Snellman muodostaa Väki-kollektiivin tanssitaiteilija Johanna Karlbergin ja muusikko-säveltäjä Aino Ruotasen kanssa.[8]

PUMPUMPUM[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PUMPUMPUM on sooloesitys, jonka Veera Snellman loi osana tanssitaiteen maisteriopintojaan. Sitä esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019.[5][9]

Vuonna 2021 PUMPUMPUM sai lisäesityksiä ja työpajoja osana Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n hallinnoimaa ja Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa Taidekesä-hanketta. Snellmanin työskentelyä tuki Taiteen edistämiskeskus.[5][10]

Vuonna 2023 Snellman kiersi PUMPUMPUM-esityksen kanssa Pohjois-Savon yläkouluja yhdessä toisten tanssitaiteilijoiden kanssa. Kiertuetta tuki Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahasto.[9][11]

Tanssi- ja teatteriteoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuka lohduttaisi Nyytiä? Outokummun teatteri. Esiintyjä, koreografi. 2015.[12]
  • PUMPUMPUM. Konseptin luoja, esiintyjä, työpajaohjaaja. 2019 - 2023.[9]
  • Sodoma, Gomorra ja Blanco - jatkuvan tuhon tuskasta nousevat narrit. Koreografi, esiintyjä. 2021.[13][14]
  • Vieras väki. 3–8-vuotiaille lapsille suunnattu immersiivinen tanssi- ja musiikkiesitys. Väki-kollektiivi. Koreografi, esiintyjä. 2022.[15][16]
  • Ilkosillaan-alastonkonsertti. Tanssija. 2022 - 2023.[17]

Levytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bereniken hiukset: ”Kuolleiden tähtien alla.” EP. 2022.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Max-katalogi - Veera Snellman Taideyliopisto. Viitattu 29.4.2023.
  2. a b c Taidelöylyt - Veera Snellman Taidelöylyt-podcast. 31.3.2023. Pohjois-Karjalan kansanteatteri Pokka. Viitattu 29.4.2023.
  3. Snellman, Veera: Veera Snellman - Minusta veerasnellman1.wixsite.com. Viitattu 29.4.2023.
  4. Snellman, Veera: ”Ai tääki on tanssia?” Tanssisoolon matka Teatterikorkeakoulusta yläkouluun Taideyliopisto. Viitattu 29.4.2023.
  5. a b c Snellman, Veera: Veera Snellman - Ansioluettelo veerasnellman1.wixsite.com. Viitattu 29.4.2023.
  6. Bereniken hiukset - jäsenet Bereniken hiukset. Viitattu 29.4.2023.
  7. Kudjoi, Anttu: Aurinko nousee idästä? Karjalan Heili. 16.11.2022. Arkistoitu 29.4.2023. Viitattu 29.4.2023.
  8. Väki-kollektiivi - Meistä Väki-kollektiivi. Viitattu 29.4.2023.
  9. a b c Snellman, Veera: Pumpumpum veerasnellman1.wixsite.com. Viitattu 2.5.2023.
  10. Mäki, Minna (toim.): Taiteiden kesä - Veera Snellman Taiteiden kesä 2022. Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry. Viitattu 2.5.2023.
  11. Myönnöt 2022 Suomen Kulttuurirahasto. Viitattu 2.5.2023.
  12. Reijonen, Katja: Hauska ja koskettava uudelleentulkinta. Sanomalehti Karjalainen, 7.7.2015.
  13. Kauppila, Mathilda: Sodoma, Gomorra, Blanco Tanssiva Susiraja. Viitattu 29.4.2023.
  14. Taipale, Irene: Lihaa ja perunaa Karjalan Heili. 24.8.2022. Arkistoitu 29.4.2023. Viitattu 29.4.2023.
  15. Vieras väki Koneen säätiö. Viitattu 29.4.2023.
  16. Väki-kollektiivi - Vieras väki Tanssin tiedotuskeskus. Arkistoitu 29.4.2023. Viitattu 29.4.2023.
  17. Ilkosillaan-alastonkonsertti Kulttuurikomppania Eloa. Arkistoitu 9.11.2022. Viitattu 2.5.2.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]