Vasíleios Skourís
Vasíleios Skourís (kreik. Βασίλειος Σκουρής; s. 6. maaliskuuta 1948 Thessaloniki)[1] on kreikkalainen tuomari ja oikeustieteilijä, joka toimi unionin tuomioistuimen presidenttinä vuosina 2003–2015. Hän on toiminut myös lyhytaikaisesti Kreikan sisäministerinä virkamieshallituksissa vuosina 1989 ja 1996.[2]
Skourís suoritti oikeustieteen loppututkinnon Freie Universität Berlinissä vuonna 1970 ja väitteli hallinto-oikeuden tohtoriksi Hampurin yliopistosta vuonna 1973. Ennen siirtymistä tuomariksi Skourís toimi oikeustieteen professorina Hampurin, Bielefeldin ja Thessalonikin yliopistoissa.[2]
Vuonna 1999 Skourís nimitettiin yhteisöjen tuomioistuimen (nyk. unionin tuomioistuin) kreikkalaiseksi jäseneksi. Vuonna 2003 hänet valittiin tuomarien keskuudesta tuomioistuimen presidentiksi, jossa tehtävässä hän toimi vuoteen 2015 saakka.[2][3] Skourísin seuraajaksi tuomioistuimen presidenttinä valittiin belgialainen Koen Lenaerts.[4]
Vuonna 2017 Fifa nimitti Skourísin järjestön eettisen komitean jäseneksi.[5] Hän on ollut Academia Europæan jäsen vuodesta 2014.[6]
Skourísille on myönnetty kunniatohtorin arvot muun muassa Traakian Demokritos-yliopistossa, Vilnan yliopistossa, Université Paris-Panthéon-Assasissa, Masarykin yliopistossa, Panteion-yliopistossa, Heidelbergin yliopistossa, Ateenan yliopistossa ja Bukarestin yliopistossa. Hän on Ranskan kunnialegioonan komentaja.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Doctor Honoris Causa – Vassilios Skouris Top UB. Arkistoitu 22.6.2012. Viitattu 7.5.2026. (englanniksi)
- 1 2 3 Entiset jäsenet Euroopan unionin tuomioistuin. Viitattu 7.5.2026.
- ↑ Vassilios Skouris on valittu Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen presidentiksi 7.10.2003. Euroopan komissio. Viitattu 7.5.2026.
- ↑ Koen Lenaerts valittiin Euroopan unionin tuomioistuimen presidentiksi (Lehdistötiedote nro 121/15) 8.10.2015. Euroopan unionin tuomioistuin. Viitattu 7.5.2026.
- ↑ Hakola, Tero: Fifa vaihtoi Blatteria ja Platinia savustaneet juristit – tuomarikaksikko syyttää joutuneensa nyt itse savustetuksi Helsingin Sanomat. 10.5.2017. Viitattu 7.5.2026.
- 1 2 Skouris Vassilios Academia Europæa. Viitattu 7.5.2026.