Vartija (elokuva)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vartija
The Sentinel
The Sentinel 1977.jpg
Ohjaaja Michael Winner
Käsikirjoittaja Michael Winner
Perustuu Jeffrey Konvitzin romaaniin
Tuottaja Michael Winner
Jeffrey Konvitz
Säveltäjä Gil Melle
Pääosat Chris Sarandon
Cristina Raines
Martin Balsam
Burgess Meredith
Beverly D’Angelo
Ava Gardner
José Ferrer
Eli Wallach
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Pictures
Jeffrey Konvitz Productions
Ensi-ilta Yhdysvaltain lippu 7. tammikuuta 1977
Kesto 92 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti (kuultavissa myös italiaa ja latinaa)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Vartija (engl. The Sentinel) on vuonna 1977 ensi-iltansa saanut Michael Winnerin ohjaama, tuottama ja käsikirjoittama yhdysvaltalainen kauhuelokuva, jonka pääosissa ovat Chris Sarandon, Cristina Raines, Martin Balsam, Burgess Meredith, Beverly D’Angelo, Ava Gardner, José Ferrer ja Eli Wallach. Vartija perustuu Jeffrey Konvitzin samannimiseen romaaniin The Sentinel (1974), jonka pohjalta Winner laati elokuvan käsikirjoituksen. Winner ja Konvitz olivat elokuvan tuottajia. Elokuva sai neljä Saturn-ehdokkuutta vuonna 1978.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Nuori valokuvamalli Alison Parker (Cristina Raines) muuttaa vanhaan brooklyniläiseen talon vuokra-asuntoon. Alison ihmettelee talon ylimmässä kerroksessa asuvaa vuokralaista, sokeaa pastoria, joka kaiket päivät istuu ikkunan vieressä. Kaikki näyttää kuitenkin olevan kunnossa, mutta pian Alison huomaa, että monet vuokralaisista salaavat jotakin. Alison on muuttanut rakennukseen, joka on täynnä pahuutta ja yliluonnollisuuksia, ja Alison joutuu tämän vuoksi kauhun kierteeseen...

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Chris Sarandon  … Michael Lerman  
 Cristina Raines  … Alison Parker  
 Martin Balsam  … professori Ruzinsky  
 Burgess Meredith  … Charles Chazen  
 Beverly D’Angelo  … Sandra  
 Ava Gardner  … neiti Logan  
 José Ferrer  … Robed Figure  
 Eli Wallach  … etsivä Gatz  
 John Carradine  … Isä Francis Matthew Halliran  
 Arthur Kennedy  … monsignor Franchino  
 Sylvia Miles  … Gerde Engstrom  
 Deborah Raffin  … Jennifer  
 Christopher Walken  … etsivä Rizzo  
 Jerry Orbach  … Michael Dayton  
 Hank Garrett  … James Brenner  
 Robert Gerringer  … Hart  
 Jeff Goldblum  … Jack  
 Nana Visitor  … tyttö lopussa  
 Tom Berenger  … mies lopussa  
 William Hickey  … Perry  
 Gary Allen  … Malcolm Stinnett  
 Tresa Hughes  … Rebecca Stinnett  
 Kate Harrington  … Anna Clark  
 Jane Hoffman  … Lilian Clotkin  
 Elaine Shore  … Emma Clotkin  
 Sam Gray  … tohtori Aureton  
 Reid Shelton  … pappi  
 Fred Stuthman  … herra Parker  
 Lucie Lancaster  … Mary Parker  
 Zane Lasky  … Raymond  
 Mady Kaplan  … Alice Marshak  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vartija kuvattiin Technicolor-elokuvausmenetelmällä New Yorkin Brooklynin Brooklyn Heightsissa.[1] Elokuvan tuotantoyhtiöinä olivat Universal Pictures ja Jeffrey Konvitz Productions.[1]

Julkaisu ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vartija sai ensi-iltansa Yhdysvaltain New Yorkissa 7. tammikuuta 1977, jolloin Universal Pictures oli elokuvan levittäjäyhtiönä.[2] Suomessa elokuvaa ei esitetty elokuvateatterissa, mutta se julkaistiin VHS:nä vuonna 1986. Vartija tuotti ilmestymisvuonnaan neljä miljoonaa dollaria.

Ilmestyessään Vartija sai elokuvakriitikoilta sekalaiset arvostelut. Rotten Tomatoes -sivuston mukaan kriitikoiden arvosteluista 55 prosenttia on myönteistä perustuen yhteentoista arvosteluun.[2] Vuonna 2004 Vartija sijoittui sijalle 46. Bravo-kaapelikanavan listaaman sadan pelottavimman elokuvahetken listalle. Vartija julkaistiin Yhdysvalloissa VHS:nä vuonna 1985 ja DVD:nä 2001.[3]

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano kutsuu elokuvaa tyylikkääksi mutta vain vähän jännitystä tarjoavaksi ja antaa sille kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.[4] VideoHound’s Golden Movie Retriever antaa elokuvalle kaksi tähteä neljästä.[5]

Palkintoehdokkuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintoehdokkuudet
Vuosi Palkinto Kategoria Ehdokas Tulos
1978 Saturn-palkinto Paras kauhuelokuva Ehdokkuus
Paras käsikirjoitus Michael Winner ja Jeffrey Konvitz Ehdokkuus
Paras maskeeraus Dick Smith Ehdokkuus
Paras miessivuosa Burgess Meredith Ehdokkuus

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b SENTINEL, THE (1977) tcm.com. TCM.com. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  2. a b THE SENTINEL (1977) rottentomatoes.com. Rottentomatoes.com. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  3. The Sentinel (1976) allmovie.com. Allmovie.com. Viitattu 21.10.2014. (englanniksi)
  4. Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
  5. The Sentinel 1976, VideoHound’s Golden Movie Retriever. Gale, 2008. Haettu 15.11.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]