Varjostinkuusikasvit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Varjostinkuusikasvit
Varjostinkuusi (Sciadopitys verticillata)
Varjostinkuusi (Sciadopitys verticillata)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Paljassiemeniset Pinophyta
Kladi: Havupuut Pinidae
Lahko: Cupressales[1]
Heimo: Varjostinkuusikasvit
Sciadopityaceae
Luerss., 1877[2]
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Varjostinkuusikasvit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Varjostinkuusikasvit Commonsissa

Varjostinkuusikasvit (Sciadopityaceae) on havupuihin kuuluva paljassiemenisten kasvien heimo. Heimoon kuuluu vain yksi nykyisin elävä laji, varjostinkuusi (Sciadopitys verticillata), jota esiintyy luonnonvaraisena ainoastaan Japanissa. Heimo on kuitenkin ollut esihistoriallisina aikoina erityisesti liitukaudelta paleoseenille nykyistä selvästi laajemmalle levinnyt ja runsaslajisempi. Varjostinkuusikasveihin onkin luokiteltu useita vain fossiileista tunnettuja esihistoriallisia kasveja.[3][4]

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varjostinkuusikasvit ovat ainavihantia puuvartisia kasveja, yleensä puita. Puuaines eroaa lähisukuisten havupuuryhmien puusta pitkittäisen tylppysolukon puuttuessa täysin.[4] Lehtien sijaan pääasiallisina yhteyttävinä eliminä toimivat lehtivihreälliset laakavarret.[3][4] Ne muodostavat versoihin tyypillisesti muutaman kymmenen laakavarren valekiehkuroita. Varsinaiset lehdet ovat pieniä ja suomumaisia.[3] Juurissa on sienijuuria, jotka ovat tyypiltään kasvisolujen soluseinät läpäiseviä sisäsienijuuria.[1]

Kukinnot ovat yksineuvoisia hedekäpyjä sekä emikäpyjä eli varsinaisia käpyjä. Ainakin nykyisin elävän lajin kasvit ovat yksikotisia, jolloin erilliset hedekävyt ja kävyt kehittyvät samaan puuyksilöön. Käpy koostuu kierteisesti asettuneista käpysuomuista, joista kukin itsessään koostuu osittain yhdiskasvuisista emilehdestä sekä tukilehdestä.[3] Tämä kävyn rakenne muistuttaa läheisesti sypressikasvien käpyrakennetta, mutta poikkeaa muista havupuista. Vastasuuntaiset siemenaiheet muodostuvat käpysuomujen tyvelle. Siemenellä on kaksi lenninsiipeä.[3]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varjostinkuusikasvit ovat havupuihin kuuluvia paljassiemenisiä kasveja. Geneettisten tutkimusten perusteella niiden lähimmät sukulaiset ovat sypressikasvien (Cupressaceae) ja marjakuusikasvien (Taxaceae) muodostama kladi.[1] Vanhemmissa luokituksissa 1900-luvulla nykyiset varjostinkuusikasvit luokiteltiin tavallisesti suosypressikasvien heimoon (Taxodiaceae), jonka kasvit ovat sittemmin varjostinkuusia lukuun ottamatta siirretty genetiikan nojalla sypressikasvien heimoon.[2]

Suvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heimon ainoa nykyisin elävä suku on varjostinkuuset (Sciadopitys). Tämän lisäksi heimoon on luokiteltu joitakin fossiilijäänteiden perusteella kuvattuja esihistoriallisia sukuja:[4]

Fossiilisten kasvien irtonaisina löydettyjä kasvinosia on perinteisesti jaoteltu erillisiin sukuihin. Siten esimerkiksi sukuun Sciadopityophyllum on luokiteltu ainoastaan laakavarsia ja sukuun Sciadopitostrobus ainoastaan käpyjä.[4]

Elinkierto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varjostinkuusikasvit ovat monivuotisia puuvartisia kasveja, jotka voivat elää satoja vuosia vanhoiksi. Vanhin tunnettu elävä varjostinkuusiyksilö on ollut pitkälti yli 700 vuotta vanha.[2] Suvullisen lisääntymisen kiertoon kuuluu kaikkien siemenkasvien tavoin pölytys, joka tapahtuu tuulen avulla kuten muillakin havupuilla. Varjostinkuusikasveilla siitepölyhiukkasessa ei ole ilmaonteloita, toisin kuin monilla muilla havupuilla.[4][5] Siemenet ovat siivellisiä ja tuulilevintäisiä.[3]

Kehityshistoria ja tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koostumuksen analyysi on osoittanut Itämeren meripihkan olevan varjostinkuusikasvien pihkaa.

Heimon edustajia tunnetaan liitukaudelta nykypäivään. Suuresti nykyistä varjostinkuusta muistuttavien puiden jäänteitä on löydetty myöhäisliitukautisista kerrostumista Keski-Euroopasta ja Japanista.[4] Lisäksi Siperiasta sekä arktisilta alueilta Grönlannista, Huippuvuorilta ja Kanadan pohjoisosista tunnetaan varhaisliitukautinen kasvisuku Oswaldheeria, jota pidetään toisinaan lehtien tai laakavarsien muodon perusteella varjostinkuusikasveihin kuuluvana, vaikka kasvissa onkin useita rakenteellisia eroavuuksia.[4] Heimon levinneisyysalue on pienentynyt liitukauden jälkeen, ja heimon ainoa nykyisin elävä laji kasvaa luonnossa ainoastaan Japanissa.[6]

Itämeren meripihka on muodostunut kemiallisen koostumuksen analyysin perusteella juuri varjostinkuusikasvien heimon puiden pihkasta eoseenin Euroopassa. Infrapunaspektroskopia-analyysissä verrattiin meripihkaa nykyisin elävien havupuuryhmien pihkaan, ja varjostinkuusen pihka oli selvästi koostumukseltaan Itämeren meripihkaa lähinnä.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers: Revised and Updated Edition, s. 43, 977–978. Leiden: Brill, 2017. ISBN 9789004324428. (englanniksi)
  • Taylor, Thomas N.; Taylor, Edith L. ja Krings, Michael: Paleobotany : The Biology and Evolution of Fossil Plants, s. 860–861. Amsterdam: Academic Press, 2009. ISBN 978-0-12-373972-8. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Stevens, P. F.: Cupressales Angiosperm Phylogeny Website. 2001–. Missouri Botanical Garden. Viitattu 16.12.2018. (englanniksi)
  2. a b c Earle, Cristopher J.: Sciadopitys verticillata The Gymnosperm Database. 29.12.2017. Viitattu 16.12.2018. (englanniksi)
  3. a b c d e f Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 43
  4. a b c d e f g h Taylor et al.: Paleobotany : The Biology and Evolution of Fossil Plants, 2009, s. 860–861
  5. Dörken, Veit Martin ja Jagel, Armin: Orientation and withdrawal of pollination drops in Cupressaceae s. l. (Coniferales). Flora - Morphology, Distribution, Functional Ecology of Plants, tammikuu 2014, 209. vsk, nro 1, s. 34–44. Elsevier. doi:10.1016/j.flora.2013.11.005. (englanniksi)
  6. Farjon: A Handbook of the World's Conifers, 2017, s. 977–978
  7. Wolfe, Alexander P.; Tappert, Ralf; Muehlenbachs, Karlis; Boudreau, Marc; McKellar, Ryan C.; Basinger, James F. ja Garrett, Amber: A new proposal concerning the botanical origin of Baltic amber. Proceedings of the Royal Society B: Biological Sciences, lokakuu 2009, 276. vsk, nro 1672, s. 3403–3412. The Royal Society. doi:10.1098/rspb.2009.0806. (englanniksi)