Varhaisromantiikka
Varhaisromantiikka (Frühromantik eli Jenaromantik[1]) on filosofiaan kiinnittynytselvennä romantiikan aikakauden ensimmäinen vaihe, joka syntyi 1700-luvun lopulla valistusajan jälkeen ja jatkui vuoteen 1830 asti.[2] Täysromantiikka (Hochromantik, jüngere Romantik tai Heidelbergromantik[1]) on taas puolestaan toinen romantiikan aikakauden osa, joka alkoi heti varhaisromantiikan jälkeen.
Romantiikka ja sen aikakauden osat, varhaisromantiikka ja täysromantiikka luotiin vastakohdaksi uusklassismille[3] sekä valistuksen ajoille. Tärkeintä oli tunteiden vapaus, mielikuvituksen ilmaisu sekä henkimaailma. Yksilöllisyyttä ja luovuutta pidettiin parempana kuin valmiiden sääntöjen seuraamista.[2]
Varhaisromantiikka käsittelee eniten Jenan romantiikkaa. Jenan romantiikka [4] on lähtöisin pienestä kaupungista, joka sijaitsee Thüringenissä eli Keski-Saksassa. Thüringenissä nimitettiin 1794 yliopiston professoriksi Johann Gottlieb Fichte (1762-1814). Fichte uskoi oman transsendentalistisen idealismin takia siihen, että maailma on ihmisen luovan hengen aikaansaannos. Fichte oli siis ensimmäisiä varhaisromantiikan luojia.
Varhaisromantiikan tärkeimpiä kirjailijoita ovat Johan Wolfgang von Goethe ja Friedrich von Schiller, joiden teokset inspiroivat saksalaista filosofiaa ja Euroopan kirjallisuutta. Saksalaisen kirjallisuuden varhaisromantiikan kaudesta käytetään nimitystä Sturm und Drang.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kirjallisuudentutkimus:romantiikka – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 9.3.2021.
- ↑ a b c Haapala, Vesa ym.: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus, s. 132. Otava, 2016. ISBN 978-951-1-28914-2.
- ↑ Romantiikka — n. 1780-1840 Lehti. Viitattu 9.3.2021.
- ↑ Kirjallisuudentutkimus:Jenan romantiikka – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 9.3.2021.