Varhaislatina

Lapis niger on vanhimpia tunnettuja latinankielisiä piirtokirjoituksia. Se kirjoitettiin niin, että ensimmäinen rivi kirjoitettiin oikealta vasemmalle, toinen vasemmalta oikealle, kolmas oikealta vasemmalle ja niin edelleen.

Varhaislatina tai arkaainen latina tarkoittaa latinaa ennen klassista aikakautta eli kaikkea latinaa ennen vuotta 75 eaa.

Fonologisia erityispiirteitä varhaislatinassa ovat toisen deklinaation päätteet -os ja -om (klassisessa latinassa ne ovat -us ja -um) sekä sellaisten diftongien olemassaolo kuten oi ja ei (klassisen latinan aikaan ne olivat kehittyneet muotoihin ū tai oe ja ī). Tämä lisäksi kirjain C edusti sekä C- että G-äänteitä. Monissa tapauksissa klassinen latina muutti intervokaalin /s/:n /r/:ksi, mikä tunnetaan rhotasismina. Rhotasismilla oli vaikutusta deklinaatioihin: varhaislatinan honos, honoris on klassisessa latinassa honor, honoris ("kunnia").

Kieli- ja muoto-oppi (erot klassiseen latinaan)

Substantiivit

Ensimmäinen deklinaatio (a)

Ensimmäisen eli a-deklinaation substantiivit päättyvät yleensä a-kirjaimeen, ja ne ovat feminiinejä.

	puella, –aī tyttö f.
	yksikkö	monikko
nominatiivi	puella	puellai
akkusatiivi	puellam	puellā
genetiivi	puellās/-es/-ai	puellōm/ -āsom
datiivi	puellai	puellaīs/-eīs/ -abos
ablatiivi	puellād	puellaīs/-eīs/ -abos
vokatiivi	puella	puellai
lokatiivi	puellā	puellaīs/-eīs

Toinen deklinaatio (o)

Toisen eli o-deklinaation substantiivit ovat yleensä joko maskuliineja tai neutreja.

	campos, –oī kenttä, tasanko m.		saxom, –oī kivi(paasi) n.
	yksikkö	monikko	yksikkö	monikko
nominatiivi	campos	campoī	saxom	saxa
akkusatiivi	campom	campōs	saxom	saxa
genetiivi	campoī	campōm/ -ōsom	saxoī	saxōm/ -ōsom
datiivi	campōi	campoīs	saxōi	saxoīs
ablatiivi	campōd	campoīs	saxōd	saxoīs/ -oes
vokatiivi	campe	campoī	saxe	saxoī
lokatiivi	campō	campoīs	saxō	saxoīs/ -oes

Huomattakoon, että genetiivin monikolla on kaksi eri päätettä: vanhempi -ōm, joka vastaa muinaiskreikan -ōn-päätettä, ja myöhäisempi varhaislatinan muoto -ōsom. Koska rhotasismin takia varhaislatinan /r/ ja /s/ olivat usein keskenään vaihdettavia, muoto -ōsom kehittyi klassiseen latinaan muotoon -ōrum.

Kolmas deklinaatio

Kolmanteen deklinaatioon kuuluu kaikennäköisiä ja -sukuisia substantiiveja.

	regs –es kuningas m.
	yksikkö	monikko
nominatiivi	regs	reges
akkusatiivi	regem	reges
genetiivi	regis	regōm
datiivi	regei	regebos
ablatiivi	regeid	regebos
vokatiivi	regs	reges
lokatiivi	regei	regebos

Se, miksi nominatiivimuoto regs ei ole muodossa rex, havainnollistaa hyvin erästä varhaislatinan ominaisuutta: kirjainta X käytettiin harvoin edustamaan äänteitä /ks/ tai /gs/. Niinpä sanat kirjoitettiin muotoihin 'ks', 'cs' tai jopa 'xs'.

Persoonapronominit

Persoonapronomineja on löydetty paljon varhaislatinan piirtokirjoituksista, mikä on mielenkiintoista koska klassisessa latinassa niitä käytetään hyvin harvoin. Kaikissa persoonissa yksikön akkusatiivi ja ablatiivi ovat samannäköiset.

	ego, minä	tu, sinä	suī, hän itse
yksikkö
nominatiivi	ego	tu	-
akkusatiivi	mēd	tēd	sēd
genetiivi	mis	tis	sei
datiivi	mihei, mehei	tibei	sibei
ablatiivi	mēd	tēd	sēd
monikko
nominatiivi	nōs	vōs	-
akkusatiivi	nōs	vōs	sēd
genetiivi	nostrōm, -ōrum, -i	vostrōm, -ōrum, -i	sei
datiivi	nōbeis, nis	vōbeis	sibei
ablatiivi	nōbeis, nis	nōbeis	sēd

Relatiivipronomini

Varhaislatinassa relatiivipronomini on yleinen, varsinkin piirtokirjoituksissa. Sen muoto on hyvin vaihteleva.

queī, quaī, quod joka, mikä
	maskuliini	feminiini	neutri
yksikkö
nominatiivi	queī	quaī	quod
akkusatiivi	quem	quam	quod
genetiivi	quoius, quoios	quoia	quoium, quoiom
datiivi	quoī, queī, quoieī, queī
ablatiivi	quī, quōd	quād	quōd
monikko
nominatiivi	ques, queis	quaī	qua
akkusatiivi	quōs	quās	quōs
genetiivi	quōm, quōrom	quōm, quārom	quōm, quōrom
datiivi	queis, quīs
ablatiivi	queis, quīs

Verbit

Preesens ja perfekti

Varhaislatinan verbien muodoista ja muoto-opista ei ole paljoa todisteita, ja piirtokirjoituksissa esiintyvissä muodoissa on paljon ristiriitoja. Siksi alla luetellut muodot on luotu piirtokirjoitusten ja muiden indoeurooppalaisten kielten kuten muinaiskreikan, oskin, umbrin ja muiden itaalisten kielten murteiden perusteella.

	indikatiivin preesens: esse				indikatiivin preesens: facere
	vanha		klassinen		vanha		klassinen
	yksikkö	monikko	yksikkö	monikko	yksikkö	monikko	yksikkö	monikko
ensimmäinen persoona	som, esom	somos, sumos	sum	sumus	fac(e/ī)o	fac(e)imos	facio	facīmus
toinen persoona	es	esteīs	es	estis	fac(e/ī)s	fac(e/ī)teis	facis	facitis
kolmas persoona	est	sont	est	sunt	fac(e/ī)d/-(e/i)t	fac(e/ī)ont	facit	faciunt

	indikatiivin perfekti: esse				indikatiivin perfekti: facere
	vanha		klassinen		vanha		klassinen
	yksikkö	monikko	yksikkö	monikko	yksikkö	monikko	yksikkö	monikko
ensimmäinen persoona	fuei	fuemos	fui	fuimus	(fe)fecei	(fe)fecemos	feci	fecīmus
toinen persoona	fuistei	fuisteīs	fuisti	fuistis	(fe)fecistei	(fe)fecisteis	fecisti	fecistis
kolmas persoona	fued/fuit	fueront/-erom	fuit	fuerunt	(fe)feced/-et	(fe)feceront/-erom	fecit	fecerunt

On mielenkiintoista, että monet varhaislatinan muodot muistuttavat enemmän nykyespanjan kuin klassisen latinan muotoja. Tosiasiassa tämä on vain sattumaa, eikä nykyespanjan ja varhaislatinan muodoilla ole juuri tekemistä keskenään. Esimerkiksi espanjan somos tulee klassisen latinan sanasta sumus, koska latinan lyhyt u kehittyi espanjan o:ksi. Samoin latinan lyhyt i muuttui e:ksi antaen espanjaan muodon fue (latinassa fuit).

Katso myös

• Latinan historia