Vararahasto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vararahasto tarkoittaa kirjanpidossa tietyissäselvennä suomalaisissa yhtiöissä olevaa oman pääoman erää. Vararahasto vaihtelee yhtiömuodoittain.

Osakeyhtiön vararahasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisessa osakeyhtiössä vararahasto on sidottua omaa pääomaa. Vararahastoa ei voi enää nykyisin perustaa tai kartuttaa.[1]

Vararahasto on voinut syntyä vanhan osakeyhtiölain aikana, kun yhtiön osakkeista on osakeannissa maksettu niiden nimellisarvoa korkeampi hinta.[2] Vararahasto on voinut kertyä myös yhtiöjärjestyksen määräyksen takia.[3] Yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä voittovaroille jakorajoitteita siten, että tietty osa voitosta on siirrettävä vararahastoon.[4]

Osakeyhtiön vararahastoa voi käyttää tappioiden kattamiseen ja osakepääoman korottamiseen. Tällöin rahasto pienenee. Jos vararahastoa alennetaan muuten, siitä on kuulutettava yhtiön velkojille.[1][5]

Myös asunto-osakeyhtiössä voi olla vanha, ennen vuotta 1992 syntynyt vararahasto.[6]

Osuuskunnan vararahasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisen osuuskunta voi kerryttää sääntömääräistä vararahastoa ylijäämistään. Lakisääteinen vararahasto poistui lainsäädännöstä 1.7.2019[7].

Jos osuuskunnan jäseniltä peritään liittyessä liittymismaksu, jota ei palauteta kun jäsen eroaa osuuskunnasta, liittymismaksu kirjataan hyvän kirjanpitotavan mukaisesti vararahaston lisäykseksi.[8]

Aikaisemmassa lainsäädännössä osuuskunnan vararahastoa sai alentaa seuraavista syistä: alijäämän kattaminen, varojen jakaminen, rahojen siirto vararahastosta vapaan oman pääoman rahastoon tai osuuspääomaan tai osakepääomaan.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Leppiniemi, Jarmo & Kaisanlahti, Timo: Tilinpäättäjän käsikirja, s. 250. Talentum Media Oy, 2016. ISBN 978-952-14-2708-4.
  2. ”Vararahasto osakeyhtiössä”, Taloustiedon taloussanasto. Taloustieto r.y., 1987.
  3. Osakeyhtiölaki 734/1978 (kumottu) www.finlex.fi. Viitattu 15.2.2018.
  4. Salmi, Ilari: Mitä tilinpäätös kertoo?. Edita Publishing Oy, 2010. ISBN 978-951-37-5734-2.
  5. Oman pääoman alentaminen Lukander Ruohola HTO Oy. Viitattu 15.2.2018.
  6. Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta 1600/2009 www.finlex.fi. Viitattu 15.2.2018.
  7. ”16 luku: Varojen jakaminen, 7 § - Vararahasto”, Osuuskuntalaki 14.6.2013/421. Sitaatti: "1 momentti on kumottu L:lla 8.2.2019/186, joka tulee voimaan 1.7.2019.". Oikeusministeriö & Edita Publishing Oy, 2013. Finlex: Osuuskuntalaki (viitattu 16.1.2018).
  8. Leppiniemi, Jarmo & Kaisanlahti, Timo: Oikeat ja riittävät kirjaukset, s. 153. Alma Talent, 2016. ISBN ISBN 978-952-14-2775-6.
  9. Leppiniemi, Jarmo & Kaisanlahti, Timo: Oikeat ja riittävät kirjaukset. Alma Talent, 2016. ISBN ISBN 978-952-14-2775-6.