Tämä on suositeltu artikkeli.

Vapaudenpatsas

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Vapauden patsas)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo New Yorkissa olevasta patsaasta. Muita Vapaudenpatsaita on lueteltu täsmennyssivulla.
Vapaudenpatsas
Statue of Liberty 7.jpg
nimi Vapaudenpatsas
tekijä Frédéric Auguste Bartholdi
valmistumisvuosi 1886
taiteenlaji kuvanveisto
korkeus 46 m
sijainti Liberty Island
koordinaatit 40°41'21.153"N, 74°2'39.980"W
paikkakunta Yhdysvaltain lippu New York, Yhdysvallat
Punaisella nuolella merkitty Liberty Islandin sijainti Hudsonjoen suulla Manhattanista etelään.

Vapaudenpatsas (engl. Statue of Liberty), varsinaiselta nimeltään Vapaus valaisee maailmaa (engl. Liberty Enlightening the World, ransk. La liberté éclairant le monde), on suuri naishahmoa esittävä patsas New Yorkin edustalla Liberty Islandin saarella. Patsas on Ranskan kansan lahja Yhdysvalloille juhlistamaan Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksesta 1776 alkanutta maiden välistä ystävyyssuhdetta. Monumenttia ehdotti ranskalainen Édouard de Laboulaye vuonna 1865, ja hän ja kuvanveistäjä Frédéric Auguste Bartholdi yhdessä suunnittelivat patsaan. Ranskalaiset tekivät itse patsaan kuparista, raudasta ja teräksestä ja vastasivat sen kokoamisesta Yhdysvalloissa, ja yhdysvaltalaiset tekivät jalustan. Vapaudenpatsas paljastettiin 28. lokakuuta 1886.

Vapaudenpatsas esittää Vapauden jumalatarta. Sen vasemmassa kädessä on lakitaulu, jossa lukee Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen päivämäärä, oikeassa kädessä on valistuksen soihtu, ja vasemmalla jalallaan jumalatar talloo rikkoutuneita kahleita. Patsaan naishahmo on 46 metriä korkea ja koko patsas jalustoineen 93 metriä korkea. Patsas tuli tunnetuksi paitsi vapauden symbolina, myös siitä, että se toivotti New Yorkiin vuosien 1886–1924 välillä laivalla saapuneet miljoonat siirtolaiset tervetulleiksi.

Rakenne, mitat ja väri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaudenpatsaan sisällä oleva ristikkorakenne on putlattua rautaa ja ruostumatonta terästä.[1][2] Sen keskellä on nelijalkainen ristikkotorni, jonka sisällä on kierreportaat. Sisätornin jalat on yhdistetty vaaka- ja diagonaalisuuntaisella ristikolla, ja se on yhdistetty ulompaan ristikkokehykseen. Patsaan pinta on 2,4-millimetriseksi pakotettua kuparipeltiä, joka on kiinnitetty ulompaan kehykseen yli 300 000 niitillä.[3][1] Patsaassa on 28 tonnia kuparia[4] yli 300 levynä, ja se oli aikansa suurin kuparirakennelma.[1] Jalustan seinät ovat enimmillään kuuden metrin paksuiset. Jalusta valettiin betonista ja päällystettiin graniittilohkareilla. Sen julkisivussa on pylväskoristeluja.[5]

Patsas on jalustan juuresta soihdunkärkeen 93 metriä korkea. Hahmon pituus varpaista kruunuun on 34 metriä ja soihdunkärkeen 46 metriä. Patsas painaa 225 tonnia. Jalustasta kruunuun vievillä portailla on 154 askelmaa.[3] Jalustassa on portaat ja hissi.[6] Patsaan kruunussa on seitsemän sädettä, yksi kutakin maanosaa kohti. Jokainen säde on 2,74 metriä pitkä.[3]

Patsas on nykyisin väriltään vihreä. Sen alkuperäinen väri oli kuparinruskea, mutta se alkoi patinoitua vuonna 1900, ja patsas oli kokonaan vihreä vuoteen 1906 mennessä.[7] Patsaan soihtu on kullattu.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Édouard de Laboulaye, Vapaudenpatsaan ideoija.

Laboulayen ajatus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatuksen patsaasta keksi ranskalainen Yhdysvaltain-ystävä, presidentti Abraham Lincolnin ihailija, lain ja politiikan tutkija Édouard de Laboulaye (1811[8]–1883[9]). Vuoden 1848 vallankumouksessa Ranska oli luopunut monarkiasta, mutta vuonna 1852 keisari Napoleon III otti vallan itselleen. Ranskan liberaalit, joihin Laboulaye lukeutui, pitivät Yhdysvaltoja esimerkkinä maasta, joka oli pystynyt luomaan vakaan nykyaikaisen tasavallan.[10]

Laboulaye oli julkaissut vuosina 1855–1866 kolmiosaisen teoksen Yhdysvaltain historiasta. Yhdysvaltain sisällissodan puhjettua hän julkaisi artikkelin ”Yhdysvallat ja Ranska”. Laboulaye korosti artikkelissa maiden välistä historiallista sidettä, joka juonsi juurensa Yhdysvaltain vapaussotaan.[11] Laboulaye ihaili erityisesti ranskalaista kenraalia Lafayettea, joka oli osallistunut vapaussotaan.[12] Yhdysvaltain Pariisin-konsulikenraali John Bigelow levitti Laboulayen artikkelia pamflettina ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Laboulaye ei itse koskaan käynyt Yhdysvalloissa, mutta häntä arvostettiin siellä suurena Amerikan-ystävänä, ja hän sai Harvardin yliopiston kunniatohtorin arvon 1864.[13]

Laboulaye tuki ahkerasti Pohjoisvaltioita Yhdysvaltain sisällissodassa ja vapautta puolustavan Abraham Lincolnin uudelleenvalintaa. Vuonna 1865 Yhdysvaltain kongressi sääti yksilönvapaudet turvaavan ja orjuuden lakkauttavan 13. lisäyksen perustuslakiin.[14] Samana vuonna Laboulayesta tuli Ranskan emansipaatiokomitean puheenjohtaja; komitea pyrki muun muassa avustamaan vapautettuja amerikkalaisorjia.[15] Laboulayeen teki suuren vaikutuksen orjuuden kieltäminen Yhdysvalloissa ja demokratian voitto. Abraham Lincolnin murha pian sodan jälkeen järkytti ranskalaisia laajasti, ja Laboulaye ehdotti, että maat juhlistaisivat ystävyyttään ja yhteisiä ihanteitaan rakentamalla yhdessä vapauden ja Yhdysvaltain itsenäisyyden monumentin.[16]

Bartholdin suunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvanveistäjä Frédéric Auguste Bartholdi, Vapaudenpatsaan suunnittelija.

Vapaudenpatsaan suunnittelija Frédéric Auguste Bartholdi (1834–1904) oli tavatessaan Laboulayen jo arvostettu kuvanveistäjä.[17] Bartholdi kertoi vuonna 1885 rahankeräystapahtuman pamfletissaan, että Laboulaye kuvaili ensimmäiseksi ajatustaan yhteistyönä rakennettavasta monumentista vuonna 1865 järjestämillään päivällisillä, joilla Bartholdi oli mukana.[18]

Vapautta ja tasavaltalaisuutta juhlistavaa patsashankettta ei voinut aloittaa vielä 1860-luvulla Ranskan poliittisen tilanteen vuoksi.[19] Bartholdi alkoi kuitenkin kerätä hankkeeseen ideoita sen ajan kuvanveistotaiteesta. Häneen ilmeisesti vaikutti ainakin Auguste Dumontin 1830-luvulla tekemä Vapauden henki -veistos, jossa vapautta edustava hahmo kohottaa soihdun ja pitää rikkinäisiä kahleita toisessa kädessään. Myös roomalaisesta taiteesta periytynyttä sädekruunua oli käytetty tuohon aikaan vapautta juhlistavissa veistoksissa ja mitaleissa.[20] Lähi-idässä aikaisemmin matkustellut ja sieltä vaikutteita ottanut Bartholdi oli luonut jo 1860-luvun lopulla suunnitelman vastavalmistuneen Suezin kanavan suulle tehtävästä suuresta majakkaveistoksesta, jossa naishahmo kohottaa lyhtyä. Suunnitelmaa ei kuitenkaan toteutettu.[21] Myöhemmin Bartholdi kiisti Suezin majakan ja Vapaudenpatsaan yhteyden.[22]

Bartholdin ensimmäinen matka Yhdysvaltoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laboulaye ja Bartholdi tapasivat uudelleen vuoden 1871 alussa ja keskustelivat patsashankkeen varainhankintasuunnitelmasta. Miehet halusivat patsaan valmistuvan viidessä vuodessa, jotta sen paljastus voisi tapahtua Yhdysvaltain itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien aikana. Kumpikaan ei ollut itse käynyt Yhdysvalloissa, joten Laboulaye ehdotti että Bartholdi menisi sinne mahdollisimman pian keräämään vaikutelmia maasta ja hankkimaan rahoitusta.[23]

Vapaudenpatsas Liberty Islandilla (Bartholdin aikaan vielä nimeltään Bedloe’s Island). Taustalla näkyy Jersey City.

Bartholdi purjehti Yhdysvaltoihin ystävänsä, pankkiirin pojan Simonin kanssa kesäkuussa 1871. Matkan aikana hän opiskeli englantia, jota hän ei aiemmin ollut osannut. Kun laiva saapui New Yorkin edustalle, Bartholdi luonnosteli vihkoonsa jättimäisen pronssisen naisen patsaan sataman edustalle. Hän majoittui hotelliin Broadwaylle ja lähti seuraavana aamuna 22. kesäkuuta lautalla tutkimaan satamaa uudelleen. Hän havaitsi sen edustalta kolme saarta, joista pienin, Bedloe’s Island, sopisi parhaiten patsaan sijoituspaikaksi.[24] Hän tutki saarta seuraavien viikkojen ajan ja varmistui sen sopivuudesta. Bartholdin mielestä laivareitin varrella oleva patsas toimisi samanaikaisesti sekä kauas näkyvänä majakkana että kansakunnan yhdistäjänä. Tuolloin saari tosin kuului Yhdysvaltain valtiolle, ja sillä oli armeijan rakennuksia ja tähdenmuotoinen linnake.[25]

New Yorkissa Bartholdi tapasi sanomalehtien julkaisijoita ja kaupungin rikkaimpia liikemiehiä, mutta kukaan heistä ei kiinnostunut patsashankkeesta. New Yorkista Bartholdi jatkoi maan itäosan muihin suurkaupunkeihin. Washington DC:ssä hän tapasi senaattorin ja Ranskan-ystävä Charles Sumnerin. Tämä oli innostunut hankkeesta ja kehotti Bartholdia palaamaan kaupunkiin syksyllä kun kongressi taas kokoontuisi. Philadelphiassa Bartholdi tapasi presidentti Ulysses S. Grantin, joka Bartholdin mukaan piti hankkeesta ja vakuutteli Bartholdille, että paikan löytäminen patsaalle ei olisi vaikeaa.[26][27]

Matkansa aikana Bartholdi valmistautui työhönsä myös opettelemalla ymmärtämään amerikkalaisten arvoja ja luonnetta. Hän tutki esimerkiksi Washingtonin Capitolin uusklassista arkkitehtuuria, joka kuvaa maan tasavaltalaisia ihanteita.[28] Bartholdi turhautui kuitenkin toistuvasti siihen, ettei suunnitelma herättänyt Yhdysvalloissa juurikaan kiinnostusta. Moni piti yhteistyöhanketta liian kalliina ja velvoittavana maassa, joka oli vasta toipumassa sisällissodasta.[29]

Koska kongressin kokoontumiseen oli vielä yli kuukausi, Bartholdi lähti yksin junamatkalle koko maan poikki tutustuakseen siihen paremmin ja hakemaan samalla lisää tukea hankkeelleen.[30] Kun hän oli palannut ja kongressi vihdoin kokoontui, se edellytti että Ranska hoitaa hankkeelle ensin rahoituksen ennen kuin Yhdysvallat voisi osallistua siihen. Bartholdi totesikin tuolloin äidilleen kirjoittamassaan kirjeessä, että hänen matkastaan ei ollut jäänyt käteen mitään selkeää tulosta. Ennen paluumatkaa Ranskaan Bartholdi asui jonkin aikaa Newportissa Rhode Islandissa vanhan taiteilijaystävänsä John La Fargen luona. Tämä rohkaisi Bartholdia viemään hanketta eteenpäin ja sai Bartholdille myös hyödyllisen toimeksiannon friisin tekemisestä Bostoniin. Newportissa Bartholdi teki ensimmäisen pienoismallinsa patsaastaan.[31][32] Siellä Bartholdi myös tutustui arkkitehti Richard Morris Huntiin, josta tuli myöhemmin Vapaudenpatsaan jalustan suunnittelija. Huntin maku oli uusklassinen kuten Bartholdinkin.[33] Tapaaminen ei kuitenkaan johtanut miesten yhteistyöhön ennen kuin vuosikymmentä myöhemmin.[34] Newportissa Bartholdi tapasi myös tulevan vaimonsa Jeannen.[35]

Varainkeruukampanja Ranskassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaudenpatsas sisältä nähtynä. Kuvassa näkyy sen keskuspyloni, kierreportaat sekä tapa, jolla runko on yhdistetty kuparilevyihin.

Bartholdi palasi Ranskaan vuonna 1871. Maan epävakaassa tilanteessa Laboulaye oli sillä välin paennut Pariisista Normandiaan, missä miehet tapasivat toisensa joulukuussa 1871. Laboulaye rohkaisi Bartholdia jatkamaan työtään patsaan suunnittelun parissa samalla kun hän itse järjestelisi varainkeruukampanjaa. Laboulayen aika kului seuraavien kolmen vuoden aikana kuitenkin Ranskan hallituksen kokoamisen avustamisessa ja sotakorvausten keräämisessä Preussille hävityn sodan jälkeen.[36] Näinä vuosina Bartholdi työskenteli kolmen muun veistoksen parissa, joista Lafayettea esittävä veistos oli tarkoitus julkaista New Yorkissa 1876.[37]

Ranskassa perustettiin 1874 Ranskalais-amerikkalainen unioni (Union Franco-Amèrocaome), puheenjohtajanaan Laboulaye[38], jonka tehtävänä oli hankkia varoja patsasprojektia varten. Samalla sovittiin, että ranskalaiset rakentaisivat patsaan ja amerikkalaiset jalustan. Komitea keräsi Ranskassa viiden vuoden aikana 400 000 frangia.[9] Varat patsaan tekemiseen kerättiin eri tavoin: Ranskassa muun muassa julkisin maksuin, viihdetapahtumin ja arvonnoin, ja Yhdysvalloissa teatteriesitysten, taidenäyttelyjen, huutokauppojen ja nyrkkeilyottelujen avulla.[39]

Ranskassa julkinen mielipide oli patsassuunnitelmalle myönteinen ja sen tuki laaja. Jotkut poliitikot huomauttivat kuitenkin siitä, että Yhdysvallat ei ollut tukenut Ranskaa sodassa Preussia vastaan 1870–1871, vaan oli pysynyt puolueettomana. Sen lisäksi Yhdysvallat oli auttanut Preussia avustamaan saksalaisia, jotka olivat saarron aikana Pariisissa. Yhdysvallat ei ollut joidenkin mielestä myöskään tukenut Ranskaa sen vallankumouksen jälkeen ja näin unohtanut maiden välisen ystävyyssopimuksen ja Ranskan osuuden Yhdysvaltain itsenäistymisessä.[40]

Huhtikuussa 1876 Laboulaye julisti varainhankintatilaisuudessa Pariisiin suuressa oopperassa:

»Sata vuotta tästä päivästä Yhdysvallat, jonka väkiluku on valtava, juhlii toista satavuotispäiväänsä. Hän on silloin jo unohtanut meidät, mutta hän ei ole unohtanut Washigtonia tai Lafayettea. Vapaudenpatsas, joka pystytettiin yhdessä, säilyttää nämä arvokkaat muistot, jotka yhdistävät kansakuntia; se säilyttää tuleville sukupolville pyhän tradition, Yhdysvaltain ja Ranskan ikuisen ystävyyden.»
([41])

Patsaan suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Patsaan pystyleikkaus, josta näkyy sen sisärakenne ja Gustave Eiffelin suunnittelema pyloni.

Bartholdi teki patsaasta mallin, jonka Laboulaye hyväksyi vuonna 1875. Samana vuonna Laboulaye anoi presidentti Grantilta lupaa käyttää Bedloe’s Islandia (nykyiseltä nimeltään Liberty Island) patsaan sijoituspaikaksi, vuonna 1812 saarelle valmistuneen tähdenmuotoisen Fort Wood -linnakkeen muurien sisäpuolelle.[39] Lokakuussa 1875 newyorkilainen Harper's Weekly julkaisi luonnoksen Vapaudenpatsaan suunnitellusta ulkoasusta. Silloin yhdysvaltalaiset näkivät patsaan kuvan ja lukivat sen kuvauksen ensi kertaa, vaikka sen rakentamista ei vielä ollutkaan aloitettu rahoituksen puutteessa.[42]

Patsaan alkuperäinen nimi oli Vapaus valaisemassa maailmaa (La Liberté éclairant le monde).[43] Vapautta kuvaavat patsaat olivat perinteisesti pidelleet käsissään miekkaa ja kilpeä, mutta Bartholdin suunnittelema patsas kannatteli valistuksen soihtua ja polki kahleita, jotka Bartholdi mahdollisesti lainasi Abraham Lincolnin muotokuvasta. Patsaan päähineen valonsäteiden idean hän otti antiikin taiteesta, jossa ne kuvasivat jumalallista innoitusta; säteitä oli käytetty myös tuon ajan ranskalaisessa taiteessa kuvaamaan vapautta, totuutta, uskoa ja tasavaltaa.[44] Bartholdi halusi kuvata seitsemällä säteellä patsaan seitsemälle maanosalle ja seitsemälle merelle säteilemää valoa.[45] Viimeiseksi Bartholdi valitsi patsaan vasempaan käteen lakitaulun, joka viittasi Yhdysvaltain perustuslakiin. Taulun kanteen tuli Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen päivämäärä osin roomalaisin numeroin, July IV, MDCCLXXVI.[46]

Bartholdi antoi patsaalle kontraposto-asennon, joka kuvasi varmuutta jo saavutetusta sekä tulevaisuuden odotusta. Hän myös suoristi patsaan asennon alkuperäisestä suunnitelmastaan, mikä antoi sille voimaa.[47]

Vapaudenpatsaan kasvojen mallin tai esikuvien henkilöllisyys ei ole koskaan selvinnyt. Mallin henkilöllisyyttä alettiin arvailla Ranskassa heti kasvojen paljastuksen jälkeen: Malliksi ehdotettiin vallankumouksessa kaatunutta nuorta naista, ompelukonetehtailija Isaac Merritt Singerin leskeä Isabella Eugenie Boyeria[48], Bartholdin vaimoa Jeannea, sekä Bartholdin äitiä Charlottea, jonka ilme valokuvien perusteella muistuttikin hiukan patsasta.[49] Mahdollisesti Bartholdi käytti äitiään patsaan kasvomallina ja vaimoaan sen käsivarsien mallina.[50]

Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bartholdi valitsi patsaan materiaaliksi kuparin, sillä se on kevyttä, mukautuvaa ja levyinä helposti rahdattavaa. Patsaan valmistajaksi hän valitsi pariisilaisen Gaget, Gauthier & Co. -valimon, jolla oli paljon kokemusta patsaista ja kuparitöistä.[51] Patsaan ensimmäiseksi insinööriksi valittiin Eugène Viollet-le-Duc, jonka vastuulla oli suunnitella patsaan sisärakenne.[52] Viollet-le-Duc ehdotti, että patsas täytettäisiin hiekalla, jotta siitä tulisi tukeva.[53]

Bartholdi aloitti patsaan rakentamisen vuonna 1876.[9] Hän määräsi patsaan tekijät keskittymään aluksi soihtua pitävään käteen, jotta se saataisiin valmiiksi Yhdysvaltain itsenäisyyden satavuotisjuhliin Philadelphassa.[54] Bartholdi matkusti Yhdysvaltoihin kesällä 1876. Soihtukäsi ei kuitenkaan ehtinyt maahan heinäkuun 4. päivän juhliin. Turhautunut Bartholdi joutui jäämään maahan odottelemaan sen saapumista, joka tapahtui viimein 20. elokuuta.[55] Syyskuussa New Yorkissa paljastettiin Bartholdin veistämä Lafayetten patsas, joka teki Bartholdista kaupungissa samalla hyvin kuuluisan.[56] Matkansa aikana Bartholdi myös tapasi uudelleen viisi vuotta aiemmin Newportissa tapaamansa Jeannen. He menivät naimisiin joulukuussa 1876 Newportissa, ja pariskunta palasi Ranskaan seuraavan vuoden helmikuussa.[57] Philadelphian Centennial Exposition -näyttelystä patsaan soihtukäsi vietiin näytteille New Yorkiin, missä se oli vuoteen 1882 asti.[9]

Patsaan pää ja hartiat valmistuivat Ranskassa vuonna 1878, ja ne asetettiin näytteille Exposition Universelle -näyttelyyn. Vuonna 1879 patsaan insinööri Eugene Viollet-le-Duc kuoli.[9] Hänen tilalleen Bartholdi sai avukseen insinööri Gustave Eiffelin. Eiffel suunnitteli rautapylonin ja patsaan tukirakenteen.[39][9] Hän hylkäsi Viollet-le-Ducin ajatuksen patsaan täyttämisestä hiekalla. Eiffelin suunnittelema rautapyloni koostui kolmioista, jotka muodostivat yhdeksän kerrosta. Rungosta lähti poikkipalkkeja sekundaarirakenteeseen. Eiffel kehitti myös kekseliään tavan yhdistää rakenne kuparilevyihin, jonka avulla patsas pystyi laajenemaan ja supistumaan lämpötilanvaihteluissa sekä kestämään kovia tuulia.[58] Eiffelin keksimää rakennetta, jossa osat kiinnittyivät rautaiseen keskusrakenteeseen, alettiin myöhemmin hyödyntää pilvenpiirtäjissä.[59]

Vapaudenpatsaan valmis pää näytteillä Pariisissa vuonna 1878.

Vuonna 1881 valmistuivat patsaan viimeisetkin kuparilevyt: niitä alettiin liittää patsaan rakenteisiin Parc Monceau -puistossa, jossa paikalliset saivat patsaan samalla ihailtavakseen.[9] Vuonna 1883 Édouard de Laboulaye kuoli.[9] Patsas valmistui heinäkuussa 1884, ja se odotti koottuna Pariisissa yli puolen vuoden ajan, kun sen rahtaamista Bedloe's Islandille valmisteltiin.[60]

Varainkeruukampanja Yhdysvalloissa ja jalustan tekeminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain kongressi oli hyväksynyt vuonna 1877 patsaan lahjoituksen ja sijoituspaikan, ja maassa aloitettiin varainkeruu jalustan rakentamiselle. Varainkeruukomitean puheenjohtajaksi nimettiin senaattori William Maxwell Evarts. Komitea keräsi seitsemässä vuodessa 125 000 dollaria (nykyrahassa noin 2,7 miljoonaa).[9]

Varainkeruukomitean puheenjohtaja Evarts pyysi jalustan suunnittelijaksi yhdysvaltalaista arkkitehtia Richard Morris Huntia, joka tunnettiin muun muassa New Yorkiin suunnittelemistaan näyttävistä kartanoista. Arkkitehti suostui tehtävään innostuneena, sillä hän oli aina ollut Ranskan ystävä ja uskoi Vapaudenpatsaan merkitykseen. Hän oli myös jo aiemminkin suunnitellut näyttäviä patsaiden jalustoja.[61]

Hunt otti tavoitteekseen suunnitella jalusta, joka olisi suuri mutta ei kuitenkaan veisi huomiota itse patsaalta. Hän pyrki yhdistämään jalustassa Egyptin pyramidien ja asteekkitemppelien arkkitehtuurin.[62] Hunt sai vaikutteita Aleksandrian Faroksen majakasta ja antoi ensimmäiselle luonnokselleen sen mukaan nimeksi Pharos I.[63][62] Hunt valmisti jalustan ensimmäisen suunnitelman muutamassa kuukaudessa.[9] Hänen ensimmäiset luonnoksensa vuosilta 1883 ja 1884 komitea kuitenkin hylkäsi liian kalliina ja liian korkeina. Hunt madalsi jalustan korkeutta ja suunnitteli sen uudelleen nimellä Pharos II.[62] Huntin suunnitelma hyväksyttiin lopulta vuoden 1884 kesällä.[64] Gustave Eiffel suunnitteli patsaan tukirakenteet jatkumaan jalustan läpi maan alle. Neljän teräspalkin välissä oli kuilu, jossa kulkivat portaat ja hissi.[62]

Vuonna 1883 alkoivat jalustan perustusten kaivaukset Bedloe’s Islandilla Charles P. Stonen johdolla.[9] Jalustan ensimmäinen kivi laskettiin 5. elokuuta 1884. Työt kuitenkin keskeytettiin marraskuussa rahojen loputtua.[65]

Lehtikustantaja Joseph Pulitzer ryhtyi tukemaan The World -lehdessään varainhankintaa ja kritisoi maan rikkaita ja keskiluokkaa, jotka eivät olleet tarjonneet projektille riittävästi tukeaan.[39][9] Pulitzer alkoi julkaista lehdessään jokaisen lahjoittajan nimen, ja hän kirjoitti itse intohimoisia vetoomuksia lehteensä. Pian lahjoituksia alkoikin virrata niin varakkailta kuin tavallisiltakin yhdysvaltalaisilta. Jalustan rakentamiseen vaadittu 100 000 dollaria saatiin vihdoin kerättyä täyteen 11. elokuuta 1885. Yksittäisiä lahjoittajia oli ollut viiden kuukauden aikana 120 000, joista kaikkein viimeisenä lahjoitti 250 dollaria keksijä Thomas Alva Edison.[66] Jalustan rakennustyöt jatkuivat, ja se valmistui vuoden 1886 huhtikuussa.[39][9]

Patsaan laivaaminen New Yorkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka jalustan rakentaminen oli vuoden 1885 alussa vielä seisoksissa New Yorkissa, Bartholdi sulki Pariisissa seisseen patsaan yleisöltä ja alkoi purkaa sitä osiin lähetettäväksi New Yorkiin.[67]

Patsas lähetettiin New Yorkiin toukokuussa 1885 ranskalaisen Isère-fregatin kyydissä, ja se saapui perille kesäkuussa. Patsas oli 350 kappaleena 214 kontissa, ja se koottiin perillä neljässä kuukaudessa.[39] Fregatti joutui 1. kesäkuuta kovaan myrskyyn sen ollessa lähes puolimatkassa.[68]

Kokoaminen ja paljastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edward Moran, Vapaudenpatsaan paljastustilaisuus, 1886

Valmis patsas oli ensin tarkoitus paljastaa loppukesällä 1886. Bartholdi siirsi tapahtuman kuitenkin syksyyn, sillä sää olisi silloin miellyttävämpi ja newyorkilaisia paikalla enemmän.[69]

Patsaan tukirakenteen suunnittelija Gustave Eiffel ei päässyt paikalle valvomaan patsaan pystyttämistä, sillä hän oli kiireinen Eiffel-tornin rakennustöiden kanssa Pariisissa. Työtä valvoivatkin hänen tarkkojen ohjeidensa mukaan Hunt ja Stone.[70]

Patsaan rakentamisen avajaisseremonia pidettiin 12. heinäkuuta 1886. Ensimmäiseen niittiin kaiverrettiin Bartholdin nimi, toiseen Pulitzerin, kolmanteen Eiffelin ja neljänteen Huntin. Kuparilevyjen kokoaminen aloitettiin läheltä patsaan oikeaa kantapäätä.[71]

Lokakuun 20. päivänä 1886 lähes valmis patsas peitettiin kankaalla, ja se valmistui kolme päivää myöhemmin.[9] Patsaan paljastustilaisuus oli 28. lokakuuta 1886 presidentti Grover Clevelandin ja juhlavieraiden silmien edessä kosteana ja sumuisena päivänä. Tilaisuutta edelsi suuri paraati New Yorkissa ja useita juhlapuheita patsaan juurella. Bartholdi ei itse puhunut tilaisuudessa yleisön pyynnöstä huolimatta. Bartholdi paljasti seremoniassa patsaan vahingossa hiukan ennen aikojaan, kun juhlapuhuja piti puheessaan tauon. Huonon sään vuoksi juhlailotulitus järjestettiin vasta marraskuun 1. päivänä.[72] Yhdysvaltain lehdistö kirjoitti paljastustilaisuudesta innostuneesti:

»[Patsaan] koko historia La Fayetten saapumisesta monumentin rakentamisen ensimmäiseen ehdotukseen, ja sen koko valmistumisen ajan, on noussut kaiken tavanomaisen kiinnostuksen yläpuolelle, aina romanssiksi asti.»
(New York Independent, 1886 [73])

Paljastusseremonian aikana ryhmä suffragetteja protestoi veneestään sitä, että vaikka Vapaudenpatsas olikin nainen, naisilla ei tuolloin ollut Yhdysvalloissa vielä poliittisia oikeuksia. Samoin afroamerikkalaisten lehti The Cleveland Gazette julkaisi patsaan julistamalle vapauden ajatukselle kriittisen pääkirjoituksen suojattomien ja sorrettujen afroamerikkalaisten näkökulmasta, vaikka lehti muuten ylistikin patsasta.[74]

Paljastusseremonian lopussa oli jo hämärää, ja kun saarella olleet 3500 ihmistä alkoivat poistua laiturille, syntyi ryntäys, jossa ihmisiä loukkaantui. Loppuillasta New Yorkin osavaltion kauppakamari järjesti Manhattanilla suuret juhlat Bartholdin kunniaksi.[75]

Vuoden 1886 jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen soihtu vuodelta 1886. Se korvattiin uudella vuonna 1986. Vanha soihtu on esillä Vapaudenpatsaan näyttelyssä.

Vuonna 1888 patsaan sisuksiin asennettiin valurautaiset kierreportaat. Emma Lazaruksen kirjoittama sonetti kaiverrettiin plakaatiin ja kiinnitettiin patsaan juurelle vuonna 1903. Patsaan ensimmäinen hissi asennettiin 1907. Sen pintaa korjattiin ensimmäisen kerran vuonna 1918.[9] 30. heinäkuuta 1916 saksalaiset sabotöörit räjäyttivät pommin läheisellä Black Tom -saarella. Patsas kärsi 100 000 silloisen dollarin edestä vaurioita sirpaleista, eikä sen soihtuun ole turisteilla sen jälkeen ollut pääsyä.[76]

Vapaudenpatsaan toiminnasta vastasi vuoteen 1901 asti Yhdysvaltain majakkahallinto (United States Lighthouse Board) ja sen jälkeen maan sotaministeriö. Fort Wood ja Vapaudenpatsas julistettiin kansalliseksi monumentiksi vuonna 1924. Vuodesta 1933 alkaen muistomerkin hallinto ja ylläpito siirrettiin maan kansallispuistoja hallinnoivalle National Park Servicelle.[39] Saaren nimi vaihdettiin Bedloe’s Islandista Liberty Islandiksi vuonna 1956.[39] Yhdysvaltain maahanmuuttomuseo avattiin patsaan jalustassa vuonna 1972.[9]

Patsaan kruunun sisällä Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Nancy Reagan avaamassa näköalapaikkaa uudelleen käyttöön vuonna 1986 suuren kunnostusprojektin jälkeen.

Vuonna 1982 aloitettiin Vapaudenpatsaan kunnostusprojektin varainhankinta, jonka johtoon nimettiin Lee Iacocca. Kunnostusprojekti aloitettiin vuonna 1984 ja se saatiin valmiiksi patsaan satavuotisjuhliin 5. heinäkuuta 1986.[39] Kunnostuksen yhteydessä patsaan soihtu vaihdettiin ja sen ulompi ristikkorakenne korvattiin ruostumattomasta teräksestä tehdyllä.[2]

Vuonna 1984 Vapaudenpatsas liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon.[39]

Auguste Bartholdi oli toivonut, että Vapaudenpatsaan ympärille pystytettäisiin vielä Yhdysvaltain suurten johtajien patsaita. Tämä toive ei koskaan toteutunut. Kuitenkin 1980-luvulla kuvanveistäjä Phillip Ratnerin viisi rautaveistosta patsaan kolmesta luojasta sekä Pulitzerista ja Lazaruksesta pystytettiin patsaan pohjoispuolelle.[77]

Vapaudenpatsaan näyttely avautui vuonna 1986 patsaan jalustan toisessa kerroksessa. Näyttelyssä on esineistöä, kuvia ja muuta tietoa patsaan historiasta, patsaan luonnollisenkokoinen pään ja jalkaterän jäljennös, sekä patsaan alkuperäinen soihtu.[78]

Vuonna 2001 tapahtuneen kaksoistornien tuhon jälkeen Vapaudenpatsaan sisätilat suljettiin ja sitä korjattiin kestävämmäksi terrori-iskujen varalta. Patsaan jalusta avattiin uudelleen elokuussa 2004 ja patsaan kruunu heinäkuussa 2009.[79]

Liberty Islandilla käy tavallisesti noin 3,5 miljoonaa vierailijaa vuosittain.[80] Patsaan kruununkin sisällä on voinut käydä, mutta se vaatii ennakkovarauksen.[81]

Patsas suljettiin lokakuussa 2011 kunnostustöiden vuoksi, ja siihen asennettiin uudet portaat ja pelastushissi, jolla pääsee kruunuun asti.[6][80] Se avattiin jälleen yleisölle 28. lokakuuta 2012, mutta koko Liberty Island suljettiin heti seuraavana päivänä Hurrikaani Sandyn saarelle aiheuttamien tuhojen vuoksi. Patsas säilyi vahingoittumattomana, ja saari avattiin yleisölle jälleen 4. heinäkuuta 2013.[82]

Patsas maahanmuuttajien vastaanottajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaudenpatsaan kuvaa käytettiin usein nostattamaan maanpuolustushenkeä ja vetoamaan ihmisiin ostamaan valtion obligaatioita. Juliste vuodelta 1917.[83]

Auguste Bartholdi kuvaili jo vuonna 1876 Vapaudenpatsaan merkitystä vapauden lisäksi myös osoittamassa Yhdysvaltain asemaa sorrettujen turvapaikkana. Valmistumisensa jälkeen patsas tulikin tunnetuksi siitä, että se seisoi toivottamassa voipuneet matkalaiset tervetulleiksi uuteen elämäänsä.[84] Se sijaitsee laivaväylällä, jota pitkin lähes 14 miljoonaa siirtolaista saapui New Yorkiin vuosien 1886–1924 välillä. Vastaanottokeskuksena toiminut Ellis Island sijaitsee Liberty Islandin vieressä.[85]

Vuoden 1883 lopulla newyorkilainen runoilija Emma Lazarus sepitti sonettinsa Uusi Kolossus (The New Colossus) patsaan varainkeruusäätiölle Yhdysvalloissa.[9] Lazarus oli aluksi kieltäytynyt säätiön pyynnöstä sanoen ettei osannut kirjoittaa tilauksesta. Seuraavana päivänä hän vieraili New Yorkin Ward's Islandilla katsomassa sinne saapuneita kahta tuhatta Venäjältä tullutta juutalaispakolaista. Pakolaisten ahdingosta ja huonosta kohtelusta järkyttynyt Lazarus kirjoitti jo seuraavana päivänä, 2. marraskuuta 1883, varainkeruusäätiölle soneetin, jossa Vapaudenpatsas ottaa vastaan vapautta janoavat pakolaiset.[86] Sonetti kaiverrettiin vuonna 1903 pronssilaattaan, joka sijoitettiin patsaan jalustaan.[85]

Jäljennöksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalaisen vapaudenpatsaan pariisilainen "pikkusisko" Île aux Cygnes'ssä katsoo länteen.[87]

Vapaudenpatsaasta on satoja jäljennöksiä eri puolilla maailmaa.[88] Tunnetuimpien ja suurimpien jäljennösten sijoituspaikkoja ovat muun muassa Ranskassa Luxembourgin puisto (Pariisi, luultavasti Bartholdin käyttämä malli), Île aux Cygnes (Pariisi, 11,5 metriä), Bordeaux (2,5 metriä), Colmar (Bartholdin syntymäkaupunki, 12 metriä)[88]; Saksassa Heide-Park (35 metriä)[88]; Yhdysvalloissa Las Vegas (23 metriä), Buffalo (9,1 metriä), Birmingham, Alabama (11 metriä).[89]

Patsas populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaudenpatsas on ollut monessa elokuvassa näkyvässä osassa.[90] Alfred Hitchcockin elokuvan Viidennen kolonnan mies (1942) loppukohtaus tapahtuu patsaan soihdun näköalatasanteella, josta sabotööri putoaa. Elokuvaa varten rakennettiin patsaan yläosan ja soihdun kopiot studioon.[91] Elokuvan Apinoiden planeetta (1968) loppukohtauksessa päähenkilö ratsastaessaan meren rannalla lopulta löytää hiekkaan puolittain hautautuneen Vapaudenpatsaan.[90] Elokuvassa Remo – aseeton ja vaarallinen (1985) patsas on kiedottu rakennustelineisiin kuvausten aikana tapahtuneen restauroinnin takia, ja elokuvan henkilöt seikkailevat niillä.[92]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Khan, Yasmin Sabina: Enlightening the World : The Creation of the Statue of Liberty. Cornell University Press, 2010. ISBN 9780801460210. (englanniksi)
  • Spiering, Frank: Bearer of a Million Dreams: The Biography of the Statue of Liberty. Jameson Books, 1986. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c From Concept to Construction to Installation – Facts & Figures Copper Development Association. Viitattu 4.6.2013. (englanniksi)
  2. a b History of the Statue of Liberty: Construction, Architecture and Restoration National Park Service. Viitattu 4.6.2013. (englanniksi)
  3. a b c d Statue Facts The Statue of Liberty – Ellis Island Foundation. Viitattu 15.9.2015. (englanniksi)
  4. Statue Statistics National Park Service. Viitattu 4.6.2013. (englanniksi)
  5. Craven, Jackie: Liberty's Pedestal: Richard Morris Hunt's Architectural Design About.com. Viitattu 12.11.2015. (englanniksi)
  6. a b Remizowski, Leigh: Statue of Liberty to reopen after a year of renovations 25.10.2012. CNN. Viitattu 12.11.2015. (englanniksi)
  7. Moreno, Barry: Answers About the Statue of Liberty New York Times. 1.7.2009. Viitattu 3.6.2013. (englanniksi)
  8. Khan 2010, s. 17
  9. a b c d e f g h i j k l m n o p q Liberty Island Chronology National Park Service. Viitattu 3.6.2013. (englanniksi)
  10. Khan 2010, s. 10
  11. Khan 2010, s. 10, 41
  12. Spiering 1986, s. 19.
  13. Khan 2010, s. 10
  14. Khan 2010, s. 11
  15. Khan 2010, s. 40
  16. Khan 2010, s. 3–4
  17. Khan 2010, s. 47–48
  18. Joseph, Rebecca M., Ph.D.: Black Statue of Liberty - Summary Report National Park Service. Viitattu 3.6.2013. (englanniksi)
  19. Khan 2010, s. 51
  20. Khan 2010, s. 52–53
  21. Khan 2010, s. 53–54
  22. Khan 2010, s. 103
  23. Spiering 1986, s. 23.
  24. Spiering 1986, s. 23–30.
  25. Khan 2010, s. 102–103
  26. Spiering 1986, s. 30–36.
  27. Khan 2010, s. 61–62.
  28. Khan 2010, s. 5
  29. Khan 2010, s. 80–82
  30. Spiering 1986, s. 38–40.
  31. Spiering 1986, s. 47–52.
  32. Spiering 1986, s. 47–52.
  33. Khan 2010, s. 67–68
  34. Khan 2010, s. 78
  35. Spiering 1986, s. 47, 85.
  36. Spiering 1986, s. 55–60.
  37. Spiering 1986, s. 62.
  38. Spiering 1986, s. 61.
  39. a b c d e f g h i j History of The Statue of Liberty The Statue of Liberty – Ellis Island Foundation. Viitattu 15.9.2015. (englanniksi)
  40. Khan 2010, s. 123–124
  41. Spiering 1986, s. 69.
  42. Spiering 1986, s. 63–64.
  43. Khan 2010, s. 10
  44. Khan 2010, s. 103–106
  45. Spiering 1986, s. 104.
  46. Khan 2010, s. 109–111
  47. Khan 2010, s. 113
  48. Brandon, R.: Singer and the Sewing Machine: A Capitalist Romance. Kodansha International, 1977.
  49. Khan 2010, s. 114–115
  50. Spiering 1986, s. 104.
  51. Khan 2010, s. 118
  52. Eugene Viollet-le-Duc National Park Service. Viitattu 3.6.2013. (englanniksi)
  53. Spiering 1986, s. 67.
  54. Spiering 1986, s. 68–69.
  55. Spiering 1986, s. 71–72, 76.
  56. Spiering 1986, s. 76–77.
  57. Spiering 1986, s. 81, 84–86.
  58. Spiering 1986, s. 100–102.
  59. Spiering 1986, s. 104.
  60. Khan 2010, s. 1
  61. Spiering 1986, s. 154.
  62. a b c d Spiering 1986, s. 155.
  63. Khan 2010, s. 148
  64. Khan 2010, s. 151.
  65. Spiering 1986, s. 156.
  66. Spiering 1986, s. 162–167.
  67. Spiering 1986, s. 159.
  68. Spiering 1986, s. 165.
  69. Spiering 1986, s. 169.
  70. Spiering 1986, s. 170.
  71. Spiering 1986, s. 170.
  72. Khan 2010, s. 176–180
  73. Khan 2010, s. 178
  74. Khan 2010, s. 180–182
  75. Spiering 1986, s. 180–181.
  76. Castagnera, James Ottavio: The Black Tom Island Story 2004. Jersey City Online. Viitattu 8.6.2013. (englanniksi)
  77. Spiering 1986, s. 183.
  78. Statue of Liberty The Statue of Liberty – Ellis Island Foundation. Viitattu 15.9.2015. (englanniksi)
  79. Vapaudenpatsaan kruunu avattiin ensi kertaa WTC-iskujen jälkeen 4.7.2009. Yle Uutiset. Viitattu 12.11.2015.
  80. a b Motion control: Statue of Liberty rescue elevator 18.3.2013. Plant Engineering. Viitattu 8.6.2013. (englanniksi)
  81. Visiting the Crown National Park Service. Viitattu 12.11.2015. (englanniksi)
  82. THE STATUE OF LIBERTY, LIBERTY ISLAND, AND ELLIS ISLAND ARE OPEN National Park Service. Viitattu 12.11.2015. (englanniksi)
  83. War and Liberty National Park Service. Viitattu 12.11.2015. (englanniksi)
  84. Khan 2010, s. 5–6
  85. a b The Immigrant's Statue National Park Service. Viitattu 15.9.2015. (englanniksi)
  86. Spiering 1986, s. 142–144.
  87. Wikimapia Statue of Liberty (Paris) - monument, sculpture, Statue of Liberty replica Wikimapia. Viitattu 12.11.2015. (englanniksi)
  88. a b c Replicas of the Statue of Liberty Around the World 25.3.2011. Picturescool.com. Viitattu 12.6.2013.
  89. The Statue of Liberty and its Replicas in the USA 25.3.2011. Picturescool.com. Viitattu 12.6.2013. (englanniksi)
  90. a b Top 10 Movies that feature the Statue of Liberty TopTenz.net. Viitattu 9.6.2013. (englanniksi)
  91. Nixon, Rob: Behind the Camera - Saboteur Turner Classic Movies. Viitattu 12.11.2015. (englanniksi)
  92. Thomas, Kevin: Movie Review : 'Remo Williams' Los Angeles Times. 11.10.1985. Viitattu 9.6.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]