Vanhat käsialat
Vanhoilla käsialoilla tarkoitetaan historiantutkimuksessa ja sen aputieteissä yleisesti niitä kirjainmuotoja, joita tavataan asiakirjoissa ennen nykyisenkaltaisen kaunokirjoituksen yleistymistä 1800-luvulla. Erityisesti käsitteellä viitataan saksalaiseen ns. uusgoottilaiseen käsialaan, joka esiintyy hallitsevana suomalaisissa asiakirjoissa 1500-luvulta 1800-luvun alkuun.
Vanhojen käsialojen tyyppipiirteitä ovat muun muassa runsaat kontraktiot ja suspensiot sekä runsaat vakiintuneet lyhenteet. Vaikka uusgoottilainen käsiala poikkeaa huomattavasti suomalaisesta kansakoulukirjoituksesta, eivät ne ole itsessään kovin monimutkaisia oppia. Useimmiten vaikeutena ovat pikemminkin tulkittavan asiakirjan kunto, vanha kielimuoto ja kirjurin persoonallinen ote. Kieli näissä asiakirjoissa on pääosin ruotsia. Latina vastoin yleistä käsitystä (eräitä lyhenteitä lukuun ottamatta) on sukututkijan käyttämissä lähderyhmissä erittäin harvinainen kieli (ellei oteta huomioon keskiajan lähteitä, joista suurimmasta osasta on käytettävissä translitteraatiot), ja uudella ajalla latinaa (jopa yksittäiset sanat tai lainasanat) on kirjoitettu omalla kirjaimistollaan, joka muistuttaa huomattavasti nykyistä kirjoitustamme. Vanhojen käsialojen sujuvahko lukutaito on kuitenkin sukututkimuksen perusedellytys ja tärkein väline. Vanhojen käsialojen opiskeluun on tarjolla suomeksi useita oppikirjoja.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mäkelä-Alitalo, Anneli: Vanhat käsialat: Avain Ruotsin ajan asiakirjoihin. Ilmestynyt aiemmin nimellä Käsialakirja Sukuseurojen keskusliiton kustantamana. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1010. Lisäpainos 2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-660-9.