Vanadiinikarbonyyli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vanadiinikarbonyyli
V(CO)6.png
Vanadium-carbonyl-3D-balls.png
Tunnisteet
CAS-numero 20644-87-5
IUPAC-nimi Heksakarbonyylivanadiini(0)
SMILES [C-]#[O+].[C-]#[O+].[C-]#[O+].[C-]#[O+].[C-]#[O+].[C-]#[O+].[V][1]
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava V(CO)6
Moolimassa 219,0 g/mol
Sulamispiste 60 °C (hajoaa)[2]
Kiehumispiste 40–50 °C (sublimoituu)[3]
Liukoisuus Reagoi veden kanssa

Vanadiinikarbonyyli eli vanadiiniheksakarbonyyli tai heksakarbonyylivanadiini (V(CO)6) on metallikarbonyyleihin kuuluva organovanadiiniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää katalyyttinä.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa vanadiinikarbonyyli on sinertävänvihreätä kiteistä ainetta. Monista muista metallikarbonyyleistä poiketen vanadiinikarbonyylillä on vanadiinilla 17 eikä 18 ulointa elektronia, mutta ei steerisistä syistä muodosta dimeeriä toisin kuin samaan ryhmään kuuluva niobiumin ja tantaalin karbonyyliyhdisteet. Magneettisuudeltaan se on paramagneettinen ja sen magneettinen momentti huoneenlämpötilassa on 1,81 μB. Yhdiste on pyroforista eli se syttyy helposti ilman tai kosteuden vaikutuksesta. Aine liukenee huonosti tyydyttyneisiin hiilivetyihin, mutta paremmin muihin orgaanisiin liuottimiin. Vanadiinikarbonyyli voidaan helposti pelkistää heksakarbonyylivanadaatti(-I)ioniksi ([V(CO)6)]-).[3][4][5]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanadiinikarbonyyliä valmistetaan lähtien vanadiinitrikloridista. Ensimmäisessä vaiheessa yhdiste reagoi natriummetallin ja hiilimonoksidin kanssa muodostaen suolan Na[V(CO)6)]. Liuottimena reaktiossa käytetään diglyymiä tai pyridiiniä. Seuraavassa vaiheessa [V(CO)6)]--ioni hapetetaan väkevän fosforihapon avulla vanadiinikarbonyyliksi ja uutetaan petrolieetterillä.[4][6]

4 Na + VCl3 + 6 CO → Na[V(CO)6] + 3 NaCl
2 Na[V(CO)6] + H3PO4 → 2 V(CO)6 + H2 + 2 NaH2PO4

Vanadiinikarbonyyliä voidaan käyttää vedytys- ja isomerointireaktioiden katalyyttinä.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. V(CO)6 – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 16.12.2014.
  2. William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 3.546. 93rd Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 16.12.2014). (englanniksi)
  3. a b J. Scott McIndoe & Paul J. Dyson: Metal Carbonyls, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 16.12.2014
  4. a b N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 1000. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
  5. a b Pradyot Patnaik: A Comprehensive Guide to the Hazardous Properties of Chemical Substances, s. 627-628. Wiley-Intersciences, 2007. ISBN 978-0-471-71458-3. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 16.12.2014). (englanniksi)
  6. Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1561. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 16.12.2014). (englanniksi)