Valvomo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Valvomo
Valvomon Setä Provinssirockissa vuonna 2006.
Valvomon Setä Provinssirockissa vuonna 2006.
Tiedot
Toiminnassa 2005–
Tyylilaji pop, rock, ska, reggae
Kotipaikka Helsinki
Laulukieli suomi
Jäsenet

Setä, laulu
Teiska, kitara
Ville, rummut
Markiisi, basso

Levy-yhtiö

Mercury Records2006
Universal Music Group, 2006–

Aiheesta muualla
www.valvomo.tv

Valvomo on nelihenkinen helsinkiläinen yhtye. Alun perin yhtye perustettiin soittamaan syntikkapoppia, mutta tyyli vaihtui pian tanssittavaksi rytmimusiikiksi, jossa on vaikutteita myös skasta. Valvomon tunnetuin kappale on kesän 2006 kesähitiksi kutsuttu ”Mikä kesä?”. Valvomo pyrkii olemaan myös poliittinen yhtye. Viitteitä tästä antaa muun muassa runsaasti radiosoittoa saanut, omaisuuden olemusta pohtiva kappale ”Ensimmäinen kaiken ottaa”.

Yhtyeen jäsenistä osa esiintyy taiteilijanimillä, esimerkiksi basisti Markus Lindén tunnetaan myös vapaana kuvittajana ja on tehnyt Jaakko Teittisen kanssa Pentti Hirvonen-kirjasarjan[1][2] ja on vaikuttanut muutamissa kokoonpanoissa[3]. Alex Keskitalo ja Ville Sjöblom ovat puolestaan vaikuttaneet myös progersiivista rockia soittavassa yhtyeessä Overhead[4], Alex on ollut yhtyeessä laulajana ja huilistina vuodesta 2000 lähtien[5][6].

Tällä hetkellä yhtye on tauolla ja muusikot keskittyvät muihin projekteihin[7], esimerkiksi Jaakko Teittinen on vaikuttanut muutamien artistien taustoilla muusikkona[8]. Lisäksi Alex työskentelee nykyään ohjelmoijana lakimiestoimistossa musiikkiuran ohella ja on jopa tehnyt musiikkia pöytälaatikkoon lähinnä omaksi ilokseen[5]. Alex vierailee huilistina Kiki Pau-yhtyeen White Mountain-albumilla[9] ja taustalaulajana Joose Keskitalon albumilla Julius Caesarin anatomia[10].

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alex "Setä" Keskitalo: laulu
  • Jaakko "Teiska" Teittinen: kitara
  • Ville Sjöblom: rummut
  • Markus "Markiisi" Lindén: basso

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ovi ois (2006)
  • Mikä kesä? (2006)
  • Ensimmäinen kaiken ottaa (promo, 2006)
  • Tiistai (promo, 2007)
  • Soo Soo (provo, 2008)
  • Matkaan (promo, 2008)

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Promo-CD (demo-EP, 2005)
  • Kesä-promo (demo-EP, 2005)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Markus Lindén minervakustannus.fi. Viitattu 4.3.2019.
  2. Lindén, Markus - Kirjasampo kirjasampo.fi. Viitattu 4.3.2019.
  3. Markus Lindén discogs.com. Viitattu 4.3.2019.
  4. Overhead - haastattelu Imperiumi.net. 02.02.2019. Viitattu 4.3.2019.
  5. a b Muistatko Mikä kesä -hitin vuodelta 2006? Tekijä ei suostu enää laulamaan biisiä kuin karaokessa – ”Enemmän riippakivi kuin saavutus” Ilta-Sanomat. 29.7.2017. Viitattu 4.3.2019.
  6. OVERHEAD: ZUMANTHUM Palasokeri.com. Viitattu 4.3.2019.
  7. Mitä mieltä olet Valvomon kesähitistä Mikä kesä? 21.07.2014. Yleisradio. Viitattu 4.3.2019.
  8. Jaakko Teittinen discogs.com. Viitattu 4.3.2019.
  9. Kiki Pau - White Mountain discogs.com. Viitattu 4.3.2019.
  10. Keskitalo, Joose : Julius Caesarin anatomia levykauppax.fi. Viitattu 4.3.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.