Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2004

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2004 on eduskunnan puolustusvaliokunnan käsittelemä ja eduskunnan hyväksymä asiakirja, jolla ohjataan myös Suomen puolustusvoimien kehitystä vuosiksi 2005-2012. Aikaisemmin Suomessa puolustuspolitiikkaa suunnattiin ja parlamentarisoitiin parlamentaarinen puolustuskomitea-nimisen menettelyn avulla. Selontekomenettelyssä selonteon laatii ulkoasiainministeriö ja puolustusministeriö. Selonteon yhteydessä sen käsittelyn oikeudesta kilpaili puolustusvaliokunnan kanssa ulkoasiainvaliokunta ja selonteko meni puolustusvaliokuntaan äänestyksen tuloksena.

Selonteko käsittää laajasti myös siviilikriisinhallinnan, minkä vuoksi se on myös laajahkosti turvallisuuspoliittinen selonteko, vaikka tarkoitukseltaan se tähtää puolustusvoimien hankintojen, puolustusbudjettien ja puolustuspolitiikan hyväksyttämiseen budjettikautta pidemmälle aikavälille.

Selonteon mukaisesti puolustussuunnittelussa käytetään pohjana seuraavia kriisimalleja:

Alueellinen kriisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueellisella kriisillä tarkoitetaan tässä yhteydessä tilannetta, jossa Suomen rajojen ulkopuolella tapahtuvalla alueellisesti rajoittuneella kriisillä voi olla vaikutuksia Suomeen.

Kriisi voi aiheutua muun muassa sotilaallisista, poliittisista tai taloudellisista syistä tai näiden yhdistelmästä. Kriisi voi myös syntyä suuronnettomuuden, ympäristökatastrofin tai Suomen ulkopuolisten yhteiskunnallisten ongelmien seurauksena. Alueellinen kriisi voi olla myös kauempana Suomen alueesta kehittyvä Euroopan tai maailman turvallisuutta uhkaava kriisi.

Alueellisen kriisin vaikutusten ulottuminen Suomeen estetään tai rajoitetaan säätelemällä joustavasti valmiutta ja käyttämällä puolustusvoimien joukkoja tarvittavassa laajuudessa yhteistoiminnassa muiden viranomaisten kanssa. Suomen lähialueiden ulkopuolella tapahtuviin alueellisiin kriiseihin pyritään vaikuttamaan osallistumalla myös kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin.

Poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen painostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittisella, taloudellisella ja sotilaallisella painostuksella tarkoitetaan toimintaa, jolla toinen valtio tai muu toimija pyrkii vaikuttamaan Suomen valtiolliseen päätöksentekoon.

Sotilaalliseen painostukseen voi liittyä alueloukkauksia, aseellisia välikohtauksia, maa-, meri-, lento- ja tietoliikenteen häirintää sekä informaatio-operaatioita, joilla pyritään vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen, kansalaisten maanpuolustustahtoon, yhteiskunnan toimintaan tai heikentämään kykyä maan puolustukseen. Painostusta voidaan tehostaa myös epäsymmetrisin sodankäynnin keinoin.

Painostustilanne edellyttää puolustusvoimilta kykyä säädellä valmiutta joustavasti ja ennakoivasti. Perustamalla tarvittavat joukot ja suojaamalla elintärkeät toiminnot osoitetaan puolustuskykyä ja nostetaan kynnystä käyttää sotilaallista voimaa Suomea vastaan.

Sotilaallinen voimankäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Painostus voi jatkua nopeasti toimeenpantavalla sotilaallisen voiman käytöllä, jolla pyritään pakottamaan valtakunnan johto haluttuihin ratkaisuihin kohdistamalla lamauttavia toimia yhteiskunnan elintärkeisiin järjestelmiin, kohteisiin ja toimintoihin sekä puolustusjärjestelmään. Iskun mahdollisia sotilaallisia kohteita ovat integroidut tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmät sekä ilmapuolustus, lentokentät ja satamat.

Tällaiseen strategiseen iskuun voi liittyä lento- ja laivaliikenteen häirintää ja estämistä. Isku voidaan toteuttaa kaikkien puolustushaarojen erillisinä tai yhteisinä toimina käyttäen kaukovaikutteisia asejärjestelmiä sekä erikoisjoukkoja. Toimintaan sisältyy oleellisena osana informaatio-operaatioita.

Myös hyökkäys alueiden valtaamiseksi voi alkaa strategisella iskulla. Se jatkuu kaikkien puolustushaarojen vahvalla voimankäytöllä. Hyökkäyksellä pyritään suoraan vaikuttamaan puolustajan elintärkeisiin kohteisiin ja toimintoihin sekä valtaamaan sodan päämäärän kannalta keskeiset alueet.

Puolustus pyritään murtamaan mahdollisimman laajalla keinovalikoimalla. Päämäärään pyritään esimerkiksi informaatiosodankäynnillä, erikoisjoukkojen, tuholaistoiminnan, kauaskantoisten täsmäaseiden ja maahyökkäyksen sekä maan kansainvälisen eristämisen yhteisvaikutuksella. Päämäärän saavuttaminen ei välttämättä edellytä laajojen maa-alueiden valtaamista tai puolustajan koko asevoimien tuhoamista. Strategista iskua laajemman operaation valmistelu kestänee kuukausia.

Sotilaallisen voimankäytön ennaltaehkäisy edellyttää puolustuksen suorituskyvyn osoittamista nostamalla puolustusvalmiutta riittävän korkealle. Sotilaallisen voimankäytön torjunta edellyttää aina osittaista tai täydellistä liikekannallepanoa.

Epäsymmetrinen sodankäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epäsymmetrisellä sodankäynnillä ymmärretään laajassa merkityksessä sekä sotilaallista että ei-sotilaallista toimintaa, jossa käytetään keinoja tai välineitä, joiden torjuntaan vastapuoli ei ole varautunut. Epäsymmetrinen sodankäynti korostuu tulevaisuudessa turvallisuusuhkana ja kaikkiin uhkamalleihin mahdollisesti liittyvänä keinona.

Epäsymmetrisen sodankäynnin keinoin voidaan vahingoittaa ylivoimaistakin vastustajaa. Avoin, pitkälle kehittynyt tietoyhteiskunta on erityisen haavoittuva minkä tahansa toimijan epäsymmetrisille hyökkäyksille. Keskeisimpinä epäsymmetrisinä uhkina pidetään terrorismia ja tuholaistoimintaa, joukkotuhoaseiden leviämistä ja käyttöä sekä informaatiosodankäyntiä.

Erikoisjoukkojen toiminta tai informaatiosodankäynnin menetelmät voivat toimintamalleiltaan olla täysin terroristi- tai rikollisjärjestön toteuttamien iskujen kaltaisia. Epäsymmetrisiä sodankäynnin keinoja käytettäessä tekijöiden tarkoitusperät ja kriisin laajenemisen riski erityisesti sotilaallista voimankäyttöä alempiasteisissa uhkamalleissa voivat olla vaikeasti arvioitavissa.

Epäsymmetrisen sodankäynnin uhat otetaan huomioon yhteiskunnan varautumisen suunnittelussa kaikilla hallinnonaloilla.

Muutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytännössä sodanajan puolustusvoimat muuttuvat selonteon ja edellisen vuoden 2001 selonteon perusteella sotilasmäärältään vähäisemmäksi ja 2008 joukkojen vahvuuden tulisi olla enää vain 285 000 sotilasta. Tuohon mennessä luovutaan toisesta sodanajan panssariprikaatista sekä erillisistä panssarivaunupataljoonista, neljästä alueellisesta prikaatista sekä kolmesta jääkäriprikaatista sekä noin 200 pienemmästä yksiköstä.

Operatiivisten joukkojen valmiusprikaatit saatetaan operatiivisesti valmiiksi vuoteen 2008 mennessä. Leopard 2A4-panssarivaunut muodostavat panssariprikaatin rungon, jolloin T-72-vaunuista voidaan luopua. CV9030-vaunut otetaan käyttöön. Kuljetushelikopteripataljoona saatetaan operatiiviseen kuntoon 2010 mennessä.

Maavoimat 2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vahvuus 285 000

Operatiiviset joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vahvuus 60 000

Alueelliset joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merivoimat 2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vahvuus 30 000

Alusyksiköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rannikkojoukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmavoimat 2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vahvuus 30 000

Hävittäjätorjunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Selonteko: [1] Eduskunnan sivuilla