Valtio ja vallankumous

Kirjan Valtio ja vallankumous ensipainos ilmestyi Petrogradissa vuonna 1918. Kirjoittajaksi on merkitty kaksi salanimeä "V. Iljin ja sulkeisiin N. Lenin." Myös N(ikolai) Lenin oli salanimi.

Valtio ja vallankumous (ven. Государство и революция, Gosudarstvo i revoljutsija) eli Marxilaisuuden oppi valtiosta ja proletariaatin tehtävät vallankumouksessa on vallankumousjohtaja Vladimir Iljitš Leninin tärkeimpiä teoksia. Hän aloitti teoksen kirjoittamisen Sveitsissä ja piti täyttämäänsä vihkoa niin tärkeänä, että pyysi Lev Kamenevia julkaisemaan sen kirjana, jos hänet vangittaisiin ja teloitettaisiin. Lenin täydensi työn Venäjällä ja Suomessa elo- ja syyskuussa 1917 piileskellessään ensin Petrogradin lähellä Razlivissa, sitten Jalkalan kylässä Kivennavalla ja lopulta veturinkuljettaja Arthur Blomqvistin luona Helsingissä.

"Lenin Razlivissa" oli neuvostotaitelijoiden suosikkiaiheita. Lenin kuvattiin kannonnokassa heinäsuovan vieressä kirjoittamassa teostaan, toisinaan Josif Stalinin seisoessa hänen vierellään. Lyhyen, noin satasivuisen kirjasen viimeisen luvun keskeytti Lokakuun vallankumous. Kirja julkaistiin vuonna 1918 bolševikkien ollessa jo vallassa.

Proletariaatin diktatuuri

Teoksen tärkein sisältö on proletariaatin diktatuurin ja etujoukkona toimivan kommunistisen puolueen nostaminen vallankumousliikkeen keskeisiksi tekijöiksi. Lenin kokosi Marxin ja Engelsin harvalukuisia lausuntoja aiheesta ja polemisoi Karl Kautskya ja muita sosiaalidemokraatteja sekä anarkisteja vastaan.

Vuonna 1960 julkaistu Neuvostoliiton Kommunistisen puolueen historia toteaa, että tässä "nerokkaassa teoksessa" V. I. Lenin kävi kiivasta ja leppymätöntä taistelua sekä opportunistipettureita että anarkisteja vastaan, jotka molemmat vastustivat proletariaatin diktatuuria. Tämä oli Leninin mielestä Karl Marxin ajatusten vääristelyä. Todellisuudessa porvarillinen valtio voi vaihtua proletaariseksi valtioksi ainoastaan väkivaltaisen vallankumouksen kautta, jossa koko porvarillinen valtiokoneisto murskataan. Porvarillinen demokratia ei ole säilyttämisen arvoinen, sillä se on näennäistä, läpeensä ulkokultaista ja valheellista ja palvelee riistäjiä ja loiseläjiä. Proletariaatin diktatuuri taas on aidosti demokraattista. Proletariaatti tarvitsee vallankumouksen toteuttamiseen tiedostavan etujoukon eli kommunistisen puolueen, joka ottaa vallan haltuunsa ja käyttää väkivaltaa vastarinnan tukahduttamiseen.

Lenin piti todelliset ajatuksensa pienen piirin tiedossa. Hän kirjoitti 7. kesäkuuta 1917 Pravdaan artikkelin, jossa antoi aivan erilaisen kuvan tulossa olevasta bolševikkiväkivallasta kuin työn alla olevassa kirjassaan. Pravdassa hän vakuutti: "20. vuosisadan jakobiinit eivät ryhdy raahaamaan kapitalisteja giljotiiniin [--] Hyvin riittäisi, kun pidätettäisiin 50–100 raharuhtinasta ja pankkipääoman kuningatarta [--] muutamaksi viikoksi, jotta heidän likainen pelinsä paljastuisi".

Oppi proletariaatin diktatuurista vakiintui osaksi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen virallista ideologiaa marxismi-leninismiin. Siitä tuli sen erottava tekijä ja koetinkivi, jonka avulla aidot aatteen kannattajat erotettiin reformisteista. Neuvostoliitossa vuonna 1959 ilmestynyt oppikirja Marxismin-leninismin perusteet totesi: "ilman poliittisen vallan valtaamista, ilman proletariaatin diktatuuria ei sosialismin voittoa voida saavuttaa."

Läntisiä tulkintoja

Leninin elämäkerran kirjoittanut Robert Service toteaa, että vallankumousoppaassaan Lenin puhui vapaudesta ja demokratiasta väheksyvästi, samoin vallan kolmijaosta ja parlamentarismista. Jopa politiikka kuului poistettaviin asioihin ja saisi antaa tilaa "asioiden hoitamiselle". Kansalaisoikeuksien ohi menivät "luokkataistelun" vaatimukset, eikä kansalaissotakaan ollut mikään kauhukuva. Lenin ei ainoastaan unohtanut kansalaisvapauksia vaan vastusti niitä määrätietoisesti ja harkitusti.

Brittiläinen sosiologian professori David Lane on eri mieltä Leninin kirjasta ja katsoo, että Valtio ja vallankumous -teoksessa esitetään näkemys "kansan laajasta osallistumisesta ja korkeatasoisesta demokratiasta." Lane vetoaa Leninin sanoihin samassa kirjassa:

"Työväenpuoluetta kasvattaessaan marxilaisuus kasvattaa proletariaatin etujoukkoa, joka kykenee ottamaan vallan ja johtamaan sosialismiin koko kansan, ohjaamaan ja organisoimaan uutta järjestelmää, olemaan kaikkien työtätekevien ja riistettyjen opettajana, ohjaajana ja johtajana niiden järjestäessä yhteiskuntaelämäänsä ilman porvaristoa ja porvaristoa vastaan."

Professori Markku Kivisen mukaan Valtio ja vallankumous - teoksen ongelma on, että luokkavalta esitetään ainoaksi valtasuhteiden muodoksi. Kaikki yhteiskunnallinen vallankäyttö palautetaan luokkien väliseen suhteeseen, ja valtion määritelmäkin sidotaan siihen. Valtion kuihtumisen idean juuret Marx oli saanut J.-J. Rousseaun käsityksistä valtion ja kansalaisyhteiskunnan keskinäissuhteista.

"Marxismi-leninismi"

Teoksen Valtio ja vallankumous ajatukset olivat niin uusia marxilaisessa liikkeessä, että oli tarpeen luoda oma käsite näitä ajatuksia varten. Kun Neuvostoliiton johtaja Lenin kuoli tammikuussa 1924. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) pääsihteeri Josif Stalin julkaisi puoluelehti Pravdassa artikkelisarjan, joka julkaistiin kirjana Leninismin perusteista. Koska myös Euroopan sosiaalidemokraattiset puolueet ja ”toisen internationaalin opportunistit” olivat omineet käsitteen marxilaisuus, Stalin otti kirjassa käyttöön uuden termin leninismi. Stalin kirjoitti, että leninismi on marxilaisuuden edelleen kehittämistä, ”imperialismin ja proletaarisen vallankumouksen aikakauden marxilaisuutta. Täsmällisemmin sanoen: leninismi on yleensä proletaarisen vallankumouksen teoriaa ja taktiikkaa, erikoisesti proletariaatin diktatuurin teoriaa ja taktiikkaa”. Stalin toisti tämän määritelmän kaksi vuotta myöhemmin kirjasessaan Leninismin kysymyksiä. Marxismi-leninismin olennaisimmat erot eurooppalaiseen marxilaisuuteen liittyivät siten proletariaatin diktatuuriin.

Kirjan muita sisältöjä

Näkemys kansantalouden järjestämisestä

Leninin heinäsuovasta Razlivissa tuli nähtävyys, joka pääsi myös postimerkkiin.

Lenin otti kirjassa kantaa myös sosialistisen yhteiskunnan järjestäytymiseen ja kirjoitti kansantalouden järjestämisperiaatteista seuraavasti:

Eräs teräväjärkinen saksalainen, viime vuosisadan 70-luvun sosialidemokraatti, sanoi postia sosialistisen talouden malliksi. Se on varsin totta. [---] Lähin päämäärämme on järjestää koko kansantalous postin tapaan, siten, etteivät teknikot, työnjohtajat ja kirjanpitäjät, samoin kuin kaikki toimenhaltijat, saisi enempää kuin "työläisen palkan" aseistetun proletariaatin valvonnan ja johdon alaisena. Sellainen valtio ja sellaisella taloudellisella pohjalla on meille välttämätön. Se on tulos parlamentarismin hävittämisestä ja edustuslaitosten säilyttämisestä, se pelastaa työtätekevät luokat näiden laitosten porvarillisesta prostituoinnista.

Anarkisti Emma Goldman vieraili kaksi vuotta Leninin kirjan julkaisemisen jälkeen Venäjällä, missä tapasi 78-vuotiaan Pjotr Kropotkinin. Anarkismin teoreetikko valitti, että bolševikit olivat luoneet byrokratian ja virastoviidakon, joka ylitti jopa vanhan hallinnon hullutukset: "Pienessä Dmitrovin kylässä, jossa Kropotkin asui, oli enemmän bolševikkiviranomaisia kuin poliiseja Romanovien aikana". He olivat Kropotkinin mielestä "yhteiskuntaruumiin loisia."

Sosialismi ja kommunismi

Pääartikkelit: Sosialismi ja Kommunismi

Vaikka vallankumous merkitsi Leninille diktatuuria, hän lievensi asiaa muistuttamalla bolševikkien lopullisesta päämäärästä eli kommunistisesta yhteiskunnasta. Siinä ei enää olisi minkäänlaista pakkovaltaa, sillä valtio tulisi ajan mittaan kuihtumaan pois. Lenin ei antanut asialle aikataulua, vaan korosti, että tämä näköala kuului kaukaiseen tulevaisuuteen.

Vaikutukset Suomessa

V. I. Leninin esittämät teesit siirtyivät nopeasti suomalaisten kommunistien ohjelmiin. Suomen kommunistisen puolueen perustavassa kokouksessa Moskovassa syksyllä 1918 hyväksyttiin vaatimus "rautaisesta työväen diktatuurista". Viimeisen kerran käsite esiintyi, kun puolueen XI edustajakokous hyväksyi 2. kesäkuuta 1957 puolueohjelman, joka totesi: "siirtymäkauden valtio on kapitalistiluokan vähemmistödiktatuurin tilalle voimaansaatettua työväenvaltaa, proletariaatin diktatuuria. Tämän valtion, joka toteuttaa kansanvallan sen laajimmassa muodossa, täytyy toisaalta olla kyllin luja pystyäkseen lyömään takaisin valtansa menettäneiden riistäjien vallanpalautusyritykset."

Oppi proletariaatin diktatuurista siirtyi 1970-luvulla Sosialistisen opiskelijaliiton periaateohjelmaan, joka hyväksyttiin 23. toukokuuta 1971. Ohjelman mukaan proletariaatin diktatuuri kohdistaa pakotuksensa vain väestön mitättömään vähemmistöön. Diktatuuria kuitenkin tarvitaan puolustamaan uutta yhteiskuntajärjestelmää, sillä entiset riistäjäluokkien ja sosialismin viholliset pyrkivät pääsemään takaisin valtaan palauttaakseen kapitalismin.

Lenin teos Valtio ja vallankumous on herättänyt kiinnostusta vielä 2020-luvullakin. Demokraattisen Sivistysliiton opintokeskus julkaisi vuonna 2020 kirjan sisältöön johdattavan opintoaineiston.

Lähteet

• Kivinen, Markku: Sosiologia ja Venäjä. Tammi, 1998. ISBN 951-31-1047-8
• Kuusinen, O.W. ym.: Marxismin-leninismin perusteet. Oppikirja. Karjalan ASNT:n Valtion kustannusliike, 1960. Teoksen verkkoversio.
• Lenin, V. I.: Valtio ja Vallankumous. Marxilaisuuden oppi valtiosta ja proletariaatin tehtävät vallankumouksessa. Karjalais-Suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1946 (alkuteos 1918).
• V. I. Lenin: ”Valtio ja vallankumous”, Teokset, 25. osa, s. 385–497. Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1960. Teoksen verkkoversio.
• Pomonarev, B. N. ym.: Neuvostoliiton Kommunistisen puolueen historia. (Istorija kommunistitšeskoi partii Sovetskogo Sojuza, 1959) Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1960.
• Saarela, Tauno: Suomalaisen kommunismin synty 1918–1923. Kansan Sivistystyön Liitto, 1996. ISBN 951-9455-55-8
• Service, Robert: Lenin. Suomentanut Arto Häilä. WSOY, 2001. ISBN 951-02628-0-3
• Suomen Kommunistisen Puolueen ohjelma. Hyväksytty puolueen XI edustajakokouksessa 2.6.1957. (ei painovuotta)