Valta, johtajuus, tuho ja toivo J. R. R. Tolkienin teoksessa Taru sormusten herrasta eli ”Management by Sauron”

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valta, johtajuus, tuho ja toivo J. R. R. Tolkienin teoksessa Taru sormusten herrasta eli ”Management by Sauron” on Harri Hietikon väitöskirja vuodelta 2008. Tutkimus käsittelee nykyajan johtajatyyppejä Tolkienin romaanin Taru sormusten herrasta tarjoamien mallien valossa. Hietikko yhdistää tutkimuksessaan hallinto- ja kirjallisuustiedettä. Hän tekee analyysiaan varten johtajaprofiilin romaanisarjan kahdeksasta hahmosta. Esimerkiksi Gandalf Harmaan hän määrittää ”rakentavaksi viisaaksi”, jonka keinoja ovat suostuttelu ja motivointi. Hänen vastakohtansa Saruman Valkoinen puolestaan edustaa ”tuhoavaa viisautta”. Hietikon Sormusten herrasta löytämä kulttuurinen jäsennys jakaa kulttuurit toivon ja ylpeyden kulttuureiksi.[1]

Hietikolle Tolkienin luoman maailman avasivat kirjan pohjalta tehdyt elokuvat. Niistä hän kertoo ymmärtäneensä, että kyseessä on aikuisten kertomus. Valta ja johtamisen problematiikka ovat hänen mukaansa tarinassa erittäin keskeisesti esillä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sainio, Sirpa: ”Tolkienin maailmasta löytyvät nykypäivän johtajatyypit”. Pohjalainen 17.10.2008, s. 17.
  2. Elokuva paljasti vallan rakenteet. Hämeen sanomien verkkosivut 21.10.2008 (Viihde). Viitattu 19.11.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.