Valomerkin jälkeen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Valomerkin jälkeen
One Night at McCool’s
Ohjaaja Harald Zwart
Käsikirjoittaja Stan Seidel
Tuottaja Michael Douglas
Säveltäjä Marc Shaiman
Kuvaaja Karl Walter Lindenlaub
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Levittäjä Focus Features
Netflix
Ensi-ilta 2001
Kesto 93 min
Alkuperäiskieli englanti
espanja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Valomerkin jälkeen (One Night at McCool’s) on vuonna 2001 ensi-iltansa saanut Harald Zwartin ohjaama yhdysvaltalainen[1] komediaelokuva, jonka pääosissa nähdään Liv Tyler, Matt Dillon, Paul Reiser, John Goodman, Michael Douglas ja Andrew Dice Clay. Elokuvan juonessa pääosassa ovat eri mieshahmojen keskenään ristiriitaiset muistelmat viettelijänaisen (Tyler) kanssa viettämistään hetkistä. Juuri ennen elokuvan ensi-iltaa kuollut käsikirjoittaja Stan Seidel pohjasi tarinan omiin baarimikkokokemuksiinsa St. Louisin kaupungissa Missourissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Varjola, Markku: Elokuvien ensi-illat Suomessa 2000–2007, s. 94. Helsinki: Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL ry, 2008. Arkistoitu 16.10.2013. (pdf) (viitattu 18.11.2012).
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.