Valokas
Valokas (22. toukokuuta 1932 – 23. tammikuuta 1953)[1] oli suomenhevosori, joka piirsi monella tapaa nimensä ravikuninkuuskilpailun historiaan. Se oli ensimmäinen ja samalla viimeinen kantakirjaamaton ravikuningas ensimmäisissä sodan jälkeisissä kuninkuusraveissa Tampereella vuonna 1945. Kaiken lisäksi se sai kuninkuutensa vuonna voittamatta yhtään osakilpailua.[2]
Suku ja jälkeläiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valokas edusti eteläpohjalaista sukua. Isä Murto oli yksi merkittävimmistä suomenhevosen jalostukseen vaikuttaneista oreista. Emänä oli Alavuden Pyylammin talon kova 1.39,5-aikainen Tipurtiina, jonka isä Tipurtius ja emänisä Kiivas olivat aikanaan vielä hyvin harvinaisia 1.40-alittajia.[2]
"Sokeiden ennakkoluulojen uhri"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valokasta tarjottiin kantakirjaan kolmesti, mutta sitä ei hyväksytty. Ensimmäisellä näyttökerralla, viisivuotiaana 1937 Seinäjoella sen juoksuliikkeitä moitittiin, ja kun vetokokeessakin portaita kertyi vain 5, eivät pisteet riittäneet kirjaamiseen asti. Toisen kerran sitä tarjottiin kirjoihin 1939, jolloin esitys katkesi vetämättömyyteen, eikä muita kokeita tehty.[2]
Sekin oli tiedossa, ettei Valokkaan väritys miellyttänyt lautakuntaa. Korkeat sukat ja läsi olivat Murron jälkeläisille tyypillisiä, mutta tässä tapauksessa ylikorostuneita, kun valkoisia läiskiä oli myös orin kainalossa ja mahan alla. [2]
Kolmannen ja viimeisen kerran Valokasta tarjottiin kantakirjaan vuonna 1946. Tuolloin jo ravikuninkaaksi nousseen orin yritys kaatui taas vetoon, tarkemmin vetovastusautoon. Autonvedon kerrotaan osoittautuneen kompastuskiveksi monelle muuten arjen vetotöistä moitteettomasti selviytyneille hevosille.[2]
Siitoskäyttö ja jälkeläiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kantakirjaamattomuudestaan huolimatta Valokas toimi myös siitoksessa ja jätti 40 jälkeläistä[1]. Sen omista pojista ei noussut kuninkuustason hevosta, mutta tyttäristä Valon-Valo oli mukana kahdesti.[2]
Pojanpoika Purje (i. Valotus), maan ensimmäinen 1.25-alittaja, osallistui kuninkuuskilpailuun kuudesti, mutta parhaiksi sijoituksiksi jäivät kaksi kakkossijaa Ero-Lohkon jälkeen. Purjeen pojista Purilo pääsi parhaimmillaan neljänneksi ja tyttäristä Purjetähti oli samalla sijalla kolme kertaa. Kuningattaren titteliä oli Tytön-Huivi yrittämässä jopa kuudesti ja Puje kerran.
Valokko, Valotus ja Valon-Valo luettiin aikanaan huippujuoksijoiden joukkoon, joita oli vuonna 1950 vain 36 kappaletta. Merkittävimmän vaikutuksen teki Valokko, jonka perimä jatkuu tyttärensä Vekkulin ja sen poikien Vieterin ja Vekselin välityksellä tuhansissa suomenhevosissa.[2]
Suomenhevosen varhaisvaiheiden tutkimushankkeessa Valokkaan hauta kaivettiin auki vuonna 2019 ja oriin jäänteistä onnistui eristää DNA-näyte. Valokas kantoi "ravivarmuusgeenin" DMRT3 muotoa CA. DMRT3-geeni liittyy hevosen kykyyn säilyttää ravin tahti kovassakin vauhdissa.[3]
Valokkaan omistajat Matti ja Alma Takanen sekä hoitaja-valmentaja-ohjastaja Oiva Laine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Matti Takanen (1895-1978) oli Korialla vaikuttanut kauppias sekä intomielinen raviurheilija. Takanen omisti lukuisia muitakin tunnettuja ravureita.
Matti Takanen oli myös ansioitunut järjestöihminen. Hän oli Suomen Hevoskauppiaitten ja Kasvattajien Liitto ry:n perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja. Hän vaikutti myös mm. Helsingin Ravirata Oy:n hallituksessa, Kymenlaakson Hevosjalostusliiton johtokunnassa, Pohjois-Elimäen Hevosystäväinseuran puheenjohtajana sekä Valkealan Hevosystäväinseura ry:n johtokunnassa. Sen kunniajäseneksi Matti Takanen nimettiin vuonna 1955.[4]
Myös Matti Takasen vaimo Alma Takanen (1898-1983) oli menestynyt kilpa-ajaja, joka vuonna 1947 ajoi Valokkaalla peräti 22 voittoa.[4] Puheiden perusteella Alma Takanen on ollut Takasen pariskunnasta se, joka paljolti päätti hevosten asioista.[5]
Valokkaan valmentajana ja ohjastajana tuli tunnetuksi Oiva Laine (s.1922), joka oli tullut Takaselle töihin jo poikasena. Hän toimi Valokkaan hoitajana ja valmentajana kahdeksan vuotta.[2]
Valokkaan hauta ja muistomerkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valokas ja sen tallikaveri Rymy-Murto on lopetettu samana päivänä ja haudattu Korian vanhalle raviradalle. Hauta on merkitty kivellä ja muistolaatalla[6]. Hautaa hoitaa Pohjois-Elimäen Hevosystäväinseura ry.[2]
Hautaamistapa oli erikoinen, sillä hevoset on haudattu perimätiedon mukaan juoksuasentoon loimet päällä. Hautaan on lisäksi heitetty kauranjyviä ja hauta on havutettu[5].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Valokas - Sukuposti www.sukuposti.net. Viitattu 2.2.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i Kyösti Saranpää: Kaikkien aikojen kuninkuusravit, s. 28-31. Suomen Hevosurheilulehti Oy, 2006.
- ↑ Katriina Happo: Yhden sukulinjan tarkastelu osana suomenhevosen varhaisvaiheiden tutkimushanketta valittujen orijälkeläisten ja aikakauden hevoslehtien kautta (Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö, Hevostalous, Mustiala) theseus.fi. 2021. Viitattu 22.8.2021.
- ↑ a b Ville Toivonen: Pohjois-Elimäen Hevosystäväinseura ry, Matti Takanen-lähtö Käsiohjelma, Nostalgia-ravit 12.4.2019. 12.4.2019. Valkealan Hevosystäväinseura ry/Kouvolan ravirata. Viitattu 2.2.2021.
- ↑ a b Tutkijat löysivät ainutlaatuisen hevoshaudan: "Karvat ovat säilyneet haudassa kuin ne olisi laitettu sinne eilen" Yle Uutiset. Viitattu 2.2.2021.
- ↑ Luettelo Kouvolan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä. Wikipedia, 26.1.2021. Artikkelin verkkoversio. fi