Vallisärkkä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vallisärkkä-nimisellä paikalla oli Enon Kaltimossa sijaitseva seurojentalo, joka rakennettiin vuonna 1924 ja purettiin vuonna 2014. Paitsi seurojentalona, talo toimi aikoinaan myös suojeluskunnan talona, esikuntana sekä tanssitilaisuuspaikkana.

Rakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talon rakennutti viiden yhdistyksen yhteisö vuonna 1924. Yhteisöön kuuluivat Suojeluskunta, Lotta Svärd, Nuorisoseura, Maalaisseura sekä paikallinen Marttayhdistys.[1][Muistolaatta 1] Myöhemmin 1930 luvulla taloon valmistui ulkorakennus. Vuonna 1954 talon kylkeen rakennettiin tanssilava ja siihen liittyvät aitaukset. [1]

Vallisärkkä-talo oli ennen kaikkea suojeluskunnan paikallispäällikön Robert Pelkosen ideoima ja johtama hanke[2]. Sen alkuperäiset pohjapiirustukset laativat Kaltimon pahvitehtaan johtaja Robert Pelkonen, tekninen johtaja Arthur Hollström ja rakennusmestari J. Helin.[1] Talon läheisyyteen valmistui suojeluskunnalle myös ampumarata sekä urheilukenttä. Muiden seurojen luovuttua omistuksestaan talo jäi suojeluskunnan haltuun 1935.[3]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotavuosina 1939-1944 taloa käytettiin esikuntana sekä sotilaiden kauttakulku-, majoitus- ja ruokapaikkana. Vuonna 1941 paikalle perustettiin enolainen armeijan kevytosasto 15.[Muistolaatta 1] Sotien jälkeen Kaukas Oy osti talon ja lahjoitti sen Enon Kisa-Pojille. [4]

Aikaisemmin seurojentalo oli ollut iltama- ja tanssikäytössä vuoroviikoin paikallisen työväentalon kanssa[5], mutta tanssilavatoiminnan oman kukoistuksen aika sijoittui 1970- ja 1980-luvuille, jolloin rakennuksia myös saneerattiin. Lavalla kävi esiintymässä ja ihmisiä tanssittamassa suomalaisia viihdemusiikin huippunimiä, muun muassa Dingo, Juice Leskinen, Reijo Taipale, Kari Tapio, Frederik ja Tapani Kansa.[6] Lavan toiminta jatkui 1990-luvulle, minkä jälkeen toiminta hiipui artistien hintapyyntöjen kasvaessa ja vihdoin loppui nimekkäimpien esiintyjien siirtyessä ravintola- ja festariesiintymisiin.[7]

Purku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talon purkamislupa haettiin ja saatiin vuonna 2014. Talo oli ollut kauan asumattomana ja joutunut ilkivallan kohteeksi, ja siellä olleita materiaaleja oli varastettu.[4] Nykyään alueella on laavupaikka.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Mönkkönen, Mauri: Virroilta ja vaaroilta : Enon kulttuuriymparistoohjelma. Enon kulttuuriymporistoohjelma, 2003.
  2. Partanen, Jukka: Isänmaa ja raja : suojeluskunnat Pohjois-Karjalassa 1917-1944. Pohjois-Karjalan Sotilaspoikien Perinnekilta ry, 2012.
  3. Kari Rissanen: Vallisärkän Kultaaikaa. Pielisjokiseutu, 10.04.2014.
  4. a b Sami Tolvanen: Vallisärkän taru päättyy. Pielisjokiseutu, 09.10.2014.
  5. Kaltimon pahvitehdas- näyttely
  6. Pekka Sivukari: Enon Vallisärkkä on nähnyt koko tanssikulttuurin – nyt lava ja muut rakennukset puretaan käyttämättöminä Yle. 17.10.2014.
  7. Vallis oli paras menomesta. Pielisjokiseutu, 28.04.2011.
  1. a b Vallisärkän Muistolaatta