Valkovillakas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Valkovillakas
Leucoma salicis1.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Yökkösmäiset Noctuoidea
Heimo: Villakkaat Lymantriidae
Suku: Leucoma
Laji: salicis
Kaksiosainen nimi

Leucoma salicis
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

 Commons-logo.svg Valkovillakas Commonsissa

Valkovillakas (Leucoma salicis) on puhtaanvalkoinen yöperhoslaji. Se on tunnettu aikaisemmin nimellä raitakehrääjä.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkovillakas on sekä siiviltään että ruumiiltaan täysin valkoinen perhonen. Siivet ovat silkinhohtoiset, eikä niissä ole koskaan minkäänlaista kuviointia. Ainoastaan jalat ovat mustavalkoiset ja tuntosarvet mustat. Naaraalla takaruumiin musta pinta voi siintää valkoisen karvoituksen läpi antaen takaruumiista harmaan vaikutelman. Koiraan tuntosarvet ovat kookkaat ja kaksoiskampamaiset. Siipiväli koiraalla on 34–38 mm ja naaraalla 44–55 mm. Villakkaille tyypilliseen tapaan lepäävä perhonen pitää etujalkojaan ojennettuna eteenpäin.[1][2]

Toukka on karvainen, pohjaväriltään musta ja sen pinnassa on punaruskeita nystyjä. Selkäpuolella on valkoisista laikuista muodostuva juova.[3] Täysikasvuinen toukka on 35–46 mm pitkä.[4]

Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkovillakkaan levinneisyys ulottuu Pohjois-Afrikasta ja Etelä-Euroopasta Keski-Aasiaan ja Japaniin asti. Lisäksi se on päätynyt vieraslajina Pohjois-Amerikkaan. Suomessa valkovillakasta tavataan koko maassa pohjoisinta Lappia myöten, mutta etelässä se on huomattavasti yleisempi. Perhonen lentää kesäkuusta elokuuhun.[5][6]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkovillakas on hyvin monenlaisilla, yleensä kuivilla ja vaihtelevasti avoimilla paikoilla elävä perhonen. Populaatiokoko vaihtelee vuosittain hyvin paljon ja joinakin vuosina yksilöitä voi vaeltaa etelästä massoittain kun toisina laji vaikuttaa puuttuvan lähes kokonaan. Aikuiset perhoset lentävät yöllä ja tulevat valolle, joskin naaraat koiraita harvemmin. Päivisin perhonen lepää usein kasvin lehden alapinnalla. Häirittynä perhonen ei pakene vaan erittää kirkkaankeltaista nestettä. Laji on immuuni vetysyanidin myrkyllisyydelle, vaikka sen ei tiedetä itse tuottavan syanidia.[4]

Naaras munii 200–400 munaa, jotka se asettaa kasvillisuuden joukkoon 50–100 munan ryhminä. Muniessaan naaras erittää munien päälle nestettä, joka muodostaa kuivuessaan kovan, valkoisen suojakuoren. Yhden munarykelmän tuotettuaan naaras jää usein tunneiksi lepäämään sen viereen. Nuoret toukat viihtyvät ryhmissä ja vetäytyvät talvilevolle aikaisin, joskus jo elokuun alussa. Toukka talvehtii ja elää keväällä erakkona. Laji koteloituu toukokuun lopulla löyhään kotelokoppaan puun kuoren koloon tai latvustossa lehtien väliin.[4]

Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka syö yleisimmin raitaa (Salix caprea) mutta myös muita pajuja (Salix) sekä poppeleita (Populus).[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  2. UK Moths (englanniksi)
  3. Kimmo Silvonen: toukka
  4. a b c d Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0 s. 435–437
  5. Norges sommerfugler (norjaksi)
  6. Perhoswiki

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]