Valfrid August Vilhelm Blåfield

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Valfrid August Vilhelm Blåfield (26. elokuuta 1868 Myttäälä, Pälkäne23. huhtikuuta 1934 Helsinki) oli suomalainen kihlakunnantuomari, senaattori ja oikeusneuvos.

Blåfieldin vanhemmat olivat laamanni Berndt Gustaf Emil Blåfield (1816–1884) ja Anna Aurora Karolina Blåfield (1830–1908). Hän pääsi ylioppilaaksi 1885 Hämeenlinnan normaalilyseosta ja suoritti oikeustutkinnon Helsingin yliopistossa 1891. Blåfield sai varatuomarin arvon 1894.

Blåfield oli Suomen senaatin kanslistina 1900–1904 ja senaatin oikeusosaston protokollasihteerinä 1904–1908. Hän oli eduskunnan uudistuskomitean sihteerinä 1905–1906 ja oppivelvollisuuskomitean jäsenenä 1906–1907. Blåfield oli kesällä 1907 Mikkelin läänin kuvernöörin viransijaisena ja vuonna 1908 hänet nimitettiin Hauhon tuomiokunnan tuomariksi. Blåfield oli senaatin oikeusosaston senaattorina 1917–1918 ja korkeimman oikeuden oikeusneuvoksena 1918–1927. Hän toimi sitten vuodesta 1927 alkaen Lohjan tuomiokunnan tuomarina.

Blåfield oli mukana säätyvaltiopäivillä 1897, 1900 ja 1905–1906 ritariston ja aatelin jäsenenä. Hän toimi lisäksi pappissäädyn sihteerinä vuosien 1904–1905 ja 1905–1906 valtiopäivillä.

Blåfield oli naimisissa vuodesta 1913 filosofian maisteri Irene Aleksandra Nyqvistin (1882–1959) kanssa.[1][2][3][4]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Käsikirja kihlakunnanlautamiehille ja haastomiehille. Otava 1902, 2. lis. ja korj. painos 1911, 3. painos 1925

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]