Vadims Vasiļevskis

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Vadims Vasiļevskis Osakassa 2007.
Vadims Vasiļevskis Osakassa 2007.
Maa: Latvia
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Ateena 2004 keihäs

Vadims Vasiļevskis (s. 5. tammikuuta 1982 Riika) on latvialainen keihäänheittäjä.

Vasiļevskis karsiutui 1999 Bydgoszczin alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Seuraavana vuonna hän heitti Santiago de Chilen nuorten MM-kisoissa kahdeksanneksi tuloksella 68,14. Hän osallistui Münchenin EM-kisoihin 2002, mutta karsiutui heitettyään 78,20. Hän voitti olympiahopeaa Ateenan olympialaisissa 2004 tuloksella 84,95. Myöhemmin samana vuonna hän oli IAAF:n yleisurheilufinaalissa kahdeksas. Seuraavana vuonna hän karsiutui Helsingin MM-kisoissa.

Vasiļevskis sijoittui vuonna 2006 neljänneksi Göteborgin EM-kisoissa ja IAAF:n yleisurheilufinaalissa. Kesällä 2007 hän heitti omaksi ennätyksekseen 90,73, ja oli MM-kisoissa jälleen neljäs. Pekingin olympialaisissa 2008 hän sijoittui yhdeksänneksi. Myöhemmin samana vuonna hän voitti IAAF:n yleisurheilufinaalin tuloksella 86,65. Berliinin MM-kilpailuissa 2009 hän heitti karsintakilpailun pisimmän heiton 86,69 m[1] ja sijoittui loppukilpailussa neljänneksi tuloksella 82,37 m. Hän oli neljäs myös IAAF:n yleisurheilufinaalissa. Barcelonan EM-kilpailuissa 2010, Daegun MM-kilpailuissa 2011, Helsingin EM-kisoissa 2012 ja Lontoon olympialaisissa 2012 hän karsiutui loppukilpailusta.

Kausien parhaat heitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2000 73,07 Riika 4.8.
  • 2001 73,25 Riika 16.6.
  • 2002 81,92 Valmiera 5.7.
  • 2003 77,81 Catania 8.12.
  • 2004 84,95 Ateena 28.8.
  • 2005 81,30 Riika 27.5.
  • 2006 90,43 Riika 27.5.
  • 2007 90,73 Tallinna 22.7.
  • 2008 86,65 Stuttgart 14.9.
  • 2009 90,71 Valmiera 23.5.
  • 2010 84,08 Belgrad 20.6.
  • 2011 88,22 Tartto 28.5.
  • 2012 86,50 Valmiera 8.6.
  • 2013 82,79 Riika 30.5.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]