Vaasan yliopiston teknillinen tiedekunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vaasan yliopiston teknillinen tiedekunta on yksi Vaasan yliopiston kolmesta tiedekunnasta. Tiedekuntaan kuuluvat matemaattisten tieteiden, sähkö- ja energiatekniikan, tieto- ja tietoliikennetekniikan ja tuotantotalouden yksiköt. Tiedekunnan alaisuudessa toimii myös Technobotnia-tutkimuslaitos. Perustutkinto-opiskelijoita tiedekunnassa on 1 114, jatko-opiskelijoita 98 ja henkilökuntaa 100 (2015).[1] Teknillinen tiedekunta vastaa myös yliopiston kaikkien alojen menetelmätieteiden ja tietotekniikan opetuksesta.

Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teknillisen tiedekunnan tutkimus keskittyy tietoverkkojen tutkimiseen ja tiedon mallintamiseen sekä langattomien tietoliikennepalveluiden laatuun ja radioresurssien hallintaan, optimointiin geneerisisillä algoritmeillä, hajautettuun sähköenergian tuotantoon, sähkön jakeluun ja käyttöön, laatu- ja teknologiajohtamiseen, teknologian ja operaatioiden ohjaukseen, tuotekehitykseen, logistiikkaan, taloudellisten ja teknisten ilmiöiden matemaattiseen ja tilastoliseen mallintamiseen sekä bioöljyyn ja polttomoottorivoimalaan.

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teknillisen tiedekunnan koulutus on jakautunut tekniikan ja kauppatieteiden alojen koulutukseen. Perustutkintokoulutuksia tiedekunnassa käydään erillisissä kandidaatti-, maisteri- ja diplomi-insinööri-ohjelmissa. Jatkotutkinnot suoritetaan teknillisten tieteiden tohtoriohjelmassa.

Tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekniikan tiedealue keskittyy sähkö- ja energiatekniikkaan sekä tieto- ja tietoliikennetekniikkaan. Sähkö- ja energiatekniikan alalla voi suuntautua sähkötekniikkaan, automaatiotekniikkaan tai energiatekniikkaan. Tietotekniikan alueellavoi suuntautua ohjelmistotekniikkaan tai tietoliikennetekniikkaan.

Kauppatieteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauppaatieteiden tiedealue kouluttaa teollisuusekonomeja, minkä tarkoituksena on teknillisen ja liiketaloustieteellisen koulutuksen yhdistäminen. Kauppatieteiden tiedealueella voi suuntautua tuotantotalouteen tai tietotekniikkaan sekä maisterivaiheessa tekniseen viestintään.

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dekaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dekaani toimii tiedekuntansa johtajana ja vastaa toiminnan kehittämisestä sekä tuloksellisuudesta. Dekaanin tehtävä on päätoiminen, ja siihen nimitetään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Dekaanit nimittää yliopiston rehtori.[2]

Tiedekuntahallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedekuntahallinto vastaa tiedekunnan päätöksenteon valmistelusta ja toimeenpanosta. Tiedekuntahallintoon kuuluvat dekaani ja varadekaani, hallintopäällikkö ja hallintosihteeri.[3]

Tiedekuntaneuvosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedekuntaneuvosto on kolmijakoinen, professorikuntaa, muuta henkilökuntaa ja opiskelijoita edustava päätöksentekoelin, joka tekee päätökset tiedekuntaa koskevista merkittävistä asioista. Tiedekunnan dekaani toimii tiedekuntaneuvoston puheenjohtajana ja sihteerinä toimii hallintosihteeri. Hallintopäällikkö, opintopäälliköt ja amanuenssit toimivat tiedekuntaneuvoston valmistelijoina.

Tiedekunnan johtoryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedekunnan johtoryhmän muodostavat tiedekuntahallinto, yksiköiden johtajat sekä tiedekunnan edustajat yliopiston hallinnossa. Dekaani toimii johtoryhmän puheenjohtajana ja hallintosihteeri sihteerinä. Valmistelijana toimivat hallintopäällikkö ja opintopäällikkö.

Yksiköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.