Vaaran aiheuttaminen
Vaaran aiheuttaminen on Suomen rikoslain 21. luvussa määritelty henkeen tai terveyteen kohdistuva rikos, jossa aiheutetaan tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella vaaraa toisen ihmisen hengelle ja terveydelle. Lisäksi muodostuneen vaaran on oltava konkreettinen. Säännös on toissijainen, eikä sitä sovelleta, mikäli teosta seuraa ankarampi rangaistus jonkin muun säännöksen kautta.[1][2] Sitä ei yleensä sovelleta myöskään liikennerikoksissa.[3].
Suomen rikoslain 21 luvun 13 pykälän (21.4.1995/578) mukaan[4]:
»Joka tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttaa toiselle vakavan hengen tai terveyden vaaran, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vaaran aiheuttamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.»
Vaaran aiheuttaminen on luonteeltaan vaarantamisrikos. Se on siten esimerkki rikoksesta, jonka rangaistavuus muodostuu teon ja sen hypoteettisen seurauksen toteutumistodennäköisyyden suhteesta. Mitään vahinkoa ei tarvitse syntyä, riittää, että sitä olisi voinut syntyä. Tässä rikosnimikkeessä kuitenkin edellytetään, että syntyneen tilanteen täytyy aiheuttaa 1) vakavaa vaaraa ja 2) vaaran on täytynyt olla konkreettisesti käsillä.[5]
Esimerkki:
- Henkilö poimii maasta kiven ja heittää sen kohti mielenosoittajia. Hän ei tähtää ketään mielenosoittajaa erityisesti, muttei voi myöskään vaikuttaa siihen, sattuuko joku mielenosoittajista kiven reitille. Heitto kohti väkijoukkoa on tekona tahallinen. Vaikka kivi ei osuisikaan keneenkään, kyseeseen voi tulla vaaran aiheuttaminen.
Koska vaara voi aiheutua mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla, rikoksen tekotapa on avoin ja teon rangaistavuutta on lähestyttävä sitä kautta, mitä olisi voinut tapahtua. Lain esitöissä korostetaan, että käsite ’’vakava vaara’’ liittyy sekä vahingon todennäköisyyteen että mahdolliseen vahinkoon[2]. Arviointi jää oikeusistuimen ratkaistavaksi[6]. Mitä vakavampi seuraus olisi ollut mahdollinen, sitä pienempi todennäköisyys katsotaan riittäväksi rangaistavuuden kannalta. Tätä linjaa ilmentävät myös useat Korkeimman oikeuden päätökset[7].[5] Rikoksen tunnusmerkistön ylittää vasta törkeä huolimattomuus. Lain esitöiden mukaan se lienee riittävää, sillä nykyisin useimmissa tilanteissa, joissa on läsnä henkeen tai terveyteen kohdistuva riski on yleensä myös olemassa niihin erikseen sovellettavia kriminalisointeja.[2]
Vaaran aiheuttaminen on toissijainen rikos. Siitä ei rangaista, jos kyseisestä toiminnasta voi seurata yhtä ankara tai ankarampi rangaistus jollakin toisella rikosnimikkeellä.[2] Vaaran aiheuttamisesta ei myöskään rangaista erikseen silloin, jos toiminta todella johtaa henkilövahingon syntymiseen. Tällöin vaaran aiheuttamisen katsotaan sisältyvän toteutuneeseen vahinkoon, joka rangaistaan tilanteen mukaisella rikosnimikkeellä.[1]
- Edellisessä esimerkissä mainittu kiven heittäjä syyllistyy pahoinpitelyyn (RL 21:5§), jos joku mielenosoittaja tosiaan osuu kiven kohdalle. Teon tahallisuutta mittaisi tässä tapauksessa vaihtoehtoinen tahallisuus, koska tarkoitus ei ole ollut osua keneenkään erityisesti.
Liikennerikoksissa vaaran aiheuttaminen ei yleensä tule kyseeseen. Tämä johtuu siitä, että liikennerikoksissa rangaistavuuden perustaksi on haluttu valita abstrakti vaara.[3] Liikennerikoksissa rangaistavuuden raja siis ylittyy jo silloin, kun toiminta ylipäänsä voisi aiheuttaa jonkin vaaratilanteen (ns. tyyppivaarallisuus).[5] Niinpä esimerkiksi rattijuopumus on rangaistaviaa jo ennen kuin vaaran aiheuttamisen tunnusmerkistö täyttyy.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Minilex
- ↑ a b c d Hallituksen esitys eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen toisen vaiheen käsittäviksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi HE 94/1993 vp s. 98–99
- ↑ a b Hallituksen esitys Eduskunnalle liikennerikoksia koskevan lainsäädännön uudistamisesta HE 32/1997 vp
- ↑ Suomen rikoslaki (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Heli Korkka-Knuts, Dan Helenius & Dan Frände: Yleinen rikosoikeus. Helsinki: Edilex Libri & Edita Publishing oy, 2020. ISBN 978-951-37-7852-1. s. 117, 166–172
- ↑ Frände, Matikkala, Tapani, Tolvanen, Viljanen & Wahlberg: Keskeiset rikokset. Helsinki: Edita Publishing oy, 2018. ISBN 978-951-37-7282-6. s. 289–294
- ↑ Vakavaa vaaraa määrittäviä KKO:n päätöksiä ovat esimerkiksi KKO 1995:143, KKO 1997:108 ja KKO 2003:115