Sahelinkettu
| Sahelinkettu | |
|---|---|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumalliset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Alaluokka: | Theria |
| Osaluokka: | Istukkanisäkkäät Eutheria |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Heimo: | Koiraeläimet Canidae |
| Suku: | Ketut Vulpes |
| Laji: | pallida |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Vulpes pallida |
|
 Levinneisyysalue kartalla. |
|
| Katso myös | |
Sahelinkettu tai vaaleakettu (Vulpes pallida) on Afrikan Sahelin alueella tavattava kettu. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen elinvoimaiseksi lajiksi.
Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sahelinketun kuvaili tieteelle Philipp Jakob Cretzschmar vuonna 1826. Sahelinkettu jaetaan viiteen alalajiin, V. pallida, V. cyrenaica, V. edwardsi, V. harterti ja V. oertzeni.[2] Laji on kuitenkin puutteellisesti tunnettu ja jako alalajeihin on tästä syytä epävarma.[3]
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sahelinkettu painaa 1,2 kg. Seen ruumiinpituus on 41,2-46,8 cm ja korkeus 25 cm. Urokset ja naaraat ovat saman kokoisia. Turkki on lyhyt ja ohut. Väriltään se vaihtelee vaaleanruskeasta kermanvalkoiseen. Jalat ovat pitkät. Päässä kuono on pitkä ja kapea. Silmät ovat suuret ja niitä ympäröi musta tai ruskea rengas. Väritykseltään naama on vaalea. Korvat ovat suuret ja päästään pyöreät. Häntä on pitkä ja tuuhea. Hännänpää on musta.[3]
Sudanissa samalla alueella tavattava kettu on suurempi ja lyhytjalkaisempi. Hiekkaketulla on suuremmat korvat ja aavikkokettu on kooltaan pienempi.[3]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sahelinkettua ntavataan Sahelin alueella Afrikassa. Sen levinneisyysalue käsittää osia Beninistä, Burkina Fasota, Kamerunista, Tšadista, Eritreasta, Etiopiata, Gambiata, Malita, Mauritaniata, Nigeristä, Nigeriasta, Senegalista, Sudanista ja Etelä-Sudanista. Mahdollisesti sitä esiintyy myös Guineassa.[1]
Lajin elinympäristö käsittää käsittää aavikkoa ja puoliaavikkoa, sekä eteläisillä alueilla savannia. Sen asuttamat alueet ovat usein hyvin hiekkaisia tai kivikkoisia. Lajia esiintyy myös lähellä ihmisasutusta ja viljellyillä alueilla.[1]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sahelinkettu on elintavoiltaan yksi huonoiten tunnetuista koiraeläimistä. Niitä tavataan yleensä pareina tai pieninä kolmen yksilön ryhminä. Ne ovat yöaktiivisia ja viettävät päivän kaivamissaan pesäkoloissa. Pesäkolot ovat suuria ja niillä voi olla syvyyttä 10-15 metriä. Lisääntyvillä pareilla on oma reviirinsä, jolla on kokoa 3–10 km².[3]
Sahelinkettu käyttää ravinnokseen hedelmiä, hyönteisiä, pieniä nisäkkäitä, matelijoita, lintuja ja lintujen munia. Ne voivat tappaa ja syödä myös ihmisen siipikarjaa. Sahelinketun pääasiallisia petoeläimiä ovat petolinnut, kuten kotkat ja pöllöt.[3]
Sahelinketut lisääntyvät huhtikuun ja kesäkuun välisenä aikana ennen sadekauden alkua. Naaraan tiineys kestää 51-53 päivää ja pentuja syntyy kerrallaan 3-6. Pennut syntyvät pesäkolossa ja emo imettää niitä 42-56 päivää. Vankeudessa sahelinketut ovat eläneet 4–16-vuotiaiksi.[3]
Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sahelinketun elinvoimaiseksi lajiksi. Lajin levinneisyysalue on laaja, eikä sillä ole suuria tunnettuja uhkia. Paikoitellen niitä saatetaan vainota siipikarjan suojelemiseksi. Monia kettuja kuolee myös liikenteessä. Tulevaisuudessa öljyn ja maakaasun tuotanto saattaa uhata lajia. Sahelinkettua on metsästetty. Esimerkiksi Sudanissa sen lihalla on hoidettu astmaa. Metsästyksen ei kuitenkaan uskota uhkaavan lajia.[1]
Sahelinkettu ei kuulu CITES-sopimuksen piiriin. Lajia esiintyy useilla suojelluilla alueilla eri puolilla levinneisyysaluettaan.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Sillero-Zubiri, C. & Wacher: Vulpes pallida IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020.1. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed) Johns Hopkins University Press. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f José R. Castelló: Canids of the World : Wolves, Wild Dogs, Foxes, Jackals, Coyotes, and Their Relatives, s. 194-195. Princeton University Press, 2018. ISBN 978-0-691-18372-5. (englanniksi)
|