Vaalea kuroksen pää

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vaalea kuroksen pää
Vaalea kuroksen pää.
Vaalea kuroksen pää.
Nimi Vaalea kuroksen pää
Valmistumisvuosi noin 490–480 eaa.
Taiteenlaji veistos
Korkeus 24,5 cm
Sijainti Akropolis-museo, Ateena, Kreikka

Vaalea kuroksen pää on nimitys, jota käytetään eräästä muutoin kadonneen antiikin kreikkalaisen kuros-veistoksen päästä, joka on löydetty Ateenan Akropoliilta. Se on tehty myöhäisellä arkaaisella kaudella noin vuonna 490–480 eaa. Nykyisin kyseinen veistoksen osa on sijoitettu Akropolis-museoon.[1]

Ennallistus pään värityksestä. Antikensammlung München.

Kuros on esittänyt lajityypille ominaiseen tapaan nuorta, todennäköisesti alastonta miestä. Ulkonäkö ja ilme muistuttaa jonkin verran niin kutsuttua Kritioksen efebiä. Veistoksen pää on säilynyt kokonaisena ja muutenkin hyvin. Pää samoin kuin koko veistos on ollut maalattu. Maalauksesta on säilynyt joitakin jäänteitä. Nimensä pää on saanut siitä, että sen paksut hiukset on ollut maalattu vaalean keltaisiksi. Pään korkeus on noin 24,5 senttimetriä.[1]

Akropoliilta on löydetty kuros-veistoksen alempia osia, jotka ovat mahdollisesti peräisin samasta teoksesta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Athens, Acropolis 689 (Sculpture) Perseus. Viitattu 30.8.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]