Valo (urheilujärjestö)

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta VALO)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry
Valo logo.svg
Perustettu 2012
Lakkautettu 2016

Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry[1] oli vuosina 2013–2016 toiminut Suomen Liikunnan ja Urheilun, Nuoren Suomen ja Suomen Kuntoliikuntaliiton vuonna 2012 perustama urheilujärjestö.[2]

Yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Nuoren Suomen puheenjohtaja Petteri Kilpinen. Vuonna 2013 hänen seuraajakseen valittiin Kuntoliikuntaliiton Juha Rehula ja edelleen Timo Laitinen. Valon puheenjohtajaksi kaudelle 2014–2016 valittiin Risto Nieminen, joka toimi myös Olympiakomitean puheenjohtajana.[3]

Valo ry:n varsinaisina jäseninä oli 88 jäsenjärjestöä. Näistä 57 oli valtakunnallista ja 15 alueellista jäsenjärjestöä sekä 16 kumppanuusjäsentä.[4]

Huhtikuussa 2014 kerrottiin Valon ja Olympiakomitean yhdistävän operatiivisen toimintansa toimintansa ennen kesää 2014. Uuden organisaation johtoon tuli Valon pääsihteeri Teemu Japisson.[5]

Valo sai vuonna 2015 liikuntajärjestöistä suurimman avustuksen veikkausvoittovaroista, yli 4,8 miljoonaa euroa.[6]

Valo ja Olympiakomitea yhdistyivät uudeksi Olympiakomiteaksi, joka aloitti toimintansa 1.1.2017.[7]

Valon puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valon pääsihteeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry, Valo Finlands Idrott rf Yhdistysnetti. 29.1.2016. Helsinki: Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 31.1.2016.
  2. Uuden urheilujärjestön nimeksi Valo 30.11.2012. Yle Urheilu. Viitattu 14.1.2013.
  3. Risto Nieminen valittiin Valon puheenjohtajaksi Yle Urheilu. 30.11.2013. Viitattu 23.4.2014.
  4. Jäsenjärjestöt sport.fi. Valo. Viitattu 23.4.2014.
  5. Valo ja Olympiakomitea yhdistyvät – tiedossa rajuja henkilöstövähenyksiä HS.fi. 23.4.2014. Viitattu 23.4.2014.
  6. Ranta, Jarno: Puolueet harvinaisen yksimielisiä: Veikkausvoittovarat ilahduttavat eniten näissä kohteissa 5.4.2015. Yle Uutiset. Viitattu 8.4.2015.
  7. Valo ja Olympiakomitea yhdistyivät Sport.fi. Viitattu 23.4.2017.