Välskärikalat (heimo)
| Välskärikalat | |
|---|---|
 Keltavälskäri (Zebrasoma flavescens) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Yläluokka: | Luukalat Osteichthyes |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Lahko: | Välskärikalat Acanthuriformes |
| Heimo: |
Välskärikalat Acanthuridae Rafinesque, 1810 |
| Suvut | |
| Katso myös | |
|
|
|
Välskärikalat (Acanthuridae) on trooppinen kalaheimo, joka luetaan osaksi laajempaa välskärikalojen lahkoa (Acanthuriformes). Heimoon kuuluu kuusi sukua, joissa on noin 85 eri lajia. Ne esiintyvät yleisinä eri puolilla maailmaa, erityisesti trooppisen Tyynenmeren ja Karibianmeren koralliriutoilla. Värikkään ulkoasunsa vuoksi ne ovat suosittuja akvaariokaloja.
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Välskärikaloilla on pyrstön tyvessä piikki, jolla ne pystyvät haavoittamaan toisia kaloja.[1] Piikki muistuttaa muodoltaan kirurginveistä, mistä on tullut heimon nimi monessa kielessä.[2]
Välskärikalat ovat vartalonmuodoltaan litteitä, korkeita, ja soikeita tai kiekkomaisia. Zebrasoma-suvun lajeilla on suipoin kuono; Acanthurus-lajit ovat tylppäpäisimpiä. Sirppimäinen pyrstö on yleinen.
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Useimmat välskärikalat elävät luonnossa Tyynenmeren länsiosissa. Yhdeksän lajia elää Atlantissa ja neljä Tyynenmeren itäosissa.[1]
Välskärikalat eivät ole uhanalaisia, mutta niitä kalastetaan joskus ympäristön kannalta haitallisilla menetelmillä, kuten koralliriuttoja vahingoittavalla dynamiitilla. Myös kalojen tainnuttamiseen käytettävät pienet syanidimäärät ovat ympäristölle haitallisia, sillä ne tuhoavat samalla useita muita lajeja.[3][4]
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Välskärikalojen pääasiallista ravintoa on levä, ja ne viettävät aikaansa laiduntamalla koralliriuttojen levämatoilla. Syömänsä levän joukossa ne kuitenkin nielaisevat ilmeisesti myös melkoisen määrän pieniä selkärangattomia. Jotkin lajit siirtyvät aikuistuessaan syömään eläinplanktonia tai detritusta eli hajoamassa olevaa eloperäistä materiaalia.[5]
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Välskärikalat kutevat pareittain eivätkä ryhmäkutuna; toisinaan monet parit kutevat yhdessä. Kutuajan lähestyessä ne kerääntyvät suuriksi parviksi. Koiraat valtaavat haaremin tai reviirin ja taistelevat vallasta käyttäen tarvittaessa veitsiulokettaan. Niiden ei ole havaittu hoitavan jälkikasvuaan.[2]
Välskärikalat akvaariossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Zebrasoma-suvussa on suosituimpia akvaariokaloja; Acanthurukset ovat näyttäviä mutta vaikeasti hoidettavia. Ctenochaetus-suvun neljää lajia pidetään akvaarioissa; Nasoista akvaarioon soveltuu varsinaisesti vain yksi laji, Naso lituratus, toistakin (Naso elegans) näkee joskus. Paracanthurus-suvun ainoaa lajia, palettivälskäriä, teki tunnetuksi Dorin hahmo Pixarin animaatioelokuvissa Nemoa etsimässä (2003) ja Doria etsimässä (2016). Prionurus-lajeja on vain suurimmissa yleisöakvaarioissa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Fenner, B.: Surgeons, Tangs and Doctorfishes, Family Acanthuridae Wet Web Media.
- ↑ a b Animal Diversity
- ↑ Bruckner, A: New Threat to Coral Reefs NOAA.
- ↑ ECO tippin points (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Family Acanthuridae (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)