Väkivallaton vuorovaikutus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Väkivallaton vuorovaikutus (Nonviolent communication, NVC) on Marshall Rosenbergin kehittämä vuorovaikutusmenetelmä, jolla pyritään selkeyttämään kuuntelemista ja puhumista. Sitä käytetään erityisesti kriittisissä tilanteissa, joissa ihmisten välistä kommunikaatiota on poikkeuksellisen vaikeaa saada toimimaan.

NVC:n keskeiset osat ovat

  • Havainto Kuinka havainnot erotetaan tulkinnoista niin, ettei ajauduta tunteidensa vietäväksi.
  • Tunne Tunne on hetkeen sidottu viesti, tie itse asiaan: tarpeisiin.
  • Tarve Jokainen on omien tarpeidensa paras asiantuntija. Keneltä siis kysyt mitä tarvitset?
  • Pyyntö Pyynnön esittäminen tekojen kielellä (mitä toinen voisi täsmällisesti tehdä juuri nyt ja tässä hetkessä?)[1]

Tutkimustulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

NVC:stä ei ole tehty vielä merkittävää analyyttistä pitkittäistutkimusta[2]. Suurin osa NVC:n tehon näytöstä perustuu kokemuksiin ja havaintoihin satunnaisesti tehdyissä kokeissa, tai teoreettiseen tukeen.

2011 vuoteen mennessä kuusi Pro gradu -tutkielmaa ja väitöskirjaa on tiettävästi testannut NVC-mallia maksimissaan 108 otoskoolla, ja yleisesti todennut mallin tehokkaaksi[3][4][5][6]

Alan Rofls, joka oli perustamassa CNVC:tä (Center for Nonviolent Communication[7]) selittää akateemisen kirjallisuuden vähyyttä seuraavasti:

Käytännössä kaikilla konfliktinratkaisumalleilla on akateeminen tausta, ja täten niillä on oppilaiden suorittamaa empiiristä tutkimusta arvioimassa niiden tehokkuutta. NVC:llä taas on erityinen alkuperä. Marshall Rosenberg, Kliinisen psykologian FT, tulee täysipäiväiseltä yksityiseltä puolelta kliinisessä psykologiassa ja konsultaatiossa, eli ei akateemisesta virasta. Hänen luomuksensa NVC on täysin ruohonjuuritason organisaatio jolla ei aluksi ollut perustaa eikä rahoitusta. Se on 100% rahoitettu harjoituksilla, joita on tarjottu julkisilla työpajoilla ympäri maailmaa... Empiirinen data on nyt hitaasti tulossa, kun itsenäiset tutkijat löytävät oman rahoituksensa suorittaa ja julkaista empiirisiä vertaisarvioituja tutkimuksia.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. NVC Finland
  2. Fullerton, Elaine (February 2009). "The development of "Nonviolent Communication" in an early years setting to support conflict resolution and develop an emotional intelligence related to both self and others.". Behaviour4Learning. GTC Scotland. Viitattu Sept. 22, 2011. 
  3. Jane Branscomb (2011), Summation Evaluation of a Workshop in Collaborative Communication, M.A. Thesis, Rollins School of Public Health of Emory University.
  4. Little, Marion (2008) Total Honesty/Total Heart: Fostering empathy development and conflict resolution skills. A violence prevention strategy. MA Thesis, Dispute Resolution, Victoria, B.C., Canada: University of Victoria, 286.
  5. CNVC NVC Research page
  6. Nash, A.L. (2007) Case Study of Tekoa Institute: Illustration of Nonviolent Communication Training’s Effect on Conflict Resolution. MS Sociology. Virginia Polytechnic Institute and State University, Blacksburg, Virginia: pp.40
  7. Center for Nonviolent Communication
  8. Allan Rohlfs, "Note on the Origins of NVC"

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]