Väinö Weckström

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Väinö Weckström on suomalainen näyttelijä ja ohjaaja. Hän näytteli Käenpesä-televisiosarjassa Luukas Karstulaa.[1][2] Hän on toiminut ohjaajana muun muassa Lahden nuorisoteatterissa sekä Kärkölän, Hollolan Honkalinnan ja Kuhmon Multikankaan kesäteattereissa.[3][4]

Näyttelijänä hänet muistetaan esimerkiksi Luukas Karstulan roolista tv-sarjassa Käenpesä vuosina 2006–2007 sekä pääosaroolista Väinö Weckströmin ja Satu Säävälän käsikirjoittamassa Pesäkallion kesäteatterin menestyksekkäimmässä näytelmässä Raitilla – Rauli Badding. Hän on esiintynyt myös elokuvissa Hymypoika (2003), Ganes (2007) sekä lyhytelokuvassa Vuokraisäntä (2011).

Väinö Weckström on kunnostautunut viime vuosina myös erittäin aktiivisena ohjaajana: Pesäkallion kesäteatterin lisäksi hän on vaikuttanut Nastolan Pisarateatterissa, Kärkölän Huovilan puistossa, Hollolan Honkalinnassa, Kuhmon Multikankaalla, Mallusjoen Näyttämöllä Orimattilassa sekä Lahden Nuorisoteatterissa.

Väinö Weckström työskentelee nykyään freelance ohjaaja-näyttelijänä ja tekee säännöllisesti myös paljon erilaisia äänituotantoja.

Raitilla – Rauli Badding -näytelmä 2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satu Säävälä ja Väinö Weckström käsikirjoittivat parissa vuodessa Raitilla – Rauli Badding -näytelmän, joka oli Pesäkallion kesäteatterin (Lahti) ohjelmistossa kesällä 2013. Lehtiarvostelut Weckströmin roolityöstä Baddingina ja erityisesti hänen Baddingin laulujen tulkinnastaan olivat loistavia. Näytelmä keräsi Pesäkallion kesäteatterin ennätysyleisömäärän yli 10 000 katsojaa. ”Kivoja dramaturgisia keksintöjä on paljon – kuten eri-ikäiset Raulit (Weckström, Kale Läntelä, Tuomo Mutru) samanaikaisesti lavalla – vaikka osa jää vähän irrallisiksi.

Kaikki menisi kuitenkin hukkaan, jos päähenkilö ja musiikkinumerot eivät toimisi. Se pelko on turha: vedot ovat komeita ja Weckström Raulina ilmiömäinen.”

Weckströmin roolityöskentely on taitavaa, mutta varsinkin laulut hän esittää vastaansanomattoman hienosti, koskettavasti ja aika lailla Somerjoelta kuulostaen. Moneen otteeseen yleisössä tuntee tai toivoo olevansa oikealla keikalla.” -[5]

Väinö Weckströmin näyttelijätyö Raulina on koko esityksen sielu, joka hengittää kuin Baddingin taiteilijankutsumuksen oikukkaalla inhimillisyydellä suoraan katsojan sydänsykkeeseen: yhtäaikaa pohjaton luomistuska sekä kaiken voittava musiikin voimalataus valtaa hänet ja hurmaa meidät täydellisesti. Weckström laulaa esityksen lukuisat sävellykset koruttoman kauniisti, omatulkintaisesti ja hänen puheensa, dialoginsa ja äänenpainonsa vakuuttavat rytmitajullaan ja luontevuudellaan suorastaan karismaattisilta.” - 27.7.2013 Tarmo Virtanen/ Lahen uutisia

Oma Lähiön Pete Salomaa kirjoitti seuraavaa:

Näytelmän kantava voima on Baddingin roolissa loistava Väinö Weckström, joka on omaksunut Badding-maneerit täydellisesti ääntä myöten. Roolissa ei tarvita peruukkeja tai silmälaseja alleviivatakseen hahmoa, tämä mies elää Baddingin roolin. Lisäksi Weckström on loistava laulaja, jota kuuntelee mielellään.” - [6]

Tavoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Weckström on todennut tavoitteistaan näyttelijänä Nastolan Pisarateatterin blogihaastattelussa 14.5.2014 seuraavasti: ”Tavoitteeni on tehdä laaja-alaista teatteria, klassikoista hömppään. Näyttelijänä haluaisin päästä haastamaan itseäni kunnolla, kuten esimerkiksi Who’s that life anyway Harrisonin roolissa. Mainittava kuitenkin, että esimerkiksi viime vuoden Badding Pesäkallion kesäteatterissa oli yksi tällainen rooli.” Siihen millainen ohjaaja hän on, hän toteaa samassa haastattelussa: ”Alkuun lempeä. Vaativampi sitten etenemisen myötä. Pyrin huomioimaan ja asettumaan näyttelijän asemaan, mihin suuntaan siitä on luontevaa lähteä etenemään.” [–]Huutaminen on mielestäni turhaa. Siten vain lukitsee näyttelijän. Ohjaajana olen semmoinen Clint Eastwood-tyyppi. ” - [7]

Keväällä 2016 Weckström on ohjaajana muun muassa Mallusjoen Näyttämön produktiossa Liian paksu perhoseksi.

Televisioversionakin nähty Liian paksu perhoseksi -näytelmä sai ensi-iltansa viime viikon perjantaina Mallusjoella. Näytelmä pohjautuu Sisko Istanmäen romaaniin, ja näyttämösovituksen on tehnyt Jukka Keinonen.” [–] ”Ohjaaja Väinö Weckström on niin ikään onnistunut loistavasti. Hänen ansiostaan mallusjokelaisten esitys ilahduttanee monen maun katsojakuntaa. Näyttelijöiden roolisuorituksissa on nähtävissä kokeneen ohjaajan tarkkuus ja kädenjälki, mutta kokonaisuus ei ole väkinäinen.” [8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Näyttelijät jarowskij.fi. Jarowskij Suomi Oy. Viitattu 11.7.2010.
  2. Syksy on tullut ja käet palaa pesälleen kalliolainen.com. 10.9.2004. Kalliolainen. Viitattu 11.7.2010.
  3. Lahden nuorisoteatterin Punakapina ensi-iltaan 8. joulukuuta lahti.fi. 22.11.2007. Lahden kaupunki. Viitattu 11.7.2010.
  4. Turunen, Suvi & Veirto, Tuija: Päijät-Hämeessä vilkas kesäteatteritarjonta YLE Lahti. 15.7.2009. Yleisradio Oy. Viitattu 11.7.2010.
  5. 17.8.2013 Aino Martiskainen/ Keskisuomalainen
  6. http://www.omalahio.fi/?toiminto=1094
  7. 14.5.2014 Janica Pynnönen/ Nastolan Pisarateatterin blogiteksti 14.5.2014 nimeltä: ”Warsinainen Weckström!”
  8. - 7.4.2016 Seutuneloset.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.