Väinö Virkkunen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Väinö Fredrik Virkkunen ent. Snellman (14. marraskuuta 1894 Muhos13. heinäkuuta 1953) oli suomalainen jääkärieversti. Hän sai sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa ja tulikasteensa hän sai Saksan itärintamalla Misse-joella. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajana Valkoisen Armeijan riveissä.[1][2]

Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virkkusen vanhemmat olivat agronomi Albert Herman Snellman ja Mathilda Katharina Källström. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Annie Irene Fagerholmin kanssa.[1][2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virkkunen kävi kuusi luokkaa Kajaanin yhteiskoulua ja suoritti kahdeksannen luokan yksityisesti vuonna 1916. Hän oli Kuuntelu-upseerina Kadettikoulussa vuosina 1920 – 1921 ja suoritti ohjaajatutkinnon vuonna 1923 ja tähystäjätutkinnon vuonna 1924. Sotakorkeakoulun kapteenikurssin hän suoritti vuonna 1926 ja Flying instructor course ja hävittäjäilmailukoulut Englannissa vuonna 1926. Ilmavoimien komentajakurssin hän suoritti Sotakorkeakoulussa vuosina 1930–1931 ja teki opintomatkat Englantiin ja Irlantiin vuonna 1932.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäripataljoonan 2. komppania.

Virkkunen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 2. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Suomen sisällissota

Virkkunen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan Kalevankankaalla, missä hän haavoittui lievästi 28. maaliskuuta 1918 ja määrättiin sen jälkeen päälliköksi 2. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonan 1. komppaniaan ja otti osaa Viipurin valloitukseen sekä puhdistuksiin Karjalankannaksella.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virkkunen palveli sisällissodan edelleen 2. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin ensin Porin jalkaväkirykmentti 2 ja sen jälkeen Savon jääkärirykmentti. Hän toimi rykmentissä ensin joukkueenjohtajana eri komppanioissa ja määrättiin 10. huhtikuuta 1919 alkaen II pataljoonan adjutantiksi ja 10. lokakuuta 1919 alkaen 6. komppanian päälliköksi. Hänet siirrettiin 18. helmikuuta 1920 alkaen 1. komppanian päälliköksi Käkisalmen läänin rykmenttiin, josta hänet komennettiin 23. helmikuuta 1921 ja lopulta siirrettiin 30. marraskuuta 1921 alkaen Ilmavoimiin, missä hän toimi 16. syyskuuta 1922 alkaen Ilmailuosasto 3:n tiedustelulaivueen pällikökkönä. Tiedustelulaivueesta hänet siirrettiin 1. syyskuuta 1926 Maalentoeskaaderin komentajaksi ja 23. helmikuuta 1934 alkaen Lentoasema I:n komentajaksi. Armeijasta hän erosi 11. syyskuuta 1937.[1][2]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virkkunen osallistui talvisotaan Ilmailukenttävarikko 2:n päällikkönä ja jatkosodan puhjettua hänet komennettiin III armeijakunnan komentajan erikoiskäyttöön. Myöhemmin hänet siirrettiin Suomussalmen varuskunnan komendantiksi, missä tehtävässä hän palveli sodan loppuvaiheisiin saakka, jolloin hänet siirrettiin kasarmipäälliköksi Kiviniemen kasarmialueelle. Sotien jälkeen hän oli Helsingin veroviraston palveluksessa aina vuoteen 1953 saakka. Hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[2]

Opetustoimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virkkunen toimi Savon jääkärirykmentin II pataljoonan aliupseerikurssin johtajana keväällä 1919 ja Ilmavoimien aliupseerikurssien johtajana vuosina 1922 ja 1923 sekä suojeluskuntalaisille järjestetyn kahden ohjaajakurssin johtajana vuonna 1924.[1][2]

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virkkunen toimi Ilmavoimien kunniatuomioistuimen jäsenenä vuonna 1926 ja puheenjohtajana vuosina 1927, 1932–1936 sekä Ilmavoimien upseeriyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1930–1932.[1][2]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975