Väinö Palojärvi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Väinö Palojärvi
Sunnuntai-tunnelma Libaussa kesällä 1917. Kuvassa vasemmalta: Gewehrführer Gustafsson, Gewehrführer Asplund, Gruppenführer Palojärvi, Zugführer Prytz ja rautaristillä palkittu Gruppenführer Homén.
Sunnuntai-tunnelma Libaussa kesällä 1917. Kuvassa vasemmalta: Gewehrführer Gustafsson, Gewehrführer Asplund, Gruppenführer Palojärvi, Zugführer Prytz ja rautaristillä palkittu Gruppenführer Homén.
Henkilötiedot
Muut nimet Hildén
Brandt (peitenimi)
Syntynyt 13. kesäkuuta 1894
Vihti
Kuollut 10. kesäkuuta 1955
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Saksan keisarikunnan lippu Saksan keisarikunta
Suomen lippu Suomi
Palveluvuodet Saksa: 1915–1918
Suomi: 1918–1945
Komentajuudet Suomen valkoinen kaarti
Ryhmä J
Divisioona J
8. Divisioona
Taistelut ja sodat I maailmansota
Suomen sisällissota
jatkosota
Sotilasarvo Saksa: gruppenführer
Suomi: Kenraalimajuri

Väinö Henrik Palojärvi (vuoteen 1906 Hildén, käytti Saksassa peitenimeä Brandt; 13. kesäkuuta 1894 Vihti10. kesäkuuta 1955 Helsinki)[1] oli suomalainen jääkärikenraalimajuri.[2][3] Palojärvi oli Saksassa ensimmäisen maailmansodan aikana sotilaskoulutuksen saanut jääkäri. Tulikasteensa hän sai Saksan itärintamalla Misse-joella. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan komppanianpäällikkönä. Talvisodan aikana Palojärvi palveli Suomen sotilasasiamiehenä Tukholmassa, josta hän palasi välirauhan aikana ja osallisti jatkosotaan palvellen muun muassa divisioonan komentajana. Väinö Palojärvi tunnettiin erinomaisena pianistina ja hän toimi aikanaan säestäjänä jääkäritoverinsa Heikki Nurmion sanoittaman Jääkärimarssin ensiesityksessä.[4]

Perhe ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palojärven vanhemmat olivat tilanomistaja ja valtiopäivämies Johan Viktor Hildén ja Anna Aleksandra Forsström. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Greta Renholmin kanssa, joka kaatui jatkosodassa vuonna 1942 ja hän avioitui toisen kerran vuonna 1944 Liisa Loukkola ent. Tiesmaan kanssa. Palojärvi kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta vuonna 1914. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1914–1915 Wismarin insinööriakatemian arkkitehtiosastolla ja suoritti arkkitehtitutkinnon ensimmäisen osan vuonna 1915. Palojärvi suoritti Sotakorkeakoulukurssin Saksassa vuosina 1923–1925. Hän sai vuonna 1926 Suomen sotakorkeakoulun diplomin. Hän osallistui myös kuukauden kestävälle esiupseereiden täydennyskurssille Ruotsin jalkaväen ampumakoulussa vuonna 1924. Hän teki puoli vuotta kestäneen opintomatkan Ranskaan vuosina 1932–1933.[2][3]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palojärvi liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 26. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan. Hän osallistu taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[2][3]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palojärvi astui Suomen armeijan palvelukseen yliluutnantiksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan komppanianpäälliköksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Vuohiniemessä, Kelhossa, Kämärässä ja Viipurissa.[2][3]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suojeluskuntain Yliesikunnan käsivarsikilpi.

Sisällissodan jälkeen Palojärvi toimi Päämajan sotavänrikkikoulun johtajana, josta hänet siirrettiin vielä vuoden 1918 aikana pataljoonan komentajaksi Suomen Valkoisen kaartin Lapuan pataljoonaan. Valkoisesta kaartista hänet siirrettiin vuonna 1919 Kadettikouluun, jossa hänet sijoitettiin kadettikomppanian päälliköksi. Seuraavaksi hänet siirrettiin 25. helmikuuta 1920 alkaen Pohjois-Savon rykmenttiin, jossa hänet sijoitettiin II pataljoonan komentajaksi. Pataljoonan komentajan tehtävien lisäksi hän hoiti muutaman kuukauden ajan 3. Divisioonan esikuntapäällikön tehtäviä.[2][3]

Pohjois-Savon rykmentistä hänet komennettiin 13. syyskuuta 1922 alkaen Suojeluskuntain yliesikuntaan, joka määräsi hänet aluksi sotilastarkastajaksi ja 1. tammikuuta 1924 alkaen koulutusosaston päälliköksi. Suojeluskunnasta hänet siirrettiin 17. joulukuuta 1924 alkaen Tampereen rykmenttiin, jossa hänet sijoitettiin 3. pataljoonan komentajaksi. Tampereen rykmentistä Palojärvi siirrettiin 26. maaliskuuta 1925 alkaen 3. Divisioonan esikuntapäälliköksi. Seuraavaksi hänet siirrettiin uudelleen Suojeluskuntain yliesikuntaan 11. elokuuta 1925 alkaen ja sijoitettiin sotilaallisen jaoston päälliköksi. Hänet komennettiin 1. toukokuuta 1926 ja siirrettiin 13. heinäkuuta 1926 alkaen Puolustusministeriön sota-asiainosaston päälliköksi, josta hänet siirrettiin 26. elokuuta 1927 alkaen Suojeluskuntain yliesikunnan esikuntapäälliköksi. Suomen Valkoisen kaartin komentajaksi Palojärvi nimitettiin 1. heinäkuuta 1933, josta hän siirtyi Yleisesikunnan komento-osaston päälliköksi 23. elokuuta 1935 alkaen. Suomen sotilasasiamieheksi Tukholmaan hänet nimitettiin 13. elokuuta 1937 alkaen ja palveli vuoteen 1940 saakka. [2][3]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan sytyttyä Palojärvi jatkoi Suomen sotilasasiamiehenä Tukholmassa. Välirauhan aikana Palojärvi palasi Suomeen ja hänet sijoitettiin Puolustusvoimain Pääesikuntaan osastopäälliköksi. Palojärvi osallistui jatkosotaan aluksi Päämajan Komento-osaston päällikkönä, mutta siirrettiin Ryhmä J:n myöhemmin Divisioona J:n komentajaksi ja osallistui sotatoimiin komentajana Kiestingin suunnalla. Divisioonan komentajan tehtävistä hänet siirrettiin vuonna 1942 Päämajaan, jossa hänelle määrättiin erikoistehtäviä. Vuonna 1943 hän sai komennettavakseen 8. Divisioonan, jonka komentajana hän osallistui taisteluihin Syvärillä. Hänet siirrettiin vuonna 1944 Päämajaan, jossa hänet nimitettiin tarkastavaksi kenraaliksi ylipäällikön käyttöön ja oli tehtävässä sodan loppuun saakka.[3]

Sodat koettelivat Palojärven perhettä. Hänen poikansa Henrik putosi koneineen Kauhavalla moottoririkon seurauksena ja hänen vaimonsa Greta, joka työskenteli Sotilaskotiliitossa pohjoisella rintamalla sai surmansa neuvostoliittolaisten partisaanien väijytyksessä Kuusamossa 4. heinäkuuta 1942.[5]

Sotien jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotien jälkeen Palojärvi määrättiin Puolustusvoimain Pääesikunnan huolto-osaston päälliköksi, jossa tehtävässä hän palveli vuoteen 1945 saakka, jonka jälkeen hänet nimitettiin Kymen Sotilasläänin komentajaksi. Valpo pidätti Palojärven vuonna 1945 asekätkentään liittyvien tapahtumien vuoksi. Palojärvi erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi Suomen Kulttuurirahaston palvelukseen. Kulttuurirahastolta Palojärvi siirtyi vuonna 1949 Henkivakuusyhtiö Suomen pääasiamieheksi ja Sotainvalidien Veljesliiton Pirkka-Hämeen Kannatusyhdistys ry:n asiamieheksi ja työskenteli niiden palveluksessa kuolemaansa saakka. Palojärvi haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[3]

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palojärvi otti vuosina 1931 ja 1932 varajäsenenä osaa Korkeimassa oikeudessa sotilasasiain käsittelyihin. Hän toimi 1. Divisioonan kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuosina 1933–1935 ja Yleisesikunnan kunniatuomioistuimen puheenjohtaja vuosina 1936–1937. Lisäksi hän kuului useisiin puolustuslaitoksen komiteoihin. Hän toimi myös Suojeluskuntain kauppa oy:n, ase- ja konepaja oy:n sekä kustannus oy:n hallintoneuvoston jäsenenä ja Suomen Punaisen Ristin Uudenmaan läänin piirihallituksen puheenjohtajana vuosina 1951–1955 sekä Jääkäriliiton johtokunnan jäsenenä vuosina 1951–1955.[2][3]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • CD-Facta 2005
  • E. Jernström, jääkärit maailmansodassa, sotateos oy helsinki 1933.
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mikko Uola: Palojärvi, Väinö (1894 - 1955) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 3.4.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  3. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  4. CD-Facta 2005
  5. Joka kolmas kenraali menetti läheisensä sodan aikana. Reservilainen.fi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]