Väinö Kaisla

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Väinö Nikodemus Kaisla (25. lokakuuta 1890 Hämeenlinna - 12. joulukuuta 1964) oli suomalainen jääkärieläinlääkintäeversti ja eläinlääketieteen tohtori. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Nikodemus Nyman ja Vilhelmiina Korkeamäki. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Aino Branderin kanssa.[1][2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaisla kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan klassillisesta lyseosta vuonna 1910 ja liittyi Hämäläis-osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Hannoverin ja Münchenin eläinlääketieteellisissä korkeakoulussa sekä Heidelbergin ja Giessenin yliopistoissa. Hän valmistui eläinlääkäriksi vuonna 1914 ja eläinlääketieteen tohtoriksi vuonna 1922 Giessenin yliopistosta.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäripataljoona 27:n konekiväärikomppania

Kaisla toimi eläinlääkärinä Elberfeldin kaupungin teurastamolla Saksassa vuodesta 1914 ennen kuin liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 3. toukokuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, jonka jälkeen hänet nimitettiin pataljoonan sotilaseläinlääkäriksi 23. lokakuuta 1916. [3] Tämä jälkeen hän toimi rintamalla useissa saksalaisissa joukko-osastoissa eläinlääkärinä. Myöhemmin hän toimi eläinlääkärinä Libaun hevossairaalassa ja teurastamossa.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Suomen sisällissota

Kaisla saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana kapteeniksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan Vaasan lääkintähallituksen määräämänä joukko-osastojen eläinlääkintätoimen järjestäjänä. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, missä hän haavoittui taistelussa pahasti 28. maaliskuuta 1918.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan jälkeen Kaisla määrättiin 1. elokuuta 1918 alkaen 2. Divisioonan eläinlääkäriksi ja 1. tammikuuta 1921 alkaen Sotaväen esikuntaan ylieläinlääkärin toimiston päälliköksi, josta hänet siirrettiin edelleen eläinlääkäriksi 4. lokakuuta 1922 Jääkäritykistörykmentin, 31. toukokuuta 1925 Jääkäriprikaatin, 30. elokuuta 1928 uudelleen Jääkäritykistörykmentin ja 1. toukokuuta 1934 Kenttätykistörykmentti 4:ään, kunnes 24. elokuuta 1935 hänet nimitettiin Kengityskoulun johtajaksi. Kaisla hoiti sivutoimenaan Jääkäriprikaatin eläinlääkärin tehtäviä 1. joulukuuta 1922 – 31. toukokuuta 1925 välisen ajan ja hoiti moneen otteeseen Puolustusministeriön eläinlääkintäosaston päällikön ja sotaväen ylieläinlääkärin tehtäviä.[1][2]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaisla osallistui talvisotaan 3. Armeijakunnan eläinlääkäri. Välirauhan aikana hän toimi edelleen samassa tehtävässä kunnes jatkosodan puhjettua hänet komennettiin eläinlääkäriksi 1. Armeijakuntaan. Päällikköeläinlääkärin tehtävät hän vastaan otti vielä sodan alkamisvuonna ja hänet sijoitettiin Karjalan Armeijaan, mistä hänet siirrettiin samaiseen tehtävään Aunuksen Ryhmään vuonna 1942, missä hän palvelikin aina vuoteen 1944 saakka, jolloin hänet siirrettiin 5. Armeijakunnan eläinlääkäriksi ja edelleen kengityskoulun johtajaksi. Sotien jälkeen hän jäi palvelukseen kengityskoulun johtajana, mutta erosi vakinaisesta palveluksesta jo vuonna 1945 ja siirtyi siviilipuolen eläinlääkäriksi Hämeenlinnaan. Hänet haudattiin Hämeenlinnaan.[2]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaisla laati Libaussa vuonna 1917 Jääkäripataljoona 27:n toimittaman Suomalaisen sotilaskäsikirjan viidenteen osaan luvun Eläinlääkäritoiminta sotajoukossa.[1][2]

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaisla toimi Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1925–1932 ja Jääkäriprikaatin kunniatuomioistuimen jäsenenä vuosina 1925 ja 1930–1933 sekä Jääkäritykistörykmentin kunnianeuvoston puheenjohtajana vuosina 1926 ja 1929. Kaisla kuului noin kolmekynnentä vuotta Hämeen Hevosjalostusliiton johtokuntaan ja toimi Hämeen Hippoksen puheenjohtajana vuodesta 1947 alkaen.[1][2]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väinö Kaisla kunnosti kesänviettopaikkanaan pitämänsä Kalvolassa sijainneen kirjallisuudenkerääjä Emanuel Kanajärven entisen kotitilan rakennukset ja perusti sinne museon. Kaisla on haudattu Ahveniston hautausmaalle Hämeenlinnaan.[4]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1011910?page=5
  4. Ahveniston hautausmaan virtuaalipoliku : Kaisla, Väinö