Väinö Horelli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Väinö Valpas Horelli (5. lokakuuta 1882 Kokemäki18. elokuuta 1973 Harjavalta) oli suomalainen ylilääkäri ja professori.[1]

Horellin vanhemmat olivat maanviljelijä Juho Fredrik Horelli ja Amanda Giers. Hän pääsi ylioppilaaksi Porin lyseosta 1902 ja valmistui lääketieteen kandidaatiksi 1909, lääketieteen lisensiaatiksi 1914 sekä lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1930.[2]

Horelli toimi Ruoveden kunnanlääkärinä 1914–1918, Uudenkaupungin kaupunginlääkärinä ja Lounais-Suomen piirimielisairaalan lääkärinä 1918–1923, vakuutusyhtiö Tarmon ylilääkärinä 1923–1924 sekä Satakunnan parantolan (Satalinna) ylilääkärinä 1924–1952. Suomen sisällissodan aikana Horelli oli ambulanssi- ja sotasairaalan lääkärinä, talvisodan aikana hän oli sotasairaalan ylilääkärinä ja jatkosodan aikana sotasairaalan päällikkölääkärinä. Hän sai professorin arvonimen 1948. Horelli oli myös Uudenkaupungin kaupunginvaltuuston ja Harjavallan kunnanvaltuuston jäsenenä. [2]

Horellin veljiä olivat pankinjohtaja ja ministeri Toivo Horelli ja lääkintöneuvos Edvard Horelli.[3]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keuhkotuberkuloosin kirurgisesta hoidosta. Duodecim 9/1928
  • Uber die Oligoiynamie der Elemente bei Myko-bakterien, väitöskirja. 1930

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]